tiistai 6. elokuuta 2024

Viron automatka 7, heinäkuu 2024

AUTOMATKA VIROON 9-12.7.2024 

(Kartta jutun lopussa)

TIISTAI 9.7.2024  HAAPSALU

Eckerö Linen täpötäysi ms Finlandia lähti Helsingin Länsisatamasta klo 9.00 kohti Tallinnaa. Ajoimme laivaan viimeisten autojen joukossa välttäen onnekkaasti autokannen piippuhyllyn. Autopaikkamme oli laivan keulassa ikääntyneiden matkamotoristien pyöräparkin vieressä. Seurueeseemme kuului neljä ihmistä: Kaija, Jarmo, Ulla ja minä.

Merisää oli aurinkoinen, tyyni ja lämmin, lämpötila oli +25 astetta. Matkustimme laivan buffet-osaston ikkunapaikoilla nauttien monipuolisen noutopöydän antimista. Saavuimme Tallinnaan aikataulun mukaisesti klo 11.15.

Purkauduimme laivasta ensimmäisten autojen joukossa, joten ennätimme kaupungin liikenteeseen ennen muita autoja. Emme juuttuneet Tallinnan sataman rakennustöistä johtuneisiin ruuhkiin.  Pääsimme ripeästi tien päälle. 

Olimme tuossa tuokiossa Haapsalussa, jossa majoituimme tuttuun Viieristi Majaan. Tervehdimme vanhan isännän Eeron ja lähdimme kylille. Nautimme pikkulounaan Ravintola Von Gernetissä, jossa saavutimme välimerellisen tunnelman. 

Illallisravintolamme oli Wiigi Kohvik. Kotimatkalla koukkasimme Dietrichiin. Katselimme huoneessamme EM-futista. Espanja voitti Ranskan 2-1 ja pääsi loppuotteluun. Suomi ei ollut mukana.

Oli valoisaa vielä klo 22:n jälkeen. Tarkenin koko päivän shortseissa. Haapsalu ei taaskaan pettänyt, se on edelleen mitä ihastuttavin pikkukaupunki. Oma suosikkini Virossa.

      

Paikotimme auton laivan keulaan moottoripyörien lähelle

Odottelimme buffet-vuoroamme kahdeksannen kannen takaravintolassa

Matkalla etelään

Saavuimme Haapsaluun, jossa majoituimme Viieristi Majaan

Viieristi Majan viihtyisä sali

Ravintola Von Gernet

Haapsalun rantapromenaadilla

Piispanlinna

Haapsalun pääkatu kesäyönä

Viieristi Maja, Haapsalu


KESKIVIIKKO 10.7.2024  KURESSAARE

Kirkonkellot löivät aamuseitsemältä, mihin heräsin. Nautimme aamukahvit Teele Kohvikissa. Tilasimme munakasta, lihapirukasta ja kapsaspirukasta. Itse otin vielä kaneelisain eli korvapuustin. Niine hyvinemme lähdimme tien päälle.

Ajoimme tuttua tietä Virtsun satamaan, josta meillä oli varatut lauttaliput Kuivastuun. Lauttamme nimi oli Piret. Merimatka kesti vain puoli tuntia. Vanha yhteysalus Regulakin oli laitettu sesongin ajaksi liikenteeseen.

Saavuimme Muhulle, jossa pistäydyimme kahville Pädaste Mõisiin. Sisäänpääsymaksu alueelle oli neljä euroa hengeltä, mikä hyvitettiin kahvilaskussa. 

Ajoimme Koguvan kylään, jossa pienen harhailun jälkeen löysimme Käspri Kodumajutuksen ja sen mainion emännän Maie Schmuulin. Näytin Jarmolle vanhan maalaissaunan. Jaago esitteli meille niityllä olevat lomamökit ja uuden saunan. Vallo oli mukanamme. Kiitimme ja ajoimme Koguvan satamaan.

Satama oli kovasti laajentunut sitten vuoden 2005. Kaijan ehdotuksesta asetuimme satamakahvilan ulkopöytään ja tilasimme kalalajitelman neljälle. Aurinko paistoi ja lämpötila oli +27°. Jatkoimme matkaa Saarenmaalle.

Poikkesimme katsomaan Orissaaren jalkapallokenttää, jonka keskellä kasvoi edelleen paksu tammi. Oli se jo puoliksi ontto, mutta silti täydessä lehdessä. Matka Kuressaareen sujui rupatellessa.

Kuressaaren majapaikkamme oli iso yksityistalo Helene Villa, jossa oli isäntäväen asunnon lisäksi neljä majoitushuonetta. Nautimme heti tultua kuoharit patiolla. Sitten lähdimme taksilla kylille syömään.

Ajoimme pirssillä ravitsemusliike Kursaaliin, joka oli puistossa linnan lähellä. Ravintolamme nimi oli Ku-Kuu. Syötyä palloilimme Kuressaaren keskustassa, josta lähdimme taksilla kotiin. Asuntomme oli parin kilometrin päässä, johon taksimatka maksoi digitilauksena vain kuusi euroa.

Ennen nukahtamista katselimme huone-TV:stä EM-futista. Englanti voitti Hollannin 2-1 ja pääsi loppuotteluun Espanjaa vastaan. 

Teele kohvik, Haapsalu

Ajoimme Virtsussa lauttaan

Lautassa oli kaksi autokantta

Pädaste Mõisin portilla oli vartija

Kahvihetki Pädaste Mõisin kahvilassa

Pädaste Mõis, Muhu

Pädaste mõis 1995

Maie ja Jaago, Käspri Kodumajutuksen henkilökuntaa

Koguvan satamaa

Koguvan satamakahvila

Orissaaren jalkapallokentän keskellä kasvaa vanha tammi

Helene Villa, Kuressaare

Kuressaaren Seurahuone Kuursaal, jossa on ravintola Ku-Kuu

Kuursaal, pääsali

Kesäistä muotia Lossi-kadulla
    
Kuressaaren keskustaa
   
Informatiivinen tienviitta Kuressaaressa

  
     
TORSTAI 11.7.2024  LÜMANDA SÖÖGIMAJA

Nautimme aamiaisen Kuressaaren keskustassa Ravintola Classicissa. Ravittuina jaksoimme helposti kävellä Piispanlinnan valleilla linnan ympäri. Suuria katoksia oli rakenteilla tulevia oopperajuhlia varten. Arvoimme ajoreittiämme Lümandaan. Päädyimme valinnassamme koukkaukseen Tehumardin kautta.

Tehumardissa käytiin ankarat taistelut saksalaisten ja venäläisten välillä 1944. Paikalliset asukkaat jäivät rintamien väliin. Venäläisten pystyttämän muistomerkin vieressä olleet hautakivet oli vähän aikaa sitten poistettu.

Matka jatkui Saarenmaan halki kohti ennenkäymätöntä ruokapaikkaa. Asfalttitien muututtua täristäväksi hiekkatieksi teimme u-käännöksen ja kokeilimme risteyksestä toista tietä. Se oli asfalttia, joka johti Lümanda Söögimajaan. 

Astuimme sisään ravintolaan. Tilasimme kampelaa sekä lammasta. Mutta mitkä ruokamäärät saimmekaan! Neljästä annoksesta olisi syönyt vaikka kahdeksan ihmistä itsensä kylläisiksi. Ravintola oli hirsinen maalaistalo keskellä ei mitään. Lümandan kylässä oli vain muutama muu talo. Olimme sisämaassa läntisellä Saarenmaalla.

Päivän kolmas kohteemme oli rantatörmä Panga pank Saarenmaan pohjoisrannikolla. Törmä on parikymmentä metriä korkea jyrkkä rantatörmä nurmikkoiselta kalliolta alas mereen. Otimme sateessa muutamia kuvia ja suorimme kahville Kliff Butiikiin, entiseltä nimeltään Panga Puhkemaja.

Palasimme kierrokseltamme Kuressaareen, jossa menimme kahville Kohvik Veskiin. Se oli vanha tuulimylly eli tuuleveski. Ei siis vesiveski. Rakennettu 1891. Kiipesin Jarmon kanssa myllyn ylimpään kerrokseen. Välikerroksissa oli ravintolatiloja, mutta tarjoilua oli vain alhaalla.

Saavuttuamme kotiin isäntä näytti autolle parkkipaikan pihanurmelta, talon muut pysäköintipaikat olivat täynnä. Kaikki vieraat olivat suomalaisia. Yksi pariskunta tuli Haminasta, toinen Lempäälästä.

Matkustimme taksimersulla linnamaiseen Hotel Arensburgiin illalliselle. Tilasimme mm. musseleita. Paikkamme oli kuistilla, pääsalin pitkässä pöydässä oli bussillinen aasialaisia turisteja. Palasimme kämpille vitosen maksaneella tylyllä taksilla. Katselimme huoneessamme Tour de Francea. Sateli vettä.


Kuressaaren piispanlinnan vallihauta

Kuressaaren piispanlinna

Piispanlinnan viereen rakennettiin katoksia oopperajuhlia varten

Kiersimme linnan ympäri valleja pitkin       

Cheese, please!

Muistolaatat oli poistettu Tehumardin patsaan viereltä ja maa tasoitettu

Patsaan yksityiskohta

Lümanda Söögimaja 

Panga pank

Kohvik Veski eli Mylly

Myllyn ylimmässä kerroksessa on laitoksen tekniikkaa

PERJANTAI 12.7.2024  KAALIN KRAATERI

Pakkasimme laukkumme ja lähdimme majatalosta klo 8.30. Haukkasimme aamupalaa Lossi-kadulla eilisen hotelli Arensburgin aamiaissiivessä. Noutopöytä oli kuin Ruotsinlaivasta. Lähdimme kylläisinä ja hyvässä järjestyksessä ajamaan Kuressaaresta kohti Kaalia.

Kävelimme Kaalin kraaterin ympäri valleja pitkin. Meteoriitti oli iskeytynyt ilmakehään esihistoriallisella ajalla ja hajonnut yhdeksään osaan. Kaaliin osui suurin, kahdeksan pienempää kuoppaa ovat lähiseudulla. Poikkesimme myös pitsimyymälässä. Pengertien jälkeen pidimme kahvitteluhetken kesäisessä Liivassa. Ostimme leipomosta lämmintä leipää ja pullaa.

Liivasta oli tullut varsinainen turistirysä, johon moni pysähtyy. Oli kahvilaa, kõrtsiä, vaateliikettä, leipomoa, matkamuistomyymälää ja vaikka mitä. Aikaisemmin siellä oli vain yksi ruokakauppa ja kirkko. Ajoimme Kuivastun satamaan, josta lautta lähti klo 14.05. Se ei ollut niin täysi kuin tulomatkalla.

Virtsun jälkeen taas kahvitti, joten päätimme poiketa sumpille Ristiin. Kahvila oli kuitenkin porukallemme liian moderni, joten jatkoimme matkaa. Ulla muisti yhden kahvilan tien vierestä. Se olikin kiva Mati Maja vähän ennen Ääsmäen hehtaariympyrää. Söimme seljankat yläkerran salissa hääporukan pitäessä juhlaa salin toisessa päässä. Kuljettajamme nautti sopan kyytipojaksi Saku Originaalin, joka oli alkoholivaba.

Posottelimme Tallinnan satamaan vastoin navigaattorin opastusta suorinta tietä Jaani kirikin ja Viru-hotellin kautta ilman ruuhkia. Terminaalissa hekotimme ajettuamme lippuluukulle. Kun Jarmo ojensi passimme virkailijalle, luukusta kurkisti koiran pää. Auton takapenkiltä en edes nähnyt virkailijaa.

Laivamme oli sama kuin tullessa ja se oli taas täysi kuin nuijalla lyöty. Löysimme paikkamme kahdeksannen kannen takaravintolasta. 

Ehdimme kotiin Kymmenen Uutisille. Reissun pituus oli 700 km. Diesel maksoi Virossa kaikkina päivinä ja kaikilla asemilla 1,52 e/l. Suomessa hinta vaihteli 1,72-1,88 riippuen asemasta ja viikonpäivästä. Jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa Berliinissä Espanja voitti Englannin 2-1.

   

Hotel Arensburgin näyttävä pääovi 

Kaalin kraateri

Kahvitauko Liivassa

Ajoimme lauttaan Kuivastussa

Vanha ms Regula oli otettu liikenteeseen

Nautimme Mati Majassa seljankat

Saku Originaal alkoholivaba õlu

Tallinnan sataman lippuluukku. Passports please.

Ajoreittimme Muhulla ja Saarenmaalla
                                                   





















   

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti