AKSIN SAAREN KIERROS 18.5.2024
(Kartta on jutun lopussa)
Kiersimme Aksin kauniina ja aurinkoisena kevätpäivänä. Meitä oli 13 vaeltajaa. Virolaisia oli kymmenen ja suomalaisia kolme. Nuorimmat olivat 4- ja 12-vuotiaita. Saaren ympärysmitta on 5 km.
Pyöräilin kotoa Helsingin Länsisatamaan, josta seilasimme kolmen suomalaismiehen porukalla loppuunmyydyssä ms Finlandiassa Tallinnaan klo 9.00-11.15. Saimme oman loossin laivan keulilta kun käytimme jononohitustaktiikkaamme. Indrek oli meitä Tallinnassa vastassa.
Ajoimme matelemalla sataman tietyösekamelskassa. Linnahalli oli remontissa, se saatetaan purkaa. Keskikaupungille tultaessa ruuhkat helpottivat. Ajoimme Peterburi maanteetä pitkin kohti itää. Käännyimme pikatieltä Ihasalun niemeen, jossa on Neeme sadam. Matkaa Tallinnasta oli 43 km. Tapasimme satamassa kaikki kävelijät. Tilausveneemme lähti Aksille klo 12.30. Aluksemme perässä keikkui köyden päässä soutuvene. Merimatka oli 8 km ja siihen meni aikaa vajaa tunti. Laivamme oli valmistettu Suomessa.
Siirryimme isosta veneestä soutuveneellä kolmessa vuorossa saareen. Lähdimme kiertämään Aksia vastapäivään. Saari on pitkulaisen muotoinen ulkosaari, josta Suomen suuntaan pohjoiseen päin näkyi vain rannaton ulappa. Saarella on majakka, kaksi asuintaloa, lampola ja maasauna. Saarella on useampi lampi. Ranta on hiekkaa, soraa, sammalta. Pohjoiskärjessä oli pikkukivirakka ja miljoona kirkuvaa lokkia. Puusto on enimmäkseen katajaa. Lampaiden polut muistuttivat Lapin poropolkuja. Maassa oli vaatimattomia linnunpesiä, joissa oli yhdestä kolmeen munaa. Munat olivat tummia ja vähän pienempiä kananmunista.
Pidimme puolimatkan evästauon kivihuvilan pihapöydässä. Olev otti aurinkoa ja makasi auringossa selällään. Talon asukkaat eivät olleet paikalla. Loppumatka oli helppoa kulkua tasaisella nurmella katajien lomassa.
Saaren kiertoon meni aikaa kaksi tuntia klo 14-16. Venemies odotti sen ajan paatissaan, jonka hän oli ankkuroinut 50 metrin päähän rannasta. Soudimme taas kolmessa vuorossa laivaamme. Merimatka Aksilta Ihasalun niemeen oli keikkuvaa, sivutuuli oli yltynyt.
Ajoimme Neemen satamasta Tallinnaan ja ehdimme laivaamme, joka lähti klo 18.30. Se oli taas yhtä täysi kuin aamulla. Saimme pöydän 8. kannen takaravintolasta, jossa kuulutus jauhoi kolmella kielellä samaa nauhaa kuin aina: "Ruokailtuanne antakaa paikat seuraaville." Kukaan ei sitä noudattanut. Minne olisimme siirtyneet, kun laiva oli tupaten täysi. Saavuimme Helsingin Länsisatamaan iltayhdeksältä.
Poljin kotiin valoisalla ja ehdin nähdä Kymmenen Uutiset. Tuomas polki kaupunkipyörällä alkumatkan satamasta ja meni loppumatkan metrolla länteen. Manu lähti ratikalla ja meni loppumatkan metrolla itään.
Aksi oli meille Viron saari nro 31, minkä olemme kiertäneet. Kokonaisvaelluksemme Baltian rannoilla on 3020 km. (Viron rannikko 1013 km, Latvian rannikko 549 km, Liettuan rannikko 100 km, Peipsijärven länsiranta 123 km ja Viron saaret 1235 km).
Olemme kiertäneet vuodesta 2004 lähtien seuraavat Viron saaret: Muhu, Saarenmaa, Hiidenmaa, Vormsi, Naissaar, Köinastu, Abruka, Prangli, Kihnu, Kräsuli, Aegna, Kesselaid, Ruhnu, Pedassaare, Mohni, Koipsi, Rammu, Osmussaar, Vilsandi, Vohilaid, Kassari, Suur-Pakri, Väike-Pakri, Manilaid, Mustasaar, Tauksi, Hobulaid, Vöilaid, Suurlaid, Keri ja Aksi. (Latvialla ja Liettualla ei ole Itämeressä saaria).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti