Naissaaren matkalla oli 14 virolaista ja 6 suomalaista. Naissaar sijaitsee Tallinnan edustalla Suomenlaivojen väylän länsipuolella.
Seilasimme ms Moonikalla Piritan rannasta Naissaareen. Laivassa oli 200 matkustajaa. Lähtö Pirita-joen laiturista oli työläs ja hidas, sillä alus ei päässyt kääntymään joessa, vaan ajelehti virran mukana välillä poikittain ja lopulta perä edelle merelle.
Merimatka kesti tunnin. Saavuimme Naissaarelle klo 13.45. Laiturin betonimuurissa oli vironkielinen kirjoitus, joka meille suomennettiin: Paikka kuuluu Venäjän Puolustusministeriölle. Laivalla tuleminen ja rantautuminen ehdottomasti kielletty!
Avolava-Niva vei satamasta telttamme ja nyssäkkämme saaren pohjoiskärkeen majakan luo. Lähdimme päiväreppuinemme Naissaaren kiertoon myötäpäivään. Ranta oli hiekkaa ja mäntymetsää. Aurinko paistoi lämpimästi.
Saaren eteläosassa oli Hylgekari ots, jossa uimme. Hylkeitä emme nähneet. Osa suomalaisporukastamme lähti takaisin satamaan junalla, jota ajoi Petko. He palasivat Moonikalla Tallinnaan. Naissaaressa ovat edelleen kapearaiteiset rautatiet. Petko kuljettaa junalla turisteja pitkin saarta. Joskus rautateitä on ollut 30 km. Silloin Naissaaren rautatieverkosto on ollut maailman tihein.
Naissaaren länsiranta oli helppoa ja kovaa sora- ja sammalrantaa. Siellä oli myös vanha hautausmaa.
Saavuimme saaren pohjoiskärkeen majakan luo klo 21.30. Kävelyä tuli 16 km. Pystytimme kuusi telttaamme majakan juureen ja teimme keittokatoksessa pastaa iltapalaksi.
Naissaar on Tallinnan edustalla Suomen-laivojen reitin länsipuolella
Ryhmämme matkusti Naissaarelle ylitäydessä ms Monicassa |
Ajelehdimme Pirita-jokea pitkin holtittomasti takaperin merelle |
Olimme vähällä törmätä Pirita-joella laituriin |
Matias ja Bumba |
Ms Monica rantautui tunnin merimatkan jälkeen Naissaaren laituriin |
Naissaaressa on tiheä rautatieverkosto. Veturinkuljettaja oli Petko. |
Avolava-Niva vei yöpymistarvikkeemme majakan juureen saaren pohjoiskärkeen |
Valmistauduimme uimaan Hülge otsissa |
Olev istui lootusasennossa vetten päällä |
Pidimme pitkän uimatauon |
Petra valmisti iltapalaa Virbu otsissa Naissaaren majakan luona. Päivän kävelymatka oli 16 km. |
TOINEN KÄVELYPÄIVÄ, SUNNUNTAI 17.7.2005
Kiipesin aamulla vartiotorniin katselemaan maisemia. Tattaripuuron jälkeen pääsimme turistiryhmän perässä majakkaan, joka oli 45 metriä korkea. Huipulle johti 203 askelmaa. Majakan valo toimi aurinkopaneelilla automaattisesti.
Kävelimme Virbu otsista saaren itärantaa pitkin kohti etelää ja Naissaaren satamaa. Kuuden kilometrin matka oli hiekkarantaa. Naissaaren ympärysmitta on 22 km.
Naissaari on mielenkiintoinen saari ja sieltä löytyy vaikka mitä: Entinen merimiinatehdas, miinavarastoja, kapearaiteiset rautatiet, veturi, junanvaunuja, bunkkereita, majakka, vartiotorni, kanttiini, vanha kirkko, hautausmaa, uimarantoja...
Tulomatka suuntautui kovan merenkäynnin johdosta Piritan sijasta Linnahallin satamaan. Saavuimme sinne klo 20.00. Suomalaiset lähtivät Helsinkiin Super Sea Catilla klo 22.00.
Naissaaren koillisrantaa. Toisenakin kävelypäivänä oli hieno kesäsää. |
Virbu otsin ja Naissaaren sataman välinen kuuden kilometrin pituinen ranta oli helppoa kulkumaastoa |
Lähdimme Naissaaresta. Saaren ympärysmitaksi saimme 22 km. LISÄKUVIA |
Yöpymistavaramme vietiin avolava-Nivalla Naissaaren satamasta majakan juureen
Matias, Bumba ja Ulla valmiina lähtöön
Lähdimme saaren kiertoon kevyin varustein
Olev löysi paksun köyden
Miina-asetelma
1940-1943 Naissaaren kodin menettäneille
Rantautuneita miinankuoria
Urve Naissaaren länsirannalla
Olevilla oli päiväreppu, Indrekillä täyspakkaus. Alustana jäkälämatto.
Ruusupensaat olivat kukassa
Naissaaren länsirantaa
Länsirannalla oli arvoituksellisia riukuaitojen jäänteitä
Räjäytetty bunkkeri majakan luona
Gaz kuskaa turisteja leirimme ohi
Olev ja Talis kurvailevat grillin vaiheilla
Naissaaren majakka nähtynä vartiotornista
Saaren rantaa ylhäältä nähtynä
Telttaleirimme oli majakan juurella
Loppukuva Linnahallin satamasta Kopterlinen terminaalilta. Ms Monica ei palannut Piritalle kovan merenkäynnin johdosta, vaikka meri oli tyyni. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti