VAELLUS KÄSIVARREN ERÄMAASSA 8-14.8.2022.
(Kartta on jutun lopussa)
JOHDANTO
Lähdin kuin lähdinkin Lappiin houkuteltuna, en ollut itse reissusta erikoisemmin haaveillut. Lapinhulluuteni vaikutti positiiviseen päätökseen kuitenkin niin, että yhtäkkiä olin suunnittelemassa vaellusreittiä ja jonkin ajan päästä kasaamassa kamppeitani rinkkaan.
Rinkanpakkaus on taitolaji. Ei pidä ottaa mukaan liikaa tavaraa eikä liian vähän. Rinkasta ei saa tulla liian painava. Yritin olla tarkka, kuitenkaan en porannut reikiä hammasharjan varteen. Yritin muistaa, mihin rinkan osastoon pakkaan minkäkin tavaran. Pakinkannesta en luovu, enkä isän lusikka-haarukkamysteeristä, jossa lukee INT 44.
Hiidenmaan rannikkokävelyllä helmikuussa 2022 Tuomas otti Lappi-asian puheeksi. Kärdlan takkaillassa Indrek innostui vaelluksesta. Niin oli kolmen miehen Lappiporukkamme koossa: Indrek, Tuomas ja minä.
Olimme Hiidenmaalla 25.2.2022. Edellisenä päivänä Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Kävelyryhmämme virolaiset jäsenet olivat kauhuissaan hyökkäyspäivän johdosta: Se oli Viron itsenäisyyspäivä.
PERJANTAI JA LAUANTAI 4-5.8.2022. JÄPPILÄ
Menin perjantaina Helsingin Länsisatamaan Indrekiä vastaan. Eckerön aamulautalta saapui hymyilevä Lapinmies klo 8.15. Ajoimme Hietaniemen hautausmaalle katsomaan Kekkosen hautaa. Sitten haimme Ullan kotoa kyytiin ja posottelimme mökille Jäppilään. Nautimme puolimatkan kahvit lihapiirakoineen Miekankosken uittotuvassa Mäntyharjulla.
Vietimme mökillä pari laatupäivää hienossa kesäsäässä. Saunoimme savusaunassa ja tapasimme naapureita. Verkoista saimme matikan, jonka laskimme menemään.
SUNNUNTAI 7.8.2022. ROVANIEMI
Jätettyämme Ullan Pieksämäen asemalle lähdimme Indrekin kanssa ajamaan Lappiin. Ajoimme reittiä Pieksämäki-Suonenjoki-Karttula-Pielavesi. Pidimme tauon Urho Kekkosen syntymäkodissa Lepikon torpassa, jossa kehto oli edelleen tallella. Kiikutin siinä Tuomasta tämän ollessa 3kk ikäinen. Jatkoimme ajoa eteenpäin: Pyhäntä-Piippola-Oulu-Kemi-Rovaniemi. Joimme termoskahvia tauoilla.
Pystytimme vanhan Lappi-telttani Rovaniemelle Ounaskoski Camping-leirintäalueelle Kemijoen varteen sateen juuri loputtua. Jäppilän mökiltä tuli matkaa 580 km. Sitten suorimme kylille.
Kävelimme sillan yli Rovaniemen keskustaan, josta etsimme Hotelli Pohjanhovin. Astuimme ravintolasaliin, joka oli täynnä iloisia ulkomaalaisia turisteja. Kaksi bussillista oli Saksasta ja yksi Puolasta matkalla Nordkapiin. Katselimme ikkunapöydästämme vieressä lepäävää Kemijokea. Nautimme oluemme hartaina, samassa ravintolassa on esiintynyt useita tunnettuja suomalaisia artisteja, mm. Eemeli. Joen vastarannalla kökötti telttamme.
Kotimatkalla poikkesimme Rovaniemen keskustan Mäkkiin. Syötyämme bigmäkit, kävelimme Kemijoen yli Jätkänkynttilä-siltaa pitkin teltallemme nukkumaan. Joessa oli ollut jo tullessamme, ja oli edelleen kaksi kalastajaa matalassa, pitkulaisessa lapinveneessään. He saavat koko ajan haukea ja kirjolohta, kertoi rannan onkijanainen.
MAANANTAI 8.8.2022. OIKEASSA LAPISSA
Aamulla oli niin sankka sumu, että Kemijoen vastarannalle ei näkynyt. Kahvi oli termoksessa kylmää.
Helsingin-juna saapui Rovaniemen asemalle klo 7.30. Siinä saapui Lapinmies Tuomas. Ryhmä oli koossa, lähdimme saman tien tien päälle. Matkaa Kilpisjärvelle olisi 420 km. Nautimme aamukahvit Lohinivan Lohihovissa. Levin Tuikku oli vielä kiinni, mutta Hullu Poro oli auki, siispä nautimme toiset aamukahvit.
Kittilän kaupan jälkeen posottelimme Sonkamuotkaan Sannan Putikkiin. Kahvi ja munkki maksoivat edelleen sen 50 senttiä. Saavuimme Kilpisjärvelle klo 14.30. Tuomas osti Kilppishallista hyttysverkon kasvojensa suojaksi. Söimme Retkeilykeskuksessa lohisopat.
Helikopteri lähti Kilpisjärveltä Heli Fliten lentoasemalta klo 16.30. Lento Urthas-Hotellin lentokentälle kesti kokonaisen vartin. Kolmannella yrityksellä norjalainen kipparimme hyväksyi tasaisen ja kivettömän paljakan laskeutumispaikaksemme.
Hotelli oli tyhjä, joten teimme heti huonevaraukset. Indrek valitsi petipaikan lobbyn putkisängystä. Tuomakselle ja minulle lankesivat makuusijat pöydän ympäriltä pääsalista. Tuomas teki tunnin kävelyretken Kovddoskaisin rinteille.
Hotellissa vieraili kaksi tyttöä ruoanlaittopuuhissa, sitten lähtivät kohti Pitsuksen kämppää. Aikoivat ylittää leveän Pitsusjoen ilman sauvoja. Me jatkoimme baarissa tavanomaisten juomien sekä ison sikaarin parissa ilman aikataulua. Kuuntelimme vedettävästä soittokellosta Johannes Brahmsin säveltämää kehtolaulua "Levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö". (Suomalaiset sanat Aukusti Simojoki). Pariskunta koiransa kanssa kävi juttelemassa ja syömässä. He pystyttivät telttansa vähän ylemmäs Hotellista Kovddoskaisin alarinteeseen.
Käristimme kaksi HK:n Sinistä lenkkiä rantakivistä ympyröimässämme nuotiossa. Olipa mahtava illallinen! Olimme tuoneet kuivat koivuklapit mukanamme Jäppilästä, samoin makkarakepit. Seudun matalasta varvikosta ei edes makkarekeppejä saa taitettua.
Teimme keskiyöllä pienen iltakävelyn hotellin mailla. Olipa kaunista ja valoisaa! Päivälämpötila oli +12 astetta, yöksi viileni. Hotellin laabin takaseinä oli korjattu, päivä ei paistanut enää läpi. Myös ovi oli kunnostettu. Kolme vuotta sitten huussiin toimittamani vessaharja oli paikallaan. Sitä ei oltu juurikaan käytetty.
Päivän tallustelut: Tuomas 3 km. Indrek ja Ana 1 km.
Ylösnousu oli kahdeksalta. Nautimme puurot Hotellin ruokasalissa. Aamu oli pilvinen ja tuulinen, jokseenkin kolea. Ei sääskiä.
Erkaannuimme kohta kävelyn alettua polulta käyrille ja tulimme suoraan Pitsuskordsille. Muutamat purot pääsimme ylittämään kuivin jaloin kiviä pitkin. Käsivarren vesimäärät näyttivät olevan normaalilla tasolla. Istuimme putouksen vieressä vesitauolla. Putouksen vesimäärä oli tavanomainen. Vastarannalla istui pari vaeltajaa. Tuomas huomasi teltan keppien unohtuneen Hotelliin.
Sovimme, että hän jättää putoukselle rinkkansa ja kipittää hakemaan kepit. Indrek ja minä lähdemme alkuperäisen suunnitelman mukaan patikoimaan Pitsusjärven rantaa pitkin kohti järven luoteiskulmaa.
Eipä siinä kauan nokka tuhissut, kun Tuomas oli jo kintereillämme. Keppien hakumatka oli kaksi kertaa neljä kilometriä. Kepit löytyivät Hotellin pimeästä nurkkauksesta.
Jutaaminen jatkui helpolla paljakkarannalla Kovddoskaisin pitkien pohjoisrinteiden alla. Aikaa kului kuitenkin niin paljon, että päätimme tehdä järven päähän asennon. Siispä teltta pystyyn ja minun tarjoama illallinen: Lihapataa muussin ja portugalilaisen punaviinin kera.
Ilta oli rento ja vietimme sen ulkona nurmella. Ei itikoita, ei sadetta, vain hiukan viileää. Etäisyyksiin nousevan Pitsusvankan toinen pää oli leirimme kohdalla ja toinen pää kaukana luoteessa Norjan rajalla. Kävimme peteille klo 23. Makasimme kapeassa teltassa ahtaasti, kuin sillit purkissa.
Päivän saalis: Tuomas 21 km. Ana ja Indrek 13 km.
KESKIVIIKKO 10.8.2022. PITKÄ MATKA MEEKOLLE
Nousimme seitsemältä. Lähdimme matkaan puuron ja kahvin jälkeen, mutta miten ylitämme viereisen joen, joka alkaa kaukaa Norjan rajalta poromies Antin poroaidalta ja laskee leirimme kohdalla Pitsusjärveen?
Tuomas heitti rinkkansa kosken yli ja hyppäsi toista metriä kielekkeeltä vastarannan kielekkeelle. Indrek ja minä pudistimme päitämme. Me emme hyppää. Me kahlaamme joen yli leveältä kohdalta alajuoksusta.
Vesi meni joen ylityksessä vaelluskenkien varsista sisään, mutta se ei haitannut. Olimme tottuneet kulkemaan märillä kengillä ja sukilla kahlatessamme pitkiä matkoja Viron matalissa rannikkovesissä. Pian jalat jo lämpenevät, kunhan kaadamme vedet pois. Matkanteko jatkui joen ylityksen jälkeen kello kymmeneltä.
Ranta oli kaunis: Oli heinää, kissankelloa, keltaista kukkaa, valkoista suovillaa ja kivaa paljakkaa. Minulle Pitsusjärven länsi- ja pohjoisrannat olivat uutta aluetta. Järven kierto olikin yksi matkan tarkoituksista. Toinen uusi alue oli vielä edessäpäin.
Oli poutapäivä ja lämpötila +16 astetta! Alitimme poroaidan ja pidimme leipätauon. Pian oli edessämme leveä Govdajohka, jonka Tuomas ja minä selvitimme kuivin jaloin, mutta Indrek antoi veden mennä taas kenkiin. Saavuimme Haltin viittapolulle, jota pitkin oli enää luikaus Pitsuksen kämpälle. Pidimme kämpässä parin tunnin tauon klo 14-16.
Kattauksemme Pitsuksen autiotuvassa käsitti leipää, Balkanin Juhlaa, metwurstia, Philadelfiaa, laardia, valkosipulia, suolakurkkua, vettä ja kahvia. Nukuin pienet päikkärit. Tupaan ei tullut muita.
Jatkoimme viittapolkua pitkin Kordsille, Pitsusjärvi tuli näin kierrettyä. TransEstonianCoastWalkers-ryhmän Lapin alajaosto kiersi täten kolmen jäsenensä voimin Suomen Käsivarressa olevan järven rantoja seuraten. The FinEst Hiking Group In Europe! Pitsusjärvi on Käsivarren suurin järvi!
Vastaantuleva kulkuriryhmä kertoi Vuobmakasjoen väliaikaisesta kahlauspaikasta. Kevättulva oli pyyhkäissyt Haltin viittapolulla olleen sillan mennessään. Kahlauspaikkaa etsiessämme ravasi kymmenen poron tokka ihailtavan kevyesti editsemme.
Löysimme kahlauspaikan lopulta. Joen rannassa oli otettavissa parin metrin pituisia apukeppejä ylitystä varten, lisäksi samanpituisia keppejä oli asennettu virtaan helpoimman ylitysreitin varrelle. Joen leveys oli sata metriä, mutta reitti kiviltä kiville oli mutkittelevana paljon pidempi.
Ylitys sujui kuivin jaloin oikeinkin helposti. Astinkiviä oli kaikialla kivasti. Virtaavan joen ylitys oli kuitenkin tarkkaa puuhaa, sillä jotkut kivet heiluivat niille astuttaessa. Lähellä vastarantaa kivi muljahti mononi alla tai se oli liukas. Joka tapauksessa olin yhtäkkiä takapuolillani vedessä, jonka syvyys oli onneksi vain 30 cm. Indrek kahlasi takanani märin jaloin. Tuomas selvitti ylityksen kuivana.
Jo hämärtyi päivä. Ei ollut itikoita, mutta tuuli yltyi. Vaihdoin päälle kuivan takin, annoin housujen persuksen kuivua kävellessä. Rinkan alimpana oleva ruokaosasto oli märkä.
Kuljimme viittapolkua pitkin Meekonpahdan alle. Saavuimme kauniiseen tunturikoivikkoon ja sitten reiluun rakkaan, jonka pahimmissa paikoissa on nykyään lankkutie. Joskus ei ollut. Saivaaran silhuetti pilkotti kaukana edessämme illan jo hämärtyessä.
Tuomas meni jossain kaukana edellä. Taukosimme Indrekin kanssa Meekon varaustuvan kuistilla ja joimme vettä. Aloimme väsyä. Vettä vihmoi. Vielä piti mennä kilometri mäkeen ja polkujen risteyksen jälkeen kilometri alas Meekon autiotuvalle. Tuomas tuli puolipimeässä meitä vastaan.
Saavuimme Meekon autiotuvalle yöllä klo 1.15. Oliko tuvassa tilaa?
Avasimme narisevan oven ja kurkistimme pimeän sekaan. Tuvassa veteli hirsiä kolme nukkujaa. Laverilla oli tilaa viidelle. Sytytimme otsalamput ja aloimme kaivaa makuualustoja ja makuupusseja esiin. Juttelimme kuiskaten. Indrekin kanssa laitoimme pedit laverille, Tuomas kävi lattialle. Emme tehneet iltapalaa emmekä pesseet hampaita. Kömmin itsestääntäyttyvälle patjalleni puhallettuani siihen lisäilmaa ja ujuttauduin makuupussiin. Vieressäni nukkuva tyttö kysyi unensekaisella äänellä korvani vierestä, miksi tulin niin myöhään? Vastasin, että en ehtineet aikaisemmin. Hän naurahti ja jatkoi uniaan.
Päivän marssi oli 17 km
Ihastelin nousevan auringon ensimmäisiä säteitä, jotka siinsivät Annjalonjin takaa klo 5.30, kun kävin ulkona. Tuvan väki heräili kahdeksalta ja alkoi laittaa aamiaisiaan. Kaikki kolme, yksi nainen ja kaksi miestä olivat liikkeellä yksin. Tytöllä oli hersyvä nauru. Kerroimme heille Vuobmakasjoen ylityksestä, kaikki olivat matkalla Haltille. Heidän lähdettyään kymmeneltä rupesimme laittamaan itsellemme sapuskaa. Vaatteet olivat kuivuneet naruilla tuvan katossa.
Lähdimme taipaleelle keskipäivällä. Sää oli puoliaurinkoinen, tuuli kävi lännestä Meekonvaaran takaa. Teimme muutoksen matkasuunnitelmaan, sillä askellukseni oli käynyt liian hitaaksi. Muistelin haikeana niitä aikoja, kun vaelsin Amin kanssa Meekolta Saanajärven kodalle päivässä. Matka oli 30 km.
Emme siis mene Saivaaralle, jonka päällä on Kekkosen muistolaatta, emmekä Porojärven tuvalle, mistä käsin Kekkonen teki talvisin hiihtolenkkejään. (Kaverini Oltsi ja Oskari polttivat 1960-luvulla kämpän telttasaunan karrelle). Kuljin niin hitaasti, että oli pakko tinkiä alkuperäisestä suunnitelmasta. Olin ajatellut tästä Kekkosen muistomatkaa. Indrek otti tullessaan kuvan Kekkosen reliefistä Tallinnan sataman A-terminaalista. Näytin Indrekille Hietaniemessä Kekkosen haudan. Olin lisäksi ajatellut näyttää hänelle Kekkosen muistomerkin Hesperian puistossa sekä Urho Kekkosen Kadun Helsingin Kampissa. Kävimme Lepikon torpassa tulomatkallamme.
Astelimme Haltin viittapolkua ylämäkeen etelään päin niin kauas, että polku kääntyi länteen. Jätimme polun ja jatkoimme kohti etelää mainiolla paljakalla omaa reittiämme niin kauas, että vastaamme tuli laaja laakso ja joki. Länsituuli yltyi navakaksi ja kylmäksi. Ylitimme Kahperusjoen ja kaksi muuta jokea kiviä pitkin, jokien leveydet olivat muutamia metrejä. Söimme paljon lakkoja. Punaisia muuraimia jäi runsaasti kypsymään seuraaville. Jokien varsilla oli keljuja, märkiä pajukoita, missä olimme jatkuvasti kompastumisvaarassa.
Koin persevaraation. Juutuin Vesa-Matti Loirin esittämiin lauluihin Lapin kesä ja Nocturne, jotka alkoivat takoa päässäni. Laulut kiersivät kehää, eivätkä loppuneet, ennen kuin aloin hyräillä Jambalayaa. Se on lääkkeeni tähän vaivaan. Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta ja suuri surkastua alhaiseen.... Meil ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis JO.... On meidän rannoillamme rauhallista ja rauhaisa on rinne tunturin.... Edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie....
Kenttäneuvottelujen tuloksena kuljimme suoraan alavaan laaksoon, emmekä tehneet pitkää kaarrosta kiertämällä laakso kaukaa lännestä. Viimeistä Sieddonjokea emme pystyneet ylittämään, joten pysyimme joesta loitolla ja hampparoimme yöksi Sieddonjärven länsirannan paljakkaan olevinaan tuulelta suojaan. Jos olisimme päässeet joen yli, olisimme olleet yötä suoraan lännestä puhaltavan tuulen armoilla järven itärannalla. Lähitunturi antoi meille jonkinlaisen auttavan suojan pahimmalta puhurilta. Koko ajan satoi. Tuomas kävi täyttämässä kaikki vesipullot järvestä rantarakan takaa.
Teltta saatiin pystyyn iltakahdeksalta. Lämmintä päälle ja jotain suuhun. Kävimme goisimaan kymmeneltä.
Päivän jotos oli 10 km.
PERJANTAI 12.8.2022. KUTTURAKURU
Heräsin kahdeksalta. Muut halusivat vielä nukkua, joten nousimme kymmeneltä. Oli kova länsituuli ja ilma oli viileä, lämpötila +5 astetta. Poutaa, ei sääskiä vieläkään.
Kamat kasaan ja vähän leipää mahaan höystettynä Balkanin Juhlalla tai metwurstilla. Palanpainikkeeksi kylmää vettä ja matkaan klo 11.30.
Kello yhden aikaan keitimme kiven takana tuulettomassa paikassa trangialla kahvit. Sieddonjärven rantamaasto oli rakkaa ja paljakkaa. Ylitimme Kahperusjoen kiviltä kiville. Nousimme vetistä rinnettä pitkin ylös käyrille, josta löytyi Kutturakurulle johtava polku. Polkua pitkin oli soma astella kohti kurua, ennenkuin maasto muuttui täysrakaksi. Rakan jälkeen itse kuru oli kallioseinämien välinen sola, jossa solisi kapea joki. Pahaa paikkaa oli yksi kilometri, jonka aikana kurun pohja laski 150 m. Taiteilimme pystysuorien seinämien kapeilla hyllyillä hitaasti eteenpäin.
Peruutimme vähän takaisinpäin ja ylitimme varovasti joen, sillä alas laaksoon johtava polkukin näemmä ylitti joen, vaikka emme sitä ensin huomanneet. Tuomas kävi tutkimassa kurun molemmat reunamaat. Meidän puolellamme vastassa oli laaja rakka, mutta toisella puolella oli parempi maasto ja lisäksi alasmenevä polku kaarsi sopivasti länteen kohti kauempana kohoavaa Tierbmesvarria ja sen alla lepäävää Tierbmesjavrea. Aurinko pilkisti ajoittain.
Polku johti tunturikoivikkoon ja edelleen alas jokivarteen. Ylitimme leveän Tierbmesjärvestä lähtevän matalan virran harppomalla kiviä pitkin sen poikki. Nousimme nurmiselle saarekkeelle. Siitä sitten välillä polkua ja välillä mönkijäuraa pitkin kohti Tierbmesjärven varaustupaa.
Tierbmesjärvi aukeni eteemme jälleen kauniina. Järvi on Käsivarren erämaan toiseksi suurin järvi. Harmi, että aurinko laski tunturien taa ennen saapumistamme sinne. Emme ehtineet nähdä auringon valaisemaa Tierbmesvarrin pohjoispahtaa.
Tupa oli lähellä järven toista päätä. Matka sinne hämärtyvässä yössä kävi voimille niin paljon, että Tuomas vei oman rinkkansa tuvan kuistille, tuli takaisin ja otti Indrekin painavan rinkan selkäänsä. Indrek puolestaan kantoi minun kevyen rinkkani.
Saavuimme uupuneina Tierbmesjärven varaustupaan klo 22.30. Tupa oli tyhjä! Siellä oli pedit kymmenelle hengelle ja pehmeät patjat. Indrek valmisti perunamuussia sika-papu-kastikkeella. Tuvassa oli valtion kaasu. Wau, miten hyvää se ruoka olikaan väsyneille vaeltajille. Kävimme peteille klo 1.30. Indrekiä oli kävellessä pyörryttänyt. Se johtui varmaankin ruoan puutteesta. Olimme jättäneet aika monta ruokailua kylmyyden takia syömättä tai söimme liian vähän.
Päivän dallailut: Tuomas 15 km. Indrek ja Ana 12 km.
LAUANTAI 13.8.2022. TIERBMESVARRIN HUIPUTUS
Aamulla puhalsi edelleen kova länsituuli. Nousin kahdeksalta ja keitin trangialla kahvit. Tuvan lattia oli niin kylmä, että pidin istuinalustaa jalanpohjien alla. Laitoin kaminaan tulen. Vietin pari tuntia laatuaikaa itsekseni, toiset nukkuivat. Kännykkä oli vara-akun latauksessa koko yön. Lentokonetilassa akku oli kestänyt siihen asti. Kuuluvuutta ei ole ollut vielä missään, sillä emme ole yhtään huiputtaneet. Tuomas ja Indrek heräilivat ja laittoivat ikkunan auki, kun oli liian kuuma. Kamina oli tehokas. Se lämpeni sukkelaan, mutta kylmeni myös nopeasti, kun lopetti siitä tulet. Autiotuvan puolella oli kolme yöpyjää.
Himangan tyttö otti meistä lähtökuvan klo 12.40. Hän oli matkalla Kuonjarjohkan tuvalle Salmikurun kautta. Kuru on hankala, mutta kun siitä ovat muutkin menneet, hän päätti myös mennä.
Lähdimme taipaleelle kohti Tierbmesjärven länsipäätä. Tuomas ja Indrek olivat päättäneet huiputtaa Tierbmesvarrin, mutta minä vielä emmin. Ehkä kiipeän jonkin matkaa ja odotan heitä jonkun kiven suojassa.
Jätimme rinkat leveydeltään parikymmenmetrisen joen rantaan ja lähdimme päivärepulla huiputukseen. Lähijoki ylitettiin loikkimalla kiveltä kivelle. Toinen joki ennen tunturin alarinnettä kiemurteli korkeassa heinikossa, sen yli olisi voinut vaikka hypätä. Leveyttä oli metrin verran. Joen pinta oli puolisen metriä penkkoja alempana. Minä hyppäsinkin sen yli, mutta vastarannalla horjahdin selkä edellä veteen. No voi voi! Heitin kännykän housujen taskusta heti rannalle. Kastuin vyötäröstä alaspäin. Kello oli 14.30. Tuomas kehotti sulkemaan puhelimen ja laittamaan sen seuraavana päivänä riisipussiin kuivumaan, kun tulemme Kilpisjärvelle kauppaan. No mikäs siinä. Hän lupasi huolehtia kuvien otosta siihen asti.
Toiset lähtivät huiputukseen ja minä loitompana tunturin rinteellä näkyvälle rakennustyömaalle odottelemaan.
Työmaalla ei ollut ketään. Talon ikkuna-aukot ja oviaukko oli peitetty muovilla. Asetuin tuulelta suojaiselle seinustalle sadeviittaan kääriytyneenä istumaan. Riisuin likomärät pitkät kalsarit. Söin eväitä. Sormenpääni olivat kylmyydestä tunnottomat.
Tunnin kuluttua menin katsomaan työmaan jurttamaista, korkeaa telttaa, jonka vetoketjun avasin. Kömmin sisälle taukotupaan ja asetuin putkisängylle patjan päälle lepäämään. Laitoin sadeviitan alleni ja käänsin liepeen peitokseni. Löysin kohmettuneisiin käsiini työmiehen paksut hanskat. Nukuin tunnin päikkärit klo 16-17, enkä enää palellut.
Poistuin työmaalta ja menin alas rinkoille. Pidin punaista taukotakkia päälläni, jotta toiset näkisivät, missä olin. Tuomas kävi kuitenkin varalta rakennustyömaalla huhuilemassa minua.
Tuomas ja Indrek palasivat huiputuksesta klo 18.30. He soittivat huippulta puheluja. Pidimme tunnin tauon ja sitten matka jatkui länteen Kilppistä kohti. Tierbmesvarrin huipulta oli ollut komeat maisemat Saanan suuntaan. Tuuli oli vain ollut turhan kova. Tierbmesvarrin huipun ja Tierbmesjärven pinnan välinen korkeusero on ehkä Suomen kolmanneksi suurin eli 411 metriä. Sitä suuremmat ovat Saanan ja Kilpisjärven pinnan ero 473 m sekä Kovddoskaisin ja Rimmajärven pinnan korkeusero 463 m.
Kulkumme oli hidasta liejuisella polulla ja mönkijäuralla. Lisäksi ilta sai. Siispä asento klo 21. Teltta pystyyn polun lähelle jonkinlaiseen tuulensuojaan töppyrän katveeseen. Etsimme teltan kulmaköysien painoiksi isot kivenmurikat. Niitä hakiessa törmäsimme poron luurankoon. Pääkallossa olivat kiinni komeat sarvet.
Indrek valmisti herkku-illallisen: Pastaa, ankkaa ja naudanlihaa. Hän oli ostanut matkaan puolenkymmentä isoa säilykepurkkia Tallinnan Prismasta.
Ilma tyyntyi ja aurinko tuli esiin, eikä itikoista ollut tietoakaan. Merkillinen kesä. Söimme ehtoollisen paljakan pehmeällä nurmella kyljellään maaten ja nauttien. Oli viimeinen ilta luonnossa, seuraavana päivänä olisimme jo Kilppiksellä. Kömmimme pieneen telttaamme klo 23. Viereisellä polulla ei ollut sinä iltana minkäänlaista liikennettä.
Päivän askellukset: Tuomas 15 km, Indrek 14 km, Ana 7 km.
Herätys oli klo 7.00 ja nousu klo 7.05. Annoin siis toisille viisi minuuttia lisäaikaa nousemiseen. Oli paljon ehdittävää päivän aikana. Aamu oli pilvinen ja kostea, ei sääskiä vieläkään.
Kamat kasaan nopeasti ja lähtö ennen kahdeksaa. Palelimme. Aamiaiseksi oli vain vesihörpyt. Länteen veti hyvä kulku-ura. Kylmä tuuli kävi päin kasvoja. Tunnin taaperruksen jälkeen keitimme kahvit ison kiven suojassa. Söimme kahvin kanssa leipää. Saanan laki oli jo näkyvissä.
Vähitellen Saana suureni ja lopulta yhden töppyrän jälkeen se näkyi kokonaan. Muutaman puronylityksen jälkeen tuli vastaamme ensimmäiset tunturikoivut. Sillan jälkeen Tuomas tapasi vanhan kämppäkaverinsa Pakilan vuosilta. Eeva ja Tuomas muistelivat vanhoja aikoja. Eeva oli kahdeksan hengen ryhmässä matkalla Meekolle. He olivat juuri vaeltaneet Norjassa. He kertoivat, että Käsivarren tuntureille oli annettu myrskyvaroitus juuri silloin, kun me olimme olleet siellä.
Seuraavalta tauolta Tuomas lähti edeltä palauttamaan mökin avaimen Kilppiksen Luontotaloon ja hakemaan auton Heli Fliten parkkipaikalta. Löntystelimme Indrekin kanssa hitaasti hänen perässään. Saavuimme kello viidentoista aikoihin soratietä pitkin Kilpisjärven kylään. SE OLI SIINÄ! Kävelimme alas Matkailuhotellille, jonka nimi on nykyään Lapland Hotel Kilpis.
Tapasimme Tuomaksen hotellin pihalla. Hän tuli sinne autolla. Menimme baariin, mutta poromies Anttia emme tavanneet. Aamulla siellä oli käynyt joku norjalaismies Skibottenista päin.
Nautimme hotellin yläterassilla kylmät Lapinkullat. Tuomas näki koivikossa valkoisen poron, joka muuttui valkoasuiseksi neidoksi. Henkilökunta ei tiennyt mitään entisistä asioista, he olivat liian nuoria. Ostimme Kilppishallista riisipussin, mihin ujutimme kännykkäni.
Aurinko paistoi ja lämpötila oli +12 astetta, kun lähdimme ajamaan Kilpisjärveltä kohti Muoniota. Nautimme kahvit ja munkit Ropin Pirtissä. Sannan Putikissa nautimme niinikään munkkikahvit ja ostimme Lappi-aiheisen patakintaan mökkinaapurillemme Liisalle kartan lainasta. Soitimme Vesa-Matti Loirin levyä Eino Leinon sanoihin. Säveltäjinä Perttu Hietanen ja Taisto Wesslin. Vesku kuoli vaelluksemme aikana keskiviikkona. Kappaleessa "Tulkaa kotiin" ovat satuttavat sanat. Lisäksi soitimme Äijän levyä "August Last".
Kurvasimme Muoniossa Lomamaja Pekosen pihaan klo 19.30. Arto Pekonen oli nyt paikan isäntä, hänen vanhempansa olivat eläkkeellä. Saimme taas kulkumiesmökin numero 6. Sen varusteina olivat kaksi kerrossänkyä, jääkaappi, keittolevy ja joitakin astioita sekä kattila. Sitten saunaan!
Viikon aherruksen jälkeen kylpeminen tuntui suloisen makealta. Ajoimme parrat. Houkuttelimme pesuhuoneesta lauteille hollantilaismiehen, kun lupasimme olla heittämättä löylyä. Hän oli kulkumiesmökkimme rajanaapuri miellyttävän vaimonsa ja pikkutyttönsä kanssa. He olivat liikkeellä asuntoautolla, jonka olivat vuokranneet Rovaniemeltä.
Ilta oli kaunis ja lämmin. Tunturien kylmyys ja ja pahat tuulet jäivät sinne jonnekin.
Indkek toimi kokkinamme. Keittiö tarjosi keitettyä perunaa, porsaanfilettä ja paprikakastiketta. Joimme pulloistamme tunturipurojen raikkaat vedet. Kävimme peteille puolen yön jälkeen. Oli valoisa Lapin yö.
Päivän kävely oli Tuomaksella 13 km. Muilla 11 km.
MAANANTAI 15.8.2022. VERKOT VETEEN
Heräsin seitsemältä ja keitin sähkölevyllä nokipannullisen Presidenttiä lopuista kahveistamme. Puhelimeni otettiin pois riisipussista. Laite toimi moitteettomasti. Lähdimme ajamaan yhdeksältä kohti etelää.
Pysähdyspaikkojamme olivat Aavasaksa, Suomen puoleinen Kukkolankoski, Uljuan tekoallas, Vihiluodon Kala Limingassa, missä söimme lohikeitot. Siitä edelleen Pulkkila-Piippola (K-Market Vaarintori)-Pyhäntä-Vieremä-Iisalmi ja Kuopio. Otimme Ullan kyytiimme ystäväpariskunnan luota Kuopion Puijonlaaksosta, mistä köröttelimme Jäppilän mökille iltakymmeneksi. Laskin Indrekin kanssa verkot tyyneen veteen valoisassa ja lämpimässä Keski-Savon yössä. Aamulla niissä oli puolitoistakiloinen ja lähes kaksikiloinen kuha, mitkä fileoin ilalliseksi.
Tunturivaellukset: Tuomas 94 km, Indrek 78, Antti 71 km.
Auton matkamittariin tuli reissusta 2600 km. Dieselin hinta oli 2.11 euroa litra.
Ps. Laihduin matkalla kuusi kiloa. Sääskiä ei ollut eikä mäkäräisiä, vain joitain hentoja ötyköitä lenteli. Tunturien lumilaikkuja ei juuri näkynyt. Meillä oli mukana liikaa ruokaa, osa jäi syömättä. Yksinkulkijoita oli paljon, varsinkin naisia. Emme riidelleet kertaakaan. Tuomas oli auttavainen. Pienen teltan hyvä puoli oli se, että se lämpeni nopeasti. Näimme tunturissa isokokoisia kanalintuja, kännykkälintuja, haukkoja, hämähäkkejä, muurahaisia, vaalean kärpän, sekä ahman kakkakasan. Ylimääräistä painoa tuottivat rinkassani yksi pitkähihainen aluspaita sekä Haltin kevyet ulkoiluhousut, joita en käyttänyt.
Käsivarren säät lämpenivät matkamme jälkeen. Etelän yöt olivat jo pimeitä. Makasin reissun rasituksista uupuneena yhden päivän reporankana sängyssä.
Käsivarren suurimmat järvet: Pitsusjärvi 3,83 km2
Tierbmesjärvi 3,24 "
Porojärvi 2,91 "
