VAELLUS KÄSIVARRESSA 6-14.8.1999, SOMASJÄRVI
(Kartat ovat jutun lopussa)
Olin vaeltanut Amin kanssa kahdesti Käsivarren Yliperällä ja kerran Saariselällä. Lisäksi olemme huiputtaneet Kebnekaisen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että Käsivarren erämaat ovat meille parhaat vaellusalueet, mitä tulee maaston vaativuuteen tai puuttomien tunturialueiden helppoihin suunnistuksiin. Siispä lähdimme juhlavuoteni kunniaksi ajamaan kohti Kilpisjärveä.
PERJANTAI 6.8.1999, MATKALLA POHJOISEEN
Reissu alkoi Nurmeksen Jokikylän koululta aamukuudelta. Autona oli neljä vuotta vanha Toyota Carina 1,6 Wagon. Amin vaimo oli laittanut matkaevästä kylmälaukkuun. Tullessamme oikotieltä Kajaanintielle, katsoimme, tuleeko autoja Kilppikseltä päin. Oli harvinaista, että lähdimme matkaan aamutuimaan päivää vasten, emmekä illan mittaan yön selkään.
Joimme ensimmäiset termoskahvit bussipysäkillä ennen Puolankaa. Pudasjärveltä ostin Prakticaani uuden pariston. Ajoimme Kontion hirsitalotehtaan ohi. Vaihdoimme kuskia 100 km:n välein, kuten aina. Pysähdyimme kahville Ranuan Eläinpuistolle. Martti Ahtisaari johti Kosovon rauhanneuvotteluja.
Tankkasimme Rovaniemellä Napapiirin Shellillä yhden maissa. Kävimme tien toisella puolella, jossa oli kuppiloita, rihkamakauppoja ja Postin pitämä Joulupukin Paja. Santa Parkiin pääsee vain junalla. Ajoimme Ounasjokivartta Meltaukseen ja edelleen Kaukoseen, jossa Onnin Kauppa oli nyt Lähikauppa Alaniemi. Kittilän kirkon seinässä oli teksti: "Etsikää kysykää entisiä, muinaisia polkuja teitä".
Joimme kahvit Levillä Ravintola Tuikussa. Muonion Lomakylä Pekosesta varasimme mökin tulomatkallemme. Kuuset loppuivat Vähänivassa Kuttasen eteläpuolella ja männyt ennen Ropinsalmea. Raittijärven 36 km pituinen polku alkoi Saarikoskelta. Kilpisjärvellä oli koko kylän pituinen tietyö ja Kilppishalli oli mennyt kiinni. Olimme tulleet Jokikylästä 900 km.
Puimme vaellusvaatteet iltayhdeksältä Retkeilykeskuksen rappusilla lämpötilan ollessa +2 astetta. Edellisenä päivänä oli satanut tunturissa ensilumen. Pyysimme Retkeilykeskuksen tyttöä soittamaan meille taksin, mutta hän ei saanut pirssiin yhteyttä. Resepsuunin vieressä palloili samaan aikaan Ylivieskan Raimo, joka kuuli tilanteen. Hän tarjoutui heittämään meidät Norjaan Didnu-joen sillalle.
Jätimme auton Retkeilykeskuksen parkkipaikalle ja lähdimme matkaan. Raimo oli juuri tullut lumisateessa Pältsalta ja kertoi reissun olleen raskas. Matkustimme hänen kyydissään 15 km Skibotteniin päin ja juttelimme Lappi-juttuja. Maksoimme hänelle saman, mitä taksi olisi ottanut.
Aloitimme vaelluksen Jäämerentieltä yhdeltätoista ja painuimme tunturiin. Ohitimme Didnu-joen padon ja kun olimme edenneet neljä kilometriä jokivartta ja olimme tarpeeksi kaukana tien ääniltä, teimme hämärissä asennon tunturikoivikkoon. Söimme hernesoppaa ja seurustelimme porojen kanssa, keitimme kahvit. Painuimme unille kolmelta, kun aamu oli valkenemassa. Tuuli oli tyyntynyt ja oli lähes hiljaista, vain heikko sade ropisi teltan kattoon. Lämpötila oli +3 astetta.
LAUANTAI 7.8.1999 NORJASTA SUOMEEN
Aamukahvin ja leivänsyönnin jälkeen tiskasimme yöksi joen rannalle likoamaan jätetyt tiskit. Laitoimme teltan kasaan ja lähdimme jutaamaan. Sää oli puolipilvinen ja poutainen, lämpötila +5 astetta. Katkaisimme kävelysauvat Norjan puusta ennen kuin koivikko loppui ja alkoi paljakka. Polku oli viime kerran jälkeen isontunut. Vastaamme käveli 18 hengen rippikouluporukka jokien haarakohdassa.
Didnu-joki rauhoittui koskien jälkeen. Alkoi tasaisempi taival ja järvialue. Molempien rinkat painoivat 25 kg, niiden painoon ei totu millään. Tuuli kävi lännestä, se on aina tiennyt hyvää. Pidimme taukoja tuulettomissa paikoissa. Jokunen porokin näkyi.
Järven takaa pilkisti Norjan Lossun kämppä, joka näytti juuri maalatulta. Katselimme sitä kivipaasitauolta maassa maaten, kämppä oli nyt hallussa. Tulimme tuvalle klo 15:n aikaan. Vaihdoimme pihalla kuulumisia iisalmelaisten Suomen Ladun ihmisten kanssa. Kämppä ja huussi olivat vaijereilla kiinni maassa, ettei tuuli vie. Menimme kämppään, sisälle ei tullut muita.
Käyskentelimme tuvassa paljain jaloin. Ami sijoitti trangiansa kaminan päälle ja keitti hernarit. Sitten nautimme Presidentti-kahvit kahdella Dominolla per mies. Tuntui niin kotoisalta olla tutussa kämpässä, mutta emme jääneet sinne pidemmäksi aikaa, vaan jatkoimme syötyämme matkaa.
Pidimme Suomen ja Norjan välisellä rajakivellä perinteiset rajaneuvottelut, joku iisalmelainenkin otti osaa kokoukseen. Kohotimme maljat kansojen ystävyydelle. Siirryimme Suomeen. Uudistettu poroaita oli hankala alittaa, sen alalangat eivät joustaneet yhtään.
Iisalmelaiset tekivät leirin Suomen Lossun kämpälle. Heitä oli 30 hengen ryhmä ja heillä oli 15 telttaa. Me pidimme kämpällä vain pienen tauon ja jatkoimme Urthasjohkaa seuraten alavirtaan. Joen tehtyä mutkaa oikealle, me käännyimme vasemmalle nousten ylemmäs heinikkoiselle niitylle lähelle Kovddoskaisin kivistä kuvetta. Löysimme teltalle oivan paikan kahden puron kainalosta ilta-yhdeksän maissa. Komea, musta Urthasbakti oli meitä vastapäätä.
Pidimme illallisen jälkeen puron varressa kynsitulta pari tuntia poltellen ohuita katajia, pajuja ja vaivaiskoivuja säännöstellen. Keittelimme kahvia. Välillä laitoimme nuotion sekaan omia pihkapuita. Keskiyöllä toivottelimme toisillemme hyvää yötä ja painuimme telttaamme. Olipa kiva olla pitkästä aikaa Käsivarren Lapissa!
SUNNUNTAI 8.8.1999 PITKÄ RAKKA
Yö oli kylmä. Makuupussini oli mitoitettu -5 asteen lämpötilaan. Ami paleli ja valvoi alkuyön, minä loppuyön. Aamiaiseksi oli kuumakupit kanalientä ja kahvit. Lämpötila oli nollan vaiheilla. Harmaiden pilvien välistä pilkotti vähän sinistä taivasta, oli poutaa. Sääskiä ei näkynyt.
Lähdimme taipaleelle kymmeneltä pienoisen tuulen vireessä. Pidimme tunnin kuluttua pienen tauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Saavuimme Hotelli Urthakselle. Kirjoitin tarinaa vieraskirjaan ja otimme huikopalaa. Iisalmelaiset saapuivat ja jäivät hotellin ulkoterassille syömään kun me jatkoimme taivallustamme. Löysimme Rimmajärven rannasta viisi vuotta vanhan nuotiopaikkamme. Luohtojärven jälkeen ylitimme Pitsusjoen sen leveimmältä kohdalta, jossa etäisyys vastarannalle oli lähes 100 metriä. Ami riisui kengät ja kahlasi sukkasillaan. Minä pompin kiviltä kiville ottaen välillä muutaman nopean pohjakosketuksen virran mataliin pyörteisiin. Aurinko hekotti.
Etenimme Haltin polkua Pitsuskordsille, jossa pidimme vedenjuonti- ja valokuvaustauon. Putous on aina komea, vaikka vesimäärä olisi pienempikin. Siitä sitten vähän polkua pohjoiseen ja poroaidan kohdalla polulta pois.
Nousimme rakkaan ja otimme suunnan koilliseen. Näimme matkalla useita pikkujärviä, yksi oli melkein tuhannessa metrissä. Kuljimme pitkässä rakassa suunnilleen suoraan, kunnes saavuimme tunturisatulaan. Sieltä näkyivät Saivaara, Meekonpahta, Kovddoskaisi, Marfevarri, Ridni, Halti. Siis Käsivarren parhaat paikat. Vähän ajan kuluttua kaukana edessä alkoi siintää Somasjärvi.
Seurasimme Kobmajoen kuivunutta uomaa ja saavuimme viheriöiville niityille. Matka Pitsuskordsilta oli 12 km rakkaa ja se kesti kuusi tuntia. Hartioita kivisti. Pystytimme teltan joen poukamaan pari kilometriä ennen Somasta usean urheilukentän kokoisen niityn laitaan. Potkimme porojen jätökset syrjään teltan paikalta ja pihastamme. Oli valoisaa, tyyntä ja poutaa. Söimme pussikeittoa ja joimme kahvia. Rakensimme iloiselle nuotiollemme reilun korkuisen kivikehän. Istuimme nuotion lämmössä myöhään yöhön, melkein kahteen asti. Juoksin ennen nukkumaanmenoa lämpimikseni kenttää ympäri muutaman kierroksen. Lämpötila oli nollassa.
MAANANTAI 9.8,1999, VALTIJOELLA
Aamuaurinko herätti meidät lämmöllään. Taivas oli sininen ja ilmassa surisivat sääsket. Oli reissun paras yö, ei vetänyt edes suonta. Lähdimme aamukahvin jälkeen liikkeelle. Marssimme Kobmajoen törmällä Kalottireitin yli ja saavuimme Kobmajoen kämpälle, joka on Somasjärven vieressä. Järven takana loistivat Norjan lumiset tunturit. Somasjärvi sijaitsee Käsivarressa pikkusormen kynnen kohdalla. Halti on keskisormen kynnen kärjessä. Astuimme uuteen ja siistiin kämppään, jossa keitimme valtion kaasulla kuumakupit kanaa. Pihassa oli huussi, puuliiteri ja ekopiste jätteille. Vieraskirjassa kerrottiin, että sinne oli hiihdetty vielä toukokuun lopulla. Olimme reissumme kaukaisimmassa paikassa.
Lähdimme majasta kivisten kukkuloiden yli ja biitsin ohi Valtijoelle. Kiersimme Somaksen autiotuvan ja näimme kaukana mustan seitakiven. Valtijoki kiemurteli uomassaan ja me kuljimme sen rannalla alavirtaan. Istuuduimme rantatöyräälle ja aloimme heitellä oksia ja keppejä jokeen ja seurata niiden lipumista. Hömpsytimme varastomme loppuun, kun oli niin rattoisaa istua auringossa kaukana kaikesta. Istuimme ainakin pari tuntia, sitten lähdimme jatkamaan matkaa. Ihailimme kaunista Valtijokea sekä sen vehreää laaksoa.
Näimme suojaisessa niittynotkelmassa saamelaisten vanhan kokouspaikan käräjäkivet. Istuinkivet olivat ympyrässä, jonka halkaisija oli 10 metriä. Keskellä oli kivinen nuotiopaikka, jonka kantena oli litteä kivilevy.
Nautimme nokipannukahvit villissä nivassa joen kallioisessa kapeikossa. Vastarannalla oli kalastajia. Lähtiessämme kahvilta alkoi sade, jota kesti sitten yhtä soittoa yli kaksi vuorokautta. Tuuli kääntyi etelään ja se vihmoi vasten kasvoja. Puimme sadeviitat yllemme ja lähdimme etsimään teltalle paikkaa kulkien edelleen Valtijokea alavirtaan.
Teimme sateessa asennon Valtijoen ja Toskaharjin väliselle niitylle ennen Pumbovarria. Teltta saatiin pystyyn ilta-yhdeksältä, vaikka tuuli teki kovasti vastarintaa. Ruoka valmistui absiidissä samoin kuin kahvi. Sade ropisi, kun kaksi etelän miestä vietti lomaa Lapin perukoilla teltan kätköissä. Ei ollut radiota, ei toiminut Sonera, ei toiminut Radiolinja, ei voinut olla ulkona. Piipputupakka oli kastunut märäksi. Emme pesseet hampaita. Eikun nukkumaan.
TIISTAI 11.8.1999, SADEPÄIVÄ
Heräsimme yhdeksältä sateeseen ja tuuleen. Joka puolella oli murkua. Toskalharjin alaosa näkyi, Pumbovarrista ei mitään. Keitimme kahvit absiidissä. Makailimme teltassa ja pidimme sadetta.
Kun säässä ei tapahtunut muutosta klo 14:ään mennessä, oli pakko lähteä liikkeelle. Kasasimme teltan sateessa ja aloitimme kulkemisen. Seurasimme pari kilometriä Valtijokea, jonka jälkeen nousimme Pumbovarrin pahdan alle. Kiersimme komean pahdan, jonka alta löysimme runsaasti poronsarvia. Otimme niitä mukaan. Laitan ne mökillä laavuun, joka on valmistumassa. Runko on jo pystyssä.
Porovuoma näyttäytyi komeana ylhäältä. Saivaara näkyi välillä hyvin ja välillä se meni sumuun. Laskeuduimme pahdan alta kohti Toskaljärveä, joka oli pyöreä ja siinä oli yksi saari. Lentokone laskeutui samaan aikaan järvelle. Koko ajan satoi. Löysimme telttapaikan Toskaljärven rannalta, mistä Toskaloja lähtee virtaamaan kohti Jogasjärveä. Kello oli 19.30.
Kun teltta oli pystyssä, Ami valmisti pastaa nöttköttillä teltan sisällä. Söimme illallisen teltassa. Sade jatkui. Kaikki vaatteemme olivat märkiä. Järven pohjoisrannalla näytti olevan kaksi telttaa. Kosken kohina kuului ja sen lisäksi kännykkälintujen piipitys. Kävimme kymmeneltä nukkumaan, emme taaskaan pesseet hampaita. Sade ropisi mollissa ja oli viileää.
KESKIVIIKKO 12.8.1999, TOSKALOJAN HUOLTOTUPA
Koko yön satoi ja aamulla tuuli yltyi entisestään. Kääntelehdimme levottomasti pitkin yötä kovalla tantereella. Vaatteet olivat aamulla märät, ne eivät kuivuneet yöllä yhtään. Amin rinkka oli yön ulkona. Kasailimme hitaasti kamppeitamme sateessa ja lähdimme kymmeneltä taipaleelle. Yöllä oli satanut niin paljon, että Toskaljärven pinta oli noussut 20 cm. Emme päässeet kengillä joen yli siitä, mistä se alkaa, kuten olimme illalla suunnitelleet. Kuljimme Toskalojan vartta alavirtaan kolme kilometriä märässä heinikossa. Kengät ja sukat olivat märät, samoin sukat, joita pidin käsissäni. Hanskani olivat kastuneet jo eilen. Piti päästä joen yli. Joki laskee kolmen kilometrin matkalla Toskaljärvestä Jogasjärveen 120 metriä. Pari sataa metriä ennen Jogasjärveä näimme joen toisella puolella ison hirsimökin. Sade oli muuttunut enää kuurottaiseksi.
Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin ylittää joki. Ylitimme neljän metrin levyisen ja metrin syvyisen Toskalojan sukkasillamme ja rinkan remmit auki. Virtaus oli voimakas ja vesi oli kylmää, onneksi meillä oli sauvat apunamme. Jos olisimme ylittäneet joen ylhäällä, olisimme päässeet vähemmällä.
Kapusimme hirsimökille katsomaan, mikä se oli. Se oli Metsähallituksen omistama Toskalojan huoltotupa. Ovet olivat tietysti lukossa. Mutta jo vain kahvit, jotka keitimme tuvan kuistilla, olivat elämämme parhaat. Lämpömittari näytti kuutta astetta. Kuistilta näkyi Porovaara, Jogasjärven maahistupa, Saivaara, Jollonaivi, Tierbmesvarri, Meekonvaara ja Annjalonjin pahta. Katselimme kämmensyrjät ohimoilla kuistin ikkunoista sisään ja haaveilimme punaviinistä takkatulen ääressä ennen nukkumaanmenoa puhtaiden lakanoiden väliin...
Olimme matkalla Meekon autiotuvalle edessämme olevan vesistön toiselle puolelle. Matkalla oli kaksi kahlaamoa, jotka olivat Annjalonjon pahdan ja Saivaaran välissä. Oli jo poutaa.
Ensimmäinen kahlaamo oli Reikämaalle kuivaa rakkaa pitkin, sillä vesi oli niin matalalla. Reikämaa on saari, jonka keskellä on reikä eli pikkulampi. Toinen kahlaamo oli alle sata metriä leveä virta, jonka selvitimme sukkasillamme lahkeet käärittyinä. Alkuosa ylityksestä selvitettiin pomppimalla kiveltä kivelle, mutta pidempi loppuosa kahlattiin vuolaassa, puolen metrin syvyisessä virrassa varoen astumasta syvänteisiin, joita oli suurimpien kivien vieressä. Kepit olivat tarpeen pystyssä pysymisessä ja pohjan tunnusteluissa.
Näin tulimme Venemaalle, jossa oli rakkaa ja lähes läpipääsemätön miestä korkeampi pajukko, mistä selvittiin vaivalloisesti. Saivaaran rantamaat kohosivat pöpelikön jälkeen ja tanner muuttui paremmaksi. En löytänyt kaksi vuotta sitten kätkemääni ongenvapaa kiven takaa.
Kuljimme poropolkuja pitkin Meekon tuvalle, jonka viereen pystytimme teltan. Laitoimme lisänarut teltan kulmiin, sillä tuuli oli vieläkin voimakas. Veimme märät vaatteemme tuvan naruille kuivumaan. Teimme ruokamme puuliiterin tuulettomalla kulmalla. Alajärven lukiolaisia oli myös paikalla. Sää oli viileä ja tuulinen, mutta enää ei satanut.
TORSTAI 12.8.1999, PITKÄ PÄIVÄMATKA
Nautimme aamupalan Meekon tuvassa, jossa piipahti kahvittelumme aikana kymmenkunta ihmistä kuka menossa Haltille, kuka tulossa sieltä. Meeko on Käsivarren erämaan risteyspaikka. Me olimme tulossa Toskaljärveltä, joku oli menossa Lossulle.
Teltta kokoon ja lähtö etelään. Kävelimme ikävän polkutaipaleen Kuonjarjohkan tuvalle ripeästi hyvässä säässä. Keitimme siellä päiväkahvit. Tapasimme tuvalla samoja ihmisiä, joita näimme jo Meekolla.
Jatkoimme Kuonjarjohkasta matkaamme Haltin viittapolulla ensin laaksoon ja sitten ylös Norjan rajan tuntumaan. Radiolinjan GSM toimi ja soitin kotiin. Ylängön jälkeen polku meni alemmas ja alkoi matkan ikävystyttävin taival Maseh-järvelle asti. Kun tulimme ensin Saarijärven tuvalle puoli kuudelta, se oli jo täyttymässä. Nimet kirjaan, tuhahdus ja eteenpäin.
Polku siitä eteenpäin oli kivikkoista ja märkää. Alkoi taas sataa. Lämpötila oli +6 astetta. Maasto oli keljua. Ilta alkoi hämärtää, sukat alkoivat kastua, kengät olivat märät sisältä. Nälätti ja janotti. Pistäydyimme hetkellisesti Norjassa, kun astelimme Muurivaaran vetisen mutkan läpi.
Konemainen kulkemisemme jatkui ja saavuimme ylängölle, jonka oikealla puolella oli poroaita ja Maseh-järvi. Käännyimme pois polultamme ja lähdimme taapertamaan märässä maassa lappalaisten kodan editse ylöspäin loivaa rinnettä. Saanajärvi tuli näkyviin. Jo väsytti ja rinkat rasittivat selkää, mutta mitä näkyikään etäällä? Siellä häämötti joku tölli ja kota. Suuntasimme niitä kohti.
Avasimme kodan oven, sisällä ei ollut ketään. Emme tienneet, kenelle kota kuuluu, mutta meille sen löytyminen oli lottovoitto. Väsyneet, viluiset, märät ja nälkäiset kulkurit saivat kodin, kun sitä eniten kaipaa, mutta vähiten osaa odottaa. Kota oli iso, pohjaltaan pyöreä. Lattian halkaisija oli kahdeksan metriä. Seinustoilla kiersi istumalaudoitus noin 20 hengelle, keskellä oli tulisija. Emme uskaltaneet laittaa tulta, sillä luulimme, että kota oli jonkun ohjelmanjärjestäjän etappipaikka moottorikelkkaturisteille. Vieressä oleva tölli oli yhdistetty puuliiteri ja vessa.
Ami valmisti pussikeittoa kenttäkeittimellä. Sitten joimme kahvit. Olomme kohentui kummasti. Ami kävi nukkumaan istuinosan levennykselle ja minä lattialle. Istumalaudoitus oli levennnystä lukuunottamatta liian kapea nukkumiseen. Unimusiikin tarjosi ujeltava savutorvi. Päivän vaellus oli 30 km.
PERJANTAI 13.8.1999, SAUNASSA
Heräsimme kahdeksalta ja joimme vain vettä. Lähdimme taipaleelle yhdeksältä. Astelimme Saanajärven itärannalla Saanan päivätuvalle kymmeneksi. Herätimme kaksi nukkuvaa poikaa, joilta saimme näkkäriä viimeisen Blå Band-pussikeittomme oheen. Vielä neljä kilometriä Kilppikselle!
Kävelimme polkua pitkin Kilpisjärven Retkeilykeskukselle. Huomasimme rappujen rakentamisen Saanalle, olivat tehneet rapuista jo puolet. Retkeilykeskuksen tyttö muisti meidät, kun astuimme sisään. Tilasimme välittömästi oluet. Soneran GSM kuului, Radiolinjan GSM ei. Vaelsimme tunturissa 123 km.
Lähdimme ajamaan kohti Muoniota, Ami otti ajovastuun. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Peeran Majoilla, seuraava Kaaresuvannossa. Lakanpoimijoiden autoja oli tien varsilla. Muonion Lomakylä Pekosessa meillä oli tulomatkalla varattu mökki, jossa nautimme omavalmisteista kulkumiesruokaa. Sitten painuimme saunaan, ja se teki hyvää. Loppuillasta istuimme Ravintola Huurteisessa, joka oli paikkakunnan ainoa ravintola. Hotelli Muonio on ollut suljettuna jo 20 vuotta.
LAUANTAI 14.8.1999, MATKALLA ETELÄÄN
Ostimme kotimatkalla lakkaämpärit Sieppijärveltä. Lakat oli poimittu Käsivarresta. Ajoimme Pellosta Ruotsiin. Svansteinin Taiteilijatalo oli kiinni. Nautimme kahvit Ruotsin Kattilakoskella. Seurasimme kalakilpailua Kukkolankoskella. Sitten Haaparanta, Tornio, Kemi ja Oulu. Ennen Muhosta nautimme taas Pikkaralan Shellillä makoisat kahvit isoilla munkkipossuilla. Edelleen Kontiomäki, Sotkamo, Valtimo ja Nurmes. Eila tarjosi muikkusoppaa ja kahvia. Lähdin ajelemaan kylläisenä kohti kotia. Seuraavana aamuna sain nukkua pitkään, oli sunnuntai. Maanantaina töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti