AUTOMATKA KESKI-EUROOPPAAN 7-24.7.1985
(Matkareitin kartta jutun lopussa)
Tämä oli ensimmäinen perhematka omalla autolla lasten kanssa Keski-Eurooppaan. Otimme pojat mukaan reissuun. He olivat kahdeksan- ja kolmevuotiaat. Automme oli vuoden 1980 Opel Kadet 1,2 litraa. Se oli Kadetin ensimmäinen etuvetomalli. Takapenkeillä ei ollut turvavöitä. Kattotelineellä oli vetoketjulla suljettava pressupussi täynnä yöpymistarpeita. Pussin päällä oli nuoremman pojan rattaat mustekaloilla kiinnitettynä. Auton matkamittarissa oli lähtiessä 150 000 km.
Seilasimme 7.7.1985 Silja Linen ms Svealla Turusta päivälaivalla Tukholmaan. Kävimme sukulaisissa Hallstahammarissa, josta jatkoimme seuraavana aamuna Göteborgiin. Arbogassa kävimme uimassa. Göteborgista menimme laivalla Tanskan Frederikshavniin ja sieltä Legolandiin. Pojat tykkäsivät huvipuistosta, jossa viivyimme pitkään.
Åbenrån jälkeen ylitimme Saksan rajan ja posottelimme Kölniin. Tarkastettuamme Tuomiokirkon ja todettuamme sen olevan valtavan, menimme kirkon lähellä olevaan kahvilaan.
Kahvittelun jälkeen isompi poika huomasi kadulla, että hänen kolikkokukkaronsa oli jäänyt kahvilaan. Palasimme takaisin, mutta kukkaro oli jo hävinnyt eikä henkilökunta tiennyt asiasta mitään. Siinä hävisi pojan matkakassa, monta saksanmarkkaa. Korvasimme menetyksen perheen kassasta. Harmillinen takaisku, mutta matka jatkui Reinin vartta Remageniin, jossa ylitimme joen autolautalla Linz am Rheiniin.
Ajelimme Reinin rantoja pitkin etsien uimapaikkaa. Freibad löytyi Bad Hönningenistä, jonka maauimalassa oli matala lastenallas ja vesiliukumäki. Pojat tykkäsivät uimisesta, keskipäivien kuumimpina aikoina pyrimme pitämään uintitauot. Autossa ei ollut ilmastointilaitetta.
Koblenzista alkoi yksi matkan kohokohdista eli kaunis Mosel-joki. Se on Reinin sivujoki, mutta paljon mutkaisempi ja kapeampi kuin isoveljensä. Joen törmällä näimme Burg Eltzin ja linnanraunioita. Viininviljelysrinteet kohosivat korkealle. Pysähdyimme Cochemissa, jonka linna oli mäellä parkkipaikan takana. Pidimme kovasti Cochemin pikkukaupungista. Löysimme leirintäalueen ja jäimme yöksi. Koko perhe sopi samaan kupolitelttaan.
Aamulla ennen lähtöä kävimme Burg Cochemissa. Oli kaunis ja lämmin päivä, maisemat mukavia. Cochemin kaksoiskaupunki Cond oli joen toisella puolella. Ajoimme Traben-Trarbachin ja Bernkastel-Kuesin kautta Trieriin, jossa pysähdyimme 2000 vuotta vanhan Mustan Portin eli Porta Nigran luo. Saasteet ovat mustuttaneet porttia, joka on roomalaisaikainen kaupungin portti ja iso. Matka jatkui Luxemburgiin.
Pysäköimme Luxemburgin keskustaan likelle useita isoja siltoja, kaupunki oli täynnä rotkoja ja mäkiä. Iskin autosta noustessani pään kattotelineen kiinnikkeisiin niin pahasti, että ulvahdin kivusta. Suutuin silmittömästi syyttömälle Luxemburgille ja ajoin sieltä pois. Tänne emme jää, tiuskahdin, lähdemme Ranskaan! Sattui olemaan Ranskan kansallispäivä 14. heinäkuuta ja me olimme kuolemanhiljaisessa Phalsbourgissa, missä kaikki paikat olivat kiinni. Sieltä ei ollut kuin luikaus Strasbourgiin. Siispä sinne!
Nousin isomman pojan kanssa Strasbourgin tuomiokirkon torniin katsomaan ikivanhaa, suurta kelloa, joka raksutti edelleen. Kirkon torni oli 100 metriä korkea ja siinä oli kattoratsastaja. Kirkko näkyi komeasti jo kaukaa lähestyessämme Strasbourgia lännestä, mutta en löytänyt sopivaa pysähdyspaikkaa kuvanottoa varten. Jouduin laittamaan matka-albumiin kirkkoa esittävän postikortin.
Ylitimme Reinin Ranskasta Saksaan ja saavuimme Freiburgin kautta Titisee-järvelle yöksi. Sieltä ajoimme Schaffhauseniin katsomaan Reinin putousta, saksaksi Rheinfall. Ulkoilmakahvilamme oli putouksen vieressä.
Matka jatkui Zürichin läpiajolla Luzerniin, jonne tulin jo neljännen kerran. Kahvittelimme tutussa ravintola Gütschissä, joka on kaupungin keskustassa olevalla kukkulalla. Kävimme köysiradalla viereisen Pilatus-vuoren huipulla, korkeus 2132 m. Kävelimme kaupungilla ja työnsimme pienempää poikaa rattaissa.
Yövyimme Luzernin leirintäalueella. Poikien nukahdettua lähdimme vaimon kanssa iltakävelylle leirintäalueen kauppaan ja katselemaan ihmisten iltatouhuja. Taivas oli musta ja ukkonen jyrisi lähellä. Jyrinä kaikui Alppien seinämistä niin, että ääni jatkui kaikumisen johdosta täyden ympyrän. Ääni eteni eikä se laantunut. Tuntui tykistökeskitykseltä ja me olimme sen keskellä. Salama iski aivan päällä ja ukkonen pamahti samalla, kuin tykillä olisi ammuttu vieressä. Pojat hätkähtivät ja pomppasivat ilmaan, näimme heidän silhuettinsa salaman valossa telttakankaan läpi. Painuimme oitis telttaan, alkoi rankkasade. Pojat eivät heränneet.
Vierwaldstätterseen toisella puolella oli kiva kylä nimeltään Flüelen. Kylän freibad oli järven rannalla. Vietimme maauimalassa seuraavana päivänä keskipäivän kuumimman ajan. Meillä oli omat vesilelut mukanamme.
Ajoimme Altdorfin ja Andermattin kautta Furkapassiin. Tie ylitti Alpit, korkein kohta oli 2432 m korkeudella. Tienvarren kaiteet puuttuivat, jyrkänteen reunalla olivat vain tolpat harvakseltaan. Tie on talvisin suljettu lumenpaljouden takia. Saavuimme Rhonegletscherille. Sinertävä jäätikkö oli tien vieressä. Siitä alkaa Rhonejoki, joka laskee Välimereen Marseillessa. Nykyään eli vuonna 2020 tien varren jäätikkö on sulanut kokonaan ilmaston lämpenemisen vuoksi. Saavuimme Chamonixiin ja näimme Mont Blancin. Clusesissa tapasimme tutun suomalaisen tytön, joka oli siellä kesätöissä. Kävimme hänen luonaan kahvilla. Sitten otimme suunnan Geneveen.
Olin ollut vaimon kanssa Genevessä liftireissulla vuonna 1970. Mieleen ovat jääneet kaupungin siisteys, kalliit merkkiliikkeet ja korkea vesipatsas, joka nousi suoraan Geneve-järvestä. Nyt koimme samat asiat. Silloin olimme saapuneet Geneveen Pariisista, nyt lähdimme ajamaan täyttä haipakkaa Pariisiin. Melkein koko matka 550 km oli moottoritietä. Pysähdyimme matkalla vain syömään.
Vasen olkapääni kastui päivittäin nuoremman pojan pärskeistä. Hän seisoi takanani ja ajoi mukana pärisyttäen huulillaan, kuin auton moottori. Hän oli juuri sen kokoinen, että ylettyi näkemään olkani yli tielle seisoessaan takalattialla. Isompi poika istui omalla paikallaan ja luki pinon Aku Ankan taskukirjoja. Kun kirjat tuli luettua, ostimme ulkomaankielisiä Akuja tilalle. Tankatessa ostin huoltoasemilta pienemmälle pojalle Matchbox- ja Majorette-pikkuautoja.
Saavuimme illansuussa Pariisiin ja pysäköimme Latinalaiskorttelien alueelle. Etsimme kauan hotellihuonetta, kaikki paikat olivat täynnä. Complet-kyltit tulivat tutuiksi. Pimeäkin tuli. Vaikka meillä oli pienet lapset mukanamme, se ei auttanut yhtään. Parin tunnin tarpomisen ja turhien anomisten jälkeen yhden pienen hotellin musta rouva taipui ja antoi meille viimeisen huoneen. Huoneessa oli yksi parisänky, johon perheemme asettui. Pojat nukahtivat saman tien, mutta vaimon kanssa istuimme pitkään ikkunalaudalla katsellen kaupungin sykettä. Latinalaiskorttelit ovat suosittua ravintola- ja yöelämäaluetta. Ihmisiä käveli kaduilla ja ravintoloiden valotkyltit välkkyivät.
Aamulla ajoimme keskustaan ja pysäköimme Kleber-kadulle Champs Elyseesin lähelle. Kävelimme pitkin Avenue des Champs-Elyseesiä, Pariisin valtaväylää. Hyvältä tuntui. Palloilimme Riemukaaren lähistöllä ja nousimme sen päälle. Siitä marssimme Eiffeliin. Nousimme niin korkealle, kuin rappuja pääsee. Huipulle olisi pitänyt mennä hissillä, mutta puolivälikin riitti.
Oli sukuloimisen aika. Ajoimme Pariisista 100 km päähän Mont Saint Aignaniin, joka on Rouenin naapurikunta. Eno, hänen vaimonsa ja serkkulikka pitivät meitä vierainaan kaksi yötä. Olisivat halunneet pitää kauemminkin, mutta maantie veti puoleensa. Katsastimme kuitenkin Rouenin monet kirkot ja Jean D'Arcin mestaustorin, kuin myös 500 vuotta vanhan aurinkokellon kaupungin sydämessä ja mustanpuhuvan, ruttoon kuolleiden talon.
Matkamme jatkui Belgiaan De Pannen uimarannalle tekemään hiekkakakkuja ja polskuttelemaan mereen. Olimme ihastuneet De Panneen jo liftireissullamme 1970. Ajelimme rantakaduilla nelipyöräisellä ajokilla, johon sopi neljä ihmistä polkemaan.
Matkayöt olivat Pariisin ja sukulaisten luona vietettyjä öitä lukuunottamatta onnistuttu nukkumaan kokonaisuudessaan teltassa. Nyt oli toisin. Hollannissa Oldenzaalin luona satoi niin paljon, että oli pakko etsiä katto pään päälle. Löysimme Hotel Dinkeloordin, johon majoituimme.
Saksan Flensburgissa tapasimme sen suomalaisen ystäväpariskunnan, jonka kanssa reissasimme Keski-Euroopassa autolla kesällä 1975. He olivat siellä kylässä omien sukulaistensa luona. Meitä pyydettiin samaan kylään yöksi ja suostuimme. Ei tarvinnut pystytyttää telttaa. Kävelimme Flensburgin keskustassa, kahvittelimme ulkoilmakahvilassa ja kävimme Wasserschloss Glücksburgissa. Esittelin Lübeckin Tax free-kaupasta Citty Grossmarktista ostamaamme isoa Schneider-soittolaitetta, jossa oli radio, kasettisoitin, levysoitin ja kaksi erillistä kaiutinta.
Matkamme jatkui kohti Tanskaa ja Jyllannin länsirannikkoa. Blokhusin ja Løkkenin välinen 18 km pituinen hiekkaranta oli merkattu kartassa yleiseksi tieksi, siispä sinne! Vaalea hiekka oli niin tiivistä ja kovaa, että sitä pitkin saattoi ajaa autolla. Monet ajoivat. Pienet purot eivät haitanneet menoa, yli vain. Pysähdyimme ruoka- ja uintitauolle. Asensin kaasukeittimen auton viereen ja potkin poikien kanssa hiekkavallin auton kynnyksen alle tuulen estoksi. Vaimo valmisti kaasulla ruokamme. Mukanamme oli kolmen kilon kaasupönttö, jonka päälle asennettiin teline kattilalle. Olimme valmistaneet koko matkan ajan leirintäalueilla aamupuuromme sekä aamu- ja iltakahvimme itse.
Ajoimme Jyllannin poikki itään Frederikshavnin leirintäalueelle yöksi, josta seilasimme aamulautalla Göteborgiin ja sieltä illaksi Tukholmaan yölautalle. Olimme sitä seuraavana aamuna aikaisin Turussa.
Loma jatkui Nurmeksessa, minne ajoimme illaksi. Matkalla saunoimme Jämsän lähellä Patalahden Esson yleisessä saunassa. Kerroin lauteilla muille kylpijöille, että eilen aamulla olimme vielä Tanskassa ja nyt jo tässä.
Reissumme oli 6700 km pituinen ja se sujui suunnitelmien mukaisesti. Päätimme jatkaa samalla tavalla tulevinakin kesinä. Omien poikien kanssa oli rattoisa reissata ja tutustua ihanaan Koti-Eurooppaamme. Lomaa oli vielä viikko jäljellä. Sitten töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti