VAELLUS MUOTKATUNTUREILLA 3-11.9.1993
(Kartat jutun lopussa)
Pääsin mukaan vaellusreissulle Muotkatuntureille. Sain matkalle peruutuspaikan. Reissuun lähtivät Kale, Asko, Jukka ja minä. Kyseessä oli Jukan ja minun ensimmäinen Lapin vaelluksemme.
Perjantaina, kolmas syyskuuta 1993 menin työpäivän jälkeen Humalistonkadulle Helsingin Taka-Töölöön. Avasin kellarifirman oven ja sanoin Jukalle olevani valmis Lappiiin. Hänkin oli valmis, joten lähdimme. Istuuduin Jukan ison Mersun etupenkille ja lähdimme matelevassa ruuhkassa Lauttasaaren kautta Siuntioon Kalen luo.
Paikotimme Mersun Kalen pihalle, pakkasimme rensselimme Opel Kadetiin ja lähdimme reissun. Opel oli Kalen ja Askon työauto. Istuuduin Jukan kanssa takapenkille. Auton kattoboksi oli ison Cocis-pullon muotoinen.
En tuntenut ennestään Kalea ja Askoa, he olivat Jukan kavereita. Automatkan aikana meillä oli aikaa tutustua. Jukka oli puolestaan vanha koulukaverini, toiselta nimeltään Äijä. Kale oli vanha lapinkävijä ja ollut vetämässä seurakuntanuoria ja partiolaisia Käsivarressa ja Muotkalla.
Pidimme tauon Hirvaskankaan Essolla, jonka jälkeen Jukka siirtyi rattiin ja minä viereen. Oli jo pimeää. Kale ja Asko istuivat takapenkille ja nukahtivat Pihtiputaan jälkeen. Kuuntelimme Jukan kanssa Pohjanmaan pitkällä, yksitoikkoisella taipaleella yöradiota. Ihastuimme Katriina Honkasen uuteen kappaleeseen nimeltään Silta. Ennen Oulua se soi kahdesti ja opimme siitä nuotin ja sanojakin. Jukka muusikkona enemmän.
"He lauluista rakensivat sillan toisilleen, ja varovasti astuivat ensimmäisen askeleen. Silta seisoi paikoillaan, se hyvin heitä jaksoi kannattaa.
Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään, vaikka iäisyys on kesään. Me joen lauluihin omat laulut liitetään, eikä talvikaan saa virtaa jäätymään...."
Aurinko nousi verkkaisesti ja matka se jatkui. Kemi-Rovaniemi-Saariselkä. Ennen Rovaniemeä Silta soi kolmannen kerran. Nautimme Kaunispään kahvilassa kahdeksalta aamukahvit. Asetuimme kuvaan karhun kavereiksi. Poikkesimme Ivalon Kaupassa. Asko lupasi ajaa loppumatkan.
Näimme tien varrella poroja ja elämäntapaintiaaneja, juttelimme levähdysalueella kuukkeleille. Tapasimme saksalaisen pariskunnan asuntoautossaan, he kertoivat odottavansa ruskaa. Sanoimme, että ei se yhtäkkiä tule, kuten revontulet. He olivat ihmeissään, sillä luulivat, että ruska tulee hetkessä ja sen aika on nyt.
Kävimme Kaamasen kaupassa ja käännyimme Karigasniemelle johtavalle tielle. Saavuimme Muotkan Ruoktun lomakylään, jossa Hans Niittyvuopio otti meidät vastaan ja näytti majoituksemme. Meille Jukan kanssa oli varattu kylmä kota.
Asetimme kamppeemme kotaan ja arvoimme Jukan kanssa laverit, joita oli kaksi. Kale ja Asko nukkuivat päätalossa. Keskellä kotaa oli nuotiopaikka ja katossa savuaukko.
Teimme harjoitusmielessä samana päivänä lyhyen patikoinnin lähitunturille. Kale opetti Jukalle ja minulle kompassin käyttöä. Nousimme Jeägeloaiville. Palattuamme saimme Jukan kanssa Lapin kasteen. Kasvomme sotkettiin nuotion kekäleillä mustiksi.
Seuraavana aamuna paikallinen mies nimeltään Sakari vei meidät Karigasniemelle, josta edelleen Angelintietä pitkin 15 km etelään. Jäimme kyydistä Inarijoen rannassa ja niin alkoi ensimmäinen vaellukseni Lapissa. Sää oli mitä parhain, taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi. Ruskaa ei ollut. Tunturikoivuissa oli ruskeat lehdet.
Lähdimme marssimaan kohti itää. Nousimme paljakkaan ja ensimmäiselle laakealle tunturille. Inarijoki jäi näkyvistä. Se muuttaa nimensä Tenojoeksi Karigasniemellä, missä siihen yhtyy Norjasta tuleva Karasjoki. Kuljin osan matkaa muusta porukasta erillään, sillä ajatukseni olivat työasioissa. Mietin suuria muutoksia, vaikka ne tulivat ajankohtaisiksi vasta vuodenvaihteessa.
Marssimme pitkään ylhäällä aukeassa maastossa, jossa oli helppo astella. Jaloissani olivat armeijan maihinnousukengät, jotka olin plankannut hyvin. Jukka kuunteli tauoilla uutisia matkaradiostaan. Kale ja Asko hoitivat suunnistuksen. Näimme ensimmäiset porot ja poron pääkallon.
Laskeuduimme ensimmäiselle yöpaikalle veden ääreen tunturikoivikkoon. Nuotiopuut löytyivät läheltä. Lämmitimme ruokamme armeijan pakeissa. Aurinko oli paistanut koko päivän. Meillä oli kaksi telttaa. Kuuntelimme ennen nukkumaanmenoa radiosta Luontoilta-ohjelmaa.
Toisen vaelluspäivän maasto oli samanlaista kuin ensimmäisenkin. Käyskentelimme yläkäyrillä helpossa maastossa ja näimme kaiken aikaa kauas. Laakeaa tunturiylänköä oli joka suuntaan. Olimme ajoittain poluilla ja ajoittain pienillä töppyröillä. Olipa Lapissa mukavaa! Leiripaikka löytyi Stuorraäytsin kanjonijärven rannalta. Toisten mentyä ongelle, lähdin yksin huiputtamaan läheistä tunturia.
Noustessani paljakassa ja rakassa aina vain ylöspäin, ihmettelin, miksi huippu koko ajan karkaa edelläni, enkä saavu sinne millään. Ihan outoa! Loppujen lopuksi sitten tulin kivikeolle ja olin huipulla. Otin kuvan hienosta maisemasta ilta-auringossa ja lähdin takaisin. Kavereiden löytäminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Missä he olivat? En ollut kiinnittänyt ylös kiivetessäni mitään huomiota reittiini, joten eksyin. Harhailin sinne, tänne laskeutuessani alas ja melkein tulin paniikkiin. Istuin ja mietin. Jatkoin matkaa ja tulin sattumalta Jukan luo, joka oli lopettelemassa onkimistaan. Ilma oli pakastumassa, virvelin vavan uloin silmukka jäätyi umpeen. Kaikki olivat saaneet kaloja.
Rakensimme reilun nuotion. Istuimme pimeässä illassa kahvitellen ja lämmitellen. Poltimme Jukan kanssa lopulta kynttilää teltassamme. Paahdoimme kynttilän liekissä leivänpaloja sekä piipun kopalla nuijittua poronlihaa. Siis kändlasimme. Kuuntelimme samalla radiota.
Heräsimme kolmantena aamuna kuudelta mitä ihanimpaan auringonpaisteeseen. Oli tyyni Lapin pakkasaamu. Kale riisui paidan ja pesi rotkojärvessä kainalonsa. Muut eivät. Pojat menivät aamukalaan, eivätkä turhaan menneetkään. Päivällisen muodostivat melkoinen määrä nuotiossa kypsytettyjä tammukoita. Lepäilimme nuotion ympärillä lämpimässä maassa ja popsimme herkkuja. Sitten eteenpäin.
Nousimme laakealle Stuorraoaiville. Muotkatunturit ovat paljolti matalia aiveja laajoine paljakoineen. Kuljimme välillä vanhaa postipolkua pitkin. Harva puusto muodosti alavilla mailla ja loivilla rinteillä omenapuutarhojen tapaisia metsiköitä. Porotokat vilahtelivat puistoissa. Istuskelimme tauoille katselemaan niitä. Kalgoaivi jäi loitommalle ja näkyi seutuaan korkeampana. Katkaisimme koivikosta itsellemme sauvat.
Noustuamme Soarvekielasin päälle, näimme kaukana vilauksen Peltojärvestä. Marssimme sen rantaan ja teimme asennon harvaan puustoon. Pakki ja nokipannu ryhtyivät hommiin, ilta-askareet painoivat päälle. Näin koivussa pahkan, jonka Kale irrotti kirveellä ja antoi minulle.
Tarkoitus oli mennä Peltotunturin päälle. Jouduimme poukkoilemaan rannan rakassa tunturin juurella. Rakan jälkeen huomasin pienen käkkäräkatajan, jonka hakkasin kirveellä mukaani. Kun kuorin sen myöhemmin ja lakkaan pinnan, siitä tulee muisto reissusta.
Emme nousseet vielä Peltotunturille, vaan teimme leirin Peltojärveen laskevan joen rannalle. Viritimme nuotion, johon asensimme pakin puolillaan vettä. Sitten aloimme onkia. Ennen kuin vesi kiehui, saimme tammukan ja harrin. Perattuamme nopeasti kalat, sujautimme ne pakkiin ja lisäsimme suolaa, makaronia, voita ja sitruunapippuria. Kalasoppa syntyi hetkessä! Ilta meni jutellessa kalajuttuja.
Lähdimme huiputtamaan Peltotunturia, saameksi Bealdoaivi, korkeus 567 m. Nousimme ylös helpointa reittiä koillisesta. Tunturin päällä oli kolmiomittaustornin jäänteet. Sää oli edelleen hieno.
Alkoi kotimatka kohti Muotkan Ruoktua. Pidimme tauon Lahtisen kämpällä, mikä on yksi Lapin pienimmistä autiotuvista. Saavuimme pitkän päivätaipaleen päätteeksi perille, jossa Hans Niittyvuopio toivotti meidät tervetulleiksi ja pyysi saunaan. Otimme kutsun kernaasti vastaan ja kylvimme itsemme hyviksi. Ajoimme parrat ja kampasimme tukat. Vaelsimme viitenä päivänä 100 km hienossa kelissä, kertaakaan ei satanut. Telttaöitä oli neljä.
Lähdimme seuraavana aamuna aikaisin tien päälle. Ostimme satunnaista kulkumiesevästä Joutsan T-Market Paronista ja ajoimme Siuntioon. Pääsin sieltä Mersun kyydissä kotiin. Ajomatkaa Lappiin ja takaisin tuli 2600 km.
Näin alkoivat Lapin vaellukseni, jotka ovat jatkuneet tätä kirjoittaessani vuoteen 2019 asti. Tein vaellukset sen jälkeen yleensä Amin kanssa. Heti seuraavana vuonna 1994 lähdimme Käsivarren Yliperälle valloittaen mm. Haltin. Hampparoimme yleensä aina viikolla 32, jolloin yölläkin näkee kulkea, eikä pimeää tule. Olemme kuljeskelleet kahdeksan reissua Käsivarren erämaassa, jossa ei tarvitse kompassia. Emme koskaan oppineet suunnistamaan hyvin. Olemme käyneet myös Saariselällä ja Kebnekaisella. Olen valloittanut Suomen Haltin kolme kertaa, Norjan Haltin kerran, Kovddoskaisin kahdesti, Saivaaran kolmasti, Lossunibban kahdesti, Annjalonjin kahdesti ja Saanan kahdesti. Olen huiputtanut kertaalleen Pumbovarrin, Toskalharjin, Jollonaivin, Tierbmesvarrin, Meekonvaaran, Marfevarrin, Urthasvarrin, kaksi Urthasbaktia, Kebnekaisen, Sokostin ja Peldoaivin. Vaellusryhmääni ovat kuuluneet Amin lisäksi kahdesti Tuomas ja Indrek. Muut vaelluskumppanit ovat olleet Matias, Jukka, Kale, Asko, Keijo, Olev ja Talis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti