LIETTUAN MERENRANNAN VAELLUS RAJALTA RAJALLE 20-25.6.2022.
TRANS ESTONIAN COAST WALKERS. The FinEst Hiking Group in Europe.
(Kartat ovat jutun lopussa)
Matkan tarkoitus oli vaeltaa koko Liettuan merenranta Latvian rajalta Kaliningradin rajalle. Idean pitkälle vaellukselle keksi Petra jo reissua edeltäneenä kesänä, kun koronan takia emme silloin päässeet matkaan. Ensin ajattelimme tehdä vaelluksen kahdessa osassa, joista kumpikin olisi ollut 50 km. Petran ehdotus 100 km:n kävelystä tuntui hyvältä. Se tehtäisiin juhannusviikolla 2022. Näin sitten tapahtui ja matkalle tuli mukaan 12 ihmistä: Virolaisia oli kuusi, suomalaisia viisi ja hollantilaisia yksi.
LAUANTAI 18.6.2022. TALLINNA JA HAAPSALU
Lähdin Ullan kanssa Eckerö Linen ms Finlandialla Helsingistä Tallinnaan klo 9.00. Samaan laivaan tulivat myös Paavo ja Marleen. Manu ja Hilkka olivat menneet Viroon kaksi päivää sitten ja olivat silloin jo Latvian Salacgrivassa. Istuimme täpötäyden laivan perässä kahdeksannen kannen ravintolassa koko matkan ajan.
Piipahdimme Tallinnassa Endla tänavilla juhlakahvilla. Kummipoika oli valmistunut, hän oli nyt Bachelor of Arts in Humanities (BA).
Lähdimme Haapsaluun. Tankkasimme Pääskülan jälkeisellä Nesteellä. Diesel maksoi 2,07 ja 95-bensa 2,05 euroa litra. Suomessa diesel oli 2,39 ja 95-bensa 2,52.
Saavuimme sateessa Haapsaluun, jossa majoituimme tavan mukaan Viieristi Majaan. Vanha-isäntä Eero ei ollut paikalla, mutta Esa oli. Kävelimme ihanan Haapsalun kaduilla ja kujilla, pääkatu oli ajokiellossa koko kadun pituisen tietyön johdosta. Nautimme illallisen Wiigi Kohvikissa. Viieristi Majassa nukun aina hyvin ja niin nytkin. Vanhoissa taloissa on jotain taianomaista ja rauhoittavaa. Ostimme Teele Kohvikista pullat aamuksi.
Teele Kohvik oli sunnuntaisin kiinni, joten nautimme majapaikan salissa omat kahvit ja Teele Kohvikista eilen ostamamme pullat. Sen jälkeen ajoimme Lihulan kautta Pärnuun. Joimme kahvit Pärnun Supelsaksad-kahvilassa, josta ehdimme linja-autoasemalle kymmeneksi. Indrek ja Harri tulivat bussilla Tallinnasta ja istuutuivat automme takapenkille. Matka kohti Latviaa ja Liettuaa alkoi.
Ajoimme Riian läpi helposti, liikennettä ei juurikaan ollut. Koko ajan satoi. Harmiksemme Väinä-joen jälkeen oleva suosikkikahvilamme Vinyl-Bar oli kiinni, mutta vähän Riian ulkopuolella oleva tuttu Restorans Irbeni oli auki. Söimme seljankat ja matka jatkui. Tiekamerat eivät välähdelleet, ne ottivat kuvansa salaa. Kolmen viikon kuluttua posti toi minulle kahdet ylinopeussakot: 20 euroa ja 40 euroa.
Restorans Irbenistä Liepajaan oli matkaa 200 km. Taival oli pitkä ja yksitoikkoinen. Käännyimme vähän ennen Liepajaa etelään. Ylitimme Liettuan rajan pysähtymättä ja jatkoimme edelleen Palangan ja Karklen välille etsimään majapaikkaamme Gamtos apsuptyä, jonka Petra oli varannut. Eksyimme ennen majatalon löytymistä kapeille pelto- ja metsäteille, mutta kaikeksi onneksi juuri paikalle saapuvien Olevin ja Petran perässä pääsimme perille kellon näyttäessä ilta-kuutta. Manu ja Hilkka olivat tulleet jo päivällä. He olivat olleet yötä Salacgrivan lähellä olevassa kartanossa. Edelleen satoi, lämpötila oli +11 astetta. Paavo ja Marleen saapuivat paikalle. He olivat olleet yötä Latvian Lilastessa, Riiasta pohjoiseen.
Palelimme koko yön, huoneissa ei ollut mitään lämmitystä. Olimme unohtaneet yläkerran ikkunan auki. Meillä oli neljä huoneistoa käytössämme. Indrek ja Harri nukkuivat Manujen yläkerrassa. Keitin aamulla nokipannukahvit, vein sumppia myös naapuriin. Kävimme katsastamassa parin kilometrin päässä olevan rannan, jotta osaamme lopettaa kävelymme oikeaan paikkaan. Ufo-ravintola Kempingo Kup oli hyvä lopetuspaikka. Rajavartija tuli moittimaan meitä metsäpysäköinnistä.
Ajoimme Palangaan, jossa ostimme Maximasta kävelyevästä. Ulla ja Marleen jäivät kyydistä viettääkseen koko päivän Palangan nähtävyyksissä. Paavon auto jäi kämpille.
Ajoimme letkassa rajan yli Latvian puolelle, jossa käännyimme heti pikkutielle rantaan päin. Paikotimme autot tuttuun paikkaan niityn laitaan. Karttaan oli merkitty paikan nimeksi Nida. Kävelimme polkua pitkin ja pusikon läpi rantaan, josta oli Liettuan rajalle pari sataa metriä. Kello oli 10.30 ja lämpötila +15 astetta. Maiden väliset rajamerkit olivat vaihtuneet syksystä 2019, jolloin lopetimme sinne edellisen kävelyn. Koronan takia rannikkoreissumme olivat olleet jäissä siitä asti. Ylitimme Liettuan rajan ilman mitään koukeroita.
Ranta oli sitä samaa hiekkarantaa koko päivän. Nuori poika näytti meille löytämiään meripihkan palasia vanhan ja kulahtaneen öljyputken luona. Keskipäivällä nautimme oluet rantabaarissa, joita alkoi olla pitkin rantaa. Oli myös pukukoppeja, istumapenkkejä ja roskiksia. Vartijoiden auto seisoi rantahiekalla päivystämässä. Kiitos on liettuaksi azu. Näkemiin on ataa.
Saavuimme Sventojiin. Koukkasimme joen takia pikkukaupungin keskustaan vanhan lomakylän läpi. Ylitimme sillan ja kuljimme betonikäytävää pitkin tietyömaalle. Söimme borsh-keitot ravintolassa. Manun ryhmä söi toisessa ravintolassa zeburehit. Kokoonnuimme rannalla ja matka jatkui. Sää parani ja ilma lämpeni. Oli lähes tyyntä. Ylitimme päivän aikana vain yhden helpon puron.
Väsymys alkoi tuntua saapuessamme Palangaan klo 17:n maissa alittaen pitkän huvilaiturin. Petra, Olev ja Indrek uivat. 17 km oli kuljettu ja vielä oli kuusi jäljellä. Huh, huh! Viimeiset kilometrit kuluivat matelemalla.
Saavuimme lopetusmerkkinä olevalle ufo-ravintolalle iltaseitsemältä. Laahustimme siitä vielä pari kilometriä kämpille. Päivän rantakävely oli 23 km ja siihen meni aikaa kahdeksan ja puoli tuntia. Haimme autot Latvian Nidasta ja ehdimme vielä nipin napin illalliselle läheisen camping-alueen ravintolaan Kavine-baras Compensaan. Ulla ja Marleen kävelivät useita kilometriä pitkin Palangan katuja. He pääsivät kotiin Paavon kyydissä .
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Herätys oli kuudelta. Keitin nokipannukahvit. Söimme kukin omat aamiaiset huoneissamme ja teimme matkaeväät. Maksoimme majoituksen. Kuskit veivät kolme autoa kävelyjen loppupisteeseen Olandu kepuren tienvarsiparkkiin. Lähdimme vaellukselle omasta pihasta. Rannalle oli taas se kaksi kilometriä.
Rantamarssi alkoi klo 10.30 ufolta, mihin edellisenä iltana olimme lopettaneet. Aamu oli nätti +16°. Oli vuoden lyhin yö ja edessä vuoden pisin päivä. Piti vienoa takatuulta.
Tukkitauko istuttiin klo 12.15. Naton helikopteri kaarteli matalalla päidemme päällä. Siinä oli Hollannin tunnukset ja se teki useamman pelottelulennon meitä kohti. Emme olleet retkeilijöiksi naamioituneita vakoilijoita. Kaliningradin suunnalta oli samaan aikaan kantautunut uutisia rautatien sulkemisesta Suwalkin käytävällä. Ranta oli tyhjä muista ihmisistä. Soraa ja pikkukiveä riitti. Oli myös pehmeää, valkeaa hiekkaa, kuin lunta, joka soi kenkien alla. Raskasta kävellä.
Koukkasimme metsään, mutta palasimme pian takaisin. Ei siellä ollut sen helpompaa. Räjäytetyn bunkkerin lähellä oli maassa punainen pommi. Savitörmän alla oli kovaa hiekkaa, mikäs sen mukavampaa! Taukoja oli tunnin välein. Ulla ja Marleen jaksoivat hienosti.
Siirryimme rantatöyräälle mäntymetsään, jossa jatkoimme nousua viistosti rannan suuntaisesti ylöspäin. Saavuimme näköalapaikalle, jonka nimi oli Olandu kepure eli Dutchmen Cap. Siitä suorimme autoille klo 16.00. Steppailut tekivät 13 km. Aikaa meni viisi ja puoli tuntia.
Illallinen nautittiin Palangassa, ravintolan nimi oli A-Petit. Sitä oli meille suositellut Matias, joka oli käynyt siellä työmatkoillaan. Menimme syömään Mersulla, ryhmämme käsitti Paavon, Marleenen, Harrin, Ullan ja minut. Ruokailun jälkeen kävelimme Palangan keskustassa ja ihastuimme paikkaan. Kävelykatu oli nätti ja se loppui pitkään huvilaituriin. Näimme Liettuan muinaistarun rakkausparin, Juraten ja Kastytiksen patsaan. Muu porukka meni illalliselle majapaikkamme lähelle olevaan Kavine-baras Compensa-ravintolaan.
Aurinkoinen ja tyven kesäaamu! Pakkasimme kaikki kamamme autoihin ja luovutimme huoneet. Marleen ja Ulla lähtivät Klaipedaan päiväksi tekemään pellavaostoksia ja odottamaan meitä illansuussa ravintolaan Klaipedan linnan lähelle.
Ajoimme Olandu kepureen ja jätimme autot samaan ilmaiseen tienvarsiparkkiin, jossa ne olivat edellisenäkin päivänä. Marssimme pitkät raput alas rantaan ja aloimme kävellä etelään kohti Klaipedaa.
Kävely alkoi kymmeneltä. Oli aurinkoista ja lämpötila +18 astetta. Pienkiviranta. Saavuimme heti isolle bunkkerille ja sen jälkeen nudistirannalle. Jonkin matkan päässä siitä eteenpäin näimme suuret lastenjuhlat. Indrek klenkkasi, ennestään kipeää jalkaa alkoi kivistää lisää. Puolen päivän aikaan pidimme tauon rantaravintolan terassilla. Mitä maksaa on liettuaksi kiek keinuas? Bajamaja oli kuin tilattuna kuppilan vieressä. Sää muuttui helteiseksi. Klaipedan pitkä aallonmurtaja oli jo näkyvissä. Rahtilaivoja lähti satamasta merelle. Kaikilla meillä oli jo shortsit.
Poistuimme rannalta ja lähdimme kohti Klaipedan keskustaa. Kuljimme ensin omakotialueen läpi isolle tielle. Ylitettyämme rautatiesillan oikaisimme metsän läpi Klaipedan esikaupunkiin. Siitä kantakaupunkiin ja lopuksi vielä ison sillan yli ja oikealle kävelysiltaa pitkin ravintola Pilies uostasiin klo 16.00. Ulla ja Marleen olivat olleet meitä odottamassa siellä jo kahdesta lähtien. Ravintolaa oli meille suositellut ystäväpariskuntamme, joka kävi siellä talvella. Sen sijainti oli otollinen kävelyn loppupisteeksi. Päivän tepastelu oli 14 km ja siihen kului aikaa kuusi tuntia.
Kalasopat syötyään kuskit lähtivät hakemaan autoja Olandu kepuresta. Muut jäivät terassille odottamaan. Palattuamme takaisin ja otettuamme kyytiläiset ravintolasta ajoimme lautalle, joka vei meidät Kuurin kynnäkselle. Lauttamatka kesti klo 18.20-18.40. Talis ja Urve liittyivät joukkoomme. Meillä oli nyt viisi autoa. Kynnäkselle oli 30 euron pääsymaksu per auto. Maksuportti oli muutamia kilometrejä lauttarannasta etelään. Liettualaiset käyttävät Kuurin kynnäksestä nimeä Neringa, englanniksi se on Curonian Spit.
Yöpaikkamme oli Juodkrantessa sijaitseva suuri hotellin näköinen Majatalo Sea & Sand. Siitä tuli mieleen DDR. Saimme Ullan kanssa huoneen alakerrasta, kuten myös Paavo ja Marleen. Muiden huoneet olivat ylempänä. Majoituksen hinta oli 277 euroa kahdelta hengeltä kolmeksi yöksi. Kävimme heti ruokakaupassa, jonka jälkeen kaikki kaksitoista painuimme illalliselle lähiravintolaan.
Söimme Ullan kanssa omassa huoneessamme karkeaa helpepuuroa ja joimme murukahvit. Laitoimme eväät. Teimme muutoksen kävelymatkojen järjestykseen, sillä emme halunneet ajaa uudestaan kaikilla viidellä autolla maksuportin läpi.
Veimme yhden auton Alksnyneen puomia ennen olevalle toisen maailmansodan muistomerkille odottamaan kävelyn lopetusta. Muilla neljällä autolla ajoimme kohti etelää tarkoituksena jättää ne parkkipaikalle 10 km päähän ja kävellä siitä rantaan kävelyn aloitukseen.
Parkkipaikalla oli kuitenkin vain yhden tunnin pysäköintimahdollisuus ja lisäksi metsässä oli liikkuminen kielletty. No voi harmi! Jatkoimme ajoa 4 km eteenpäin, josta löytyi Pervalkan ilmainen parkkialue ilman aikarajoitusta. Autot siihen ja ihmiset rantaan. Ullalle ja Marleenelle tulee haasteita, ajattelimme. Indrek jäi majapaikkaan hoitamaan jalkaansa.
Kävelyn aloitus oli klo 10.30 mitä ihanimmassa kesäsäässä. Sivutuuli, vaahtopäät. Kuljimme Kuurin kynnäksen länsirannalla kohti pohjoista. Pidimme taukoja taas tunnin välein. Ei näkynyt laivoja merellä, eikä muita ihmisiä rannalla. Siellä olimme vain me ja rannan autius. Kuurin kynnäksen länsipuoli oli yhtä ja tasaista hiekkarantaa meren ja töyrään välissä silmänkantamattomiin. Moni meistä käveli paljain jaloin. Hiekasta muodostuneita pitkiä istumapenkkoja oli paljon.
Kuljettuamme 12 km nousivat Ulla ja Marleen rappusia pitkin töyrään päälle ja laskeutuivat alas sen vastapuolelle. Kello oli neljä iltapäivällä. He kävelivät kolme kilometriä pikkutietä pitkin hotellille, mutta poikkesivat ennen hotellia Aperolille ensimmäiseen vastaantulevaan baariin. Laittoivat siitä meille kuvankin. Me muut nautimme rantabaarin patiolla Taliksen ostamista jäätelötötteröistä.
Ohitimme nakurannan ja kovasti väsyneinä (ainakin minä) saavuimme kahdeksan maissa kahden miehen rakentaman omatekoisen ite-taidemajan kohdille. Nousimme töyräälle, jonka takaa löysimme pari kilometriä pitkän suoran tien. Tie johdatti meidät kynnäksen halki isolle tielle maksuportin ja Taliksen auton luo Alksnyneen. Päivän rantakävely oli 24 km, mihin käytimme aikaa 9,5 tuntia.
Kuskit lähtivät hakemaan autoja Pervalkasta. Petra, Urve, Hilkka ja Harri jäivät muistomerkille odottamaan noutoa. Manu haki heidät. Olev meni Nidaan tankkamaan. Muut ajoimme suoraan kämpille. Oli jo myöhä. Suihkuun ja nukkumaan.
Petra vilustui edellisenä päivänä ja jäi kämpille lepäämään. Ulla laittoi eväspalastemme väliin makrillia. Marleen ja Ulla menivät koko päiväksi Nidaan. Me muut ajoimme kävelyn aloituspaikkaan Pervalkaan.
Kävely kohti Kaliningradin rajaa alkoi Pervalkan rannalta klo 10.15. Oli tukala helle. Pidimme jatkuvasti taukoja, Preilassa moni ui. Paavo ja Manu kertoivat merimiesajoistaan. Molemmat pitivät Afrikasta ja varsinkin Senegalista. Talis tarjosi tauolla lakuja. Helle vain paheni. Yksi tauko pidettiin rapuilla istuen. Näimme, miten puiden rankoja oli laitettu kyntään töyrääseen estämään eroosiota. Muutenkin olimme havainneet, että kynnästä hoidettiin kovasti. Ehkä 30 euron pääsymaksuille oli todella tarvetta. Monin paikoin oli luonnonsuojelualueita.
Nidan kohdilla oli kansaa rannalla kuin meren mutaa. Musiikki soi räikeästi ja rantapalloa pelattiin monilla kentillä. En jäänyt Indrekin kanssa jonottamaan Vichy-vettä, vaan jatkoin matkaa yksin ottaen muut kiinni. Indrek jäi kauas hännille, jossa klenkkasi itsekseen ja ui välillä. Paavo käveli töyräällä, kun ei pitänyt rannan väenpaljoudesta. Kysyin poliiseilta Kaliningradin rajavyöhykkeestä. He nauroivat ja vastasivat, että kyllä minä sen tulen huomaamaan.
Äkkiä ranta rauhoittui ja autioitui ihmisistä. Viron kielen kannatus tarkoittaa suomen kielessä kärsimistä, totesi Olev. Kuljimme viimeisen kilometrin ennen rajaa täysin omassa ryhmässämme, ketään muita ei näkynyt missään.
Saavuimme rajavyöhykkeelle klo 16.30. Vain aitatolpat ja yksi veltto köysi sekä varoituslappu kertoivat meille, että pidemmälle ei ollut asiaa. Rajavyöhyke oli reilun kilometrin levyinen. Kaukana pilkotti vartiotorni. Kyllä meidät oli huomattu.
Päivän rantakävely oli 16 km. Käytimme siihen 6 tuntia ja vartin. Otimme asiaankuuluvat kuvat ja kapusimme töyräälle ja sen takaiseen metsään. Kävelimme polkuja pitkin Nidasta Kaliningradiin johtavalle asfalttitielle ja sitä pitkin ajoesteen läpi Marleenen ja Ullan luo, jotka odottivat meitä Baltic Petroleumin bensa-asemalla. Kello oli 17.30. Diesel maksoi 2,059 ja 95-bensa 2,119 euroa litra.
Haimme autot Pervalkasta ja kiertelimme kivassa Nidassa, joka oli nätti paikka. Ajoimme kämpille ja nautimme hotellin pihalla ryhmäkuoharit. Marssimme koko porukka illalliselle Ravintola Malkan täpötäydelle terassille. Onneksi Ulla oli varannut pöydän.
Herätys oli kuudelta ja lähtö hotellilta kahdeksalta. Huoneiden luovutus ja kaikki kamat autoihin. Pukeuduin tummaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan. Oli juhlapäiväni.
Veimme ensin kaikki ihmiset eilistä Paavontietä pitkin kynnäksen halki itetaiteilijoiden majan tuntumaan. Sieltä kuskit lähtivät viemään autoja kynnäksen pohjoiskärkeen Aquariumin parkkipaikalle. Hilkka jäi Manun autoon päiväksi odottamaan ja kutomaan. Palasimme Paavon autolla takaisin lähtöpaikalle.
Lähdimme kävelemään klo 9.30 muiden perään. Laitoin ensimmäisellä tauolla pikkutakin reppuun, kun tuli niin kuuma. Oli hellettä ja nakurantaa. Sen jälkeen tavallisten ihmisten rantaa koko matkan pohjoiskärkeen asti. Oli taas useita rantabaareja. Nähtävästi kaikki eivät halunneet maksaa pääsymaksua kyntäälle. Maksuportti on useita kilometrejä lauttarannasta etelään, joten kyntään pohjoisrannoille pääsee ilman maksua.
Vastaamme tuli kaksi latvialaista nuorta miestä, Ilia ja Eduard, jotka olivat vaeltaneet Latvian rannikon kokonaan ja olivat nyt matkalla Liettuan rannalla kohti Kaliningradin rajaa. Kerroimme, että olimme vaeltaneet Viron rannikon kokonaan ja 29 Viron saaren ympäri sekä Latvian rannikon kokonaan aloittaen kävelyt vuonna 1998. Nyt oli kyseessä Baltian finaali ja juhlapäivä. Siksi minulla oli puku päällä. Sanoivat meitä esikuvikseen. Toivotimme hyvää matkaa puolin ja toisin.
Ulla ja Marleen lähtivät rannasta taas omille teilleen ja menivät taksilla baariin jalkamiesten lauttasataman lähelle kynnäksen toiselle puolelle. Me muut jatkoimme marssia ihmismassassa kohti aallonmurtajaa, joka oli määränpäämme.
Saavuimme betonielementeistä rakennetun aallonmurtajan luo klo 14.00. Se oli siinä. Baltian maiden merenrannat oli nyt kuljettu. Viron, Latvian ja Liettuan merenrantojen yhteispituudeksi saimme 1662 km.
Paavo, Petra ja Olev uivat. Kävelimme 10 km neljässä ja puolessa tunnissa. Otimme kuvia ja halasimme. Poksautimme lämpimän kuoharin. Seurueeseemme kuuluivat samat viisi vaeltajaa, jotka olivat mukana kävelyjemme ensimmäisenä päivänä 12.9.1998: Olev, Petra, Talis, Indrek ja minä.
Olemme vaeltaneet Baltian merenrannoilla 2888 km seuraavasti:
Viron rannikko 1998-2004 1013 km
Viron saaret 2004-2019 1226 km
Latvian rannikko 2014-2019 549 km
Liettuan rannikko 2022 100 km
Sujautin koinsyömän pukuni roskikseen kävellessämme rannalta autoille. Olin ostanut tumman, villakankaisen puvun vuonna 1974, ja se teki nyt viimeisen palveluksensa. Puvussa oli himmeät liituraidat.
Ajoimme lauttaan, joka vei meidät Klaipedaan. Siitä ajoimme Siauliaihin Hotel Baras Grafaiteen parinsadan kilometrin päähän. Samaan hotelliin tulivat myöhemmin myös Manu ja Hilkka.
Paavo ja Marleen ajoivat yöksi Liepajaan, josta seilasivat seuraavana aamuna Travemündeen. Olev ja Petra ajoivat yöksi Cecikseen. Talis ja Urve ajoivat Siuliaihin.
.jpg)
Saimme hotellissa aamiaisen tunnilla aikaistettuna jo seitsemältä, jotta ehtisimme Muugaan klo 16:ksi. Matkaa oli 460 km. Poikkesimme kuitenkin heti Siauliain Ristikukkulalle. Latvian rajan kohdalla oli vain shikaani ja alennettu nopeusrajoitus. Baltian teillä oli 90 km/h nopeusrajoitukset. Rekat ajoivat samaa nopeutta. Ohituskaistat olivat tuntematon asia.
Riian keskustan läpiajo oli nopea, sillä keskipäivällä ei ollut vielä minkäänlaisia ruuhkia. Lämpötila oli noussut +34 asteeseen. Ostimme kahvit Saulkrastin Cirkle Q:sta ja tuliaiset nopeasti vähän ennen Viron rajaa Alko 1000:sta. Sain Salacgrivassa 20 euron ja Riian lähellä 40 euron ylinopeussakot.
Saavuimme Tallinnaan. Jätimme Harrin bussipysäkille Pääskülassa ja Indrekin vähän myöhemmin. Saavuimme navigaattorin ohjeistamina Muugan satamaan klo 15.00. Pääsimme laivaan rekkojen sekaan melkein heti. Laivamme oli Eckerö Linen ms Finbo Cargo, joka lähti aikataulunsa mukaisesti klo 16.00 ja saapui Vuosaaren satamaan klo 19.00. Nautimme laivan keularavintolassa kahvit ja Skagen-leivät. Laivamme ohitti heti alkumatkasta Pranglin saaren. Ajokilometrejä tuli koko reissusta 1600. Siitä 1300 km oli maantieajoa Liettuaan ja takaisin. Siirtymäajoja kävelyjen aloitus- ja lopetuspaikkojen välillä Liettuan mantereella ja Kuurin kynnäksellä oli 300 km.
Vaellukset 20-25.6.2022
1. kävelypäivä: Latvian ja Liettuan raja - Gamtos apsuptyn ranta, 23 km
2. kävelypäivä: Gamtos apsuptyn ranta - Olandu kepure, 13 km
3. kävelypäivä: Olandu kepure - Restauronas Pilies uostas, Klaipeda, 14 km
4. kävelypäivä: Pervalka - Alksnynen ranta, 24 km
5. kävelypäivä: Pervalka - Kaliningradin raja, 16 km
6. kävelypäivä (Baltian finaali): Alksnynen ranta - Kuurin kynnäksen pohjoiskärki, 10 km
Reissulla oli 12 vaeltajaa: Kuusi Virosta, viisi Suomesta ja yksi Hollannista.
Olemme mitanneet askelilla, hiihtopotkuilla ja aironvedoilla Viron, Latvian ja Liettuan rantaviivojen yhteispituudeksi Narvajoelta Kaliningradin rajalle 1662 km. Mittaus alkoi 12.9.1998 ja päättyi 25.6.2022. Ehdimme tuona aikana kiertää myös 29 Viron Itämeren saarta. Latvialla ja Liettualla ei ole meressä saaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti