Hämeenlinna 1964

MATKA TOIJALASTA HÄMEENLINNAAN HEINÄKUUSSA 1964 

ENSIMMÄINEN OMATOIMIMATKANI

Asuin Toijalassa. Lähdin naapurin Riken kanssa heinäkuisena sunnuntaina 1964 vesibussilla Toijalasta Hämeenlinnaan. Olin 15- ja hän 16-vuotias. Olin päässyt keväällä ripille. Olimme molemmat kesätöissä Posti- ja Lennätinlaitoksen Päävarastolla Toijalassa. Tein matkan omilla rahoillani. Olin saanut ensimmäisen palkkani, joka oli 200 mk/kk. 

Pukeuduimme molemmat ripppipukuihin. Oli valkoinen paita ja kravatti. Vuokrasimme kameran valokuvausliikkeestä. Yhtä vipua kääntämällä säädettiin kameran aukkoa aurinkoiselle tai pilviselle säälle. Etäisyys säädettiin käsin.

Vesibussi Aulanko tuli Tampereelta Toijalan satamaan ja jatkoi siitä Vanajavettä pitkin kohti Hämeenlinnaa. Oli jännää. Matkasää oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Vesibussi oli täynnä matkustajia. Olimme takakannella koko matkan ajan.

Ensimmäinen pysähdys oli Sääksmäen uuden riippusillan kupeessa Viidennumerolla ja seuraava Aulangolla. Jäimme siellä pois laivasta ja kävimme jätskillä Hotelli Aulangon vieressä. Nousimme näköalapaikalle ja otimme kuvia. Näimme kivisen karhu-patsaan. Kävelimme Hämeenlinnaan, jossa kuljeskelimme kaupungilla koko iltapäivän. Palasimme iltajunalla Toijalaan.

Liftireissu 1, Norja 1967

KESKI- JA ETELÄ-NORJA ELOKUUSSA 1967

HELSINGISTÄ JYVÄSKYLÄÄN

Liftasin loppukesästä 1967 Helsingistä Jyväskylään, jossa laitoin telttani Tuomiojärven leirintäalueelle. Liftiautot Helsingistä nelostien alusta Jyväskylään: Taunus 10 km, Austin paku 30 km, Anglia 60 km, Valiant 160 km ja Commer Cob 20 km. Kävin leikkaamassa sukulaisten omakotitalon pihanurmikot ruokaa vastaan. 

Katselin Jyväskylän Suurajojen mäkikokeen. Menin istuskelemaan Harjun rinteille ennen alueen eristämistä. Katselin autokilpailun ilmaiseksi. Näin Mossen kaatumisen kyljelleen jyrkässä mutkassa ennen viimeistä ylämäkeä vesitornille. Palasin yöksi leirintäalueelle pieneen keltaiseen harjatelttaani.

Odottelin seuraavana päivänä kaveriani Ollia, joka saapui iltapäivän aikana Jyväskylään myöskin liftaten. Olimme sopineet, että tapaamme sovittuna päivänä Tuomiojärvellä. Olin 18-vuotias. Kaverini oli vuotta vanhempi. Lähdimme tien päälle kohti pohjoista saman tien.

Olimme luokkakavereita Töölön Yhteislyseosta Helsingistä. Kaverini seurusteli, minä en. Tyttöystävä antoi hänelle pitkien suostuttelujen jälkeen luvan lähteä reissuun, jos tämä lähettää tytölle postikortin joka päivä. Reissun oli määrä kestää viikon. Tarkoitus oli mennä Pohjois-Suomen kautta Ruotsiin ja sitten Norjaan ja lopulta Osloon asti, josta Tukholmaan ja laivalla takaisin Suomeen. Meillä oli laivamatkaa varten Vikingin vapaaliput Kapellskäristä Naantaliin.

LINTULAHDEN ESSO

Lifti lähti hyvin käyntiin. Konginkankaan eteläpuolella Liimattalassa oli perunapelto nelostien varrella. Kaverini meni pellolle nostamaan meille perunaa, minä jäin tielle. Rouva tuli pyörällä viereeni ja huusi pellon keskelle, että perujako työ siellä? Ei tulis mieleenkään, huusi kaverini pudottaen samalla perunakassin vakojen väliin. No sitähän minäkin, tokaisi rouva ja polki pois. Saimme muovikassillisen uutta perunaa matkaevääksi.

Saavuimme Lintulahden Essolle Konginkankaan pohjoispuolelle. Esso oli rekkojen pysähdyspaikka, jossa Helsingin ja Oulun väliä ajavat rekkakuskit ja apumiehet joivat kahvit ja vaihtoivat ajajan paikkaa. Oli kuitenkin viikonloppu, eivätkä rekat liikkuneet. Siispä kyselimme Esson baarissa kaikilta siellä olevilta ja sinne tulleilta ihmisiltä kyytiä pohjoiseen, mutta kukaan ei luvannut ottaa meitä. Paikallinen sotaveteraani jutteli kanssamme ja tarjosi Esson kulman takana taskulämmintä Koskenkorvaa. Melkein oksensimme, emme olleet tottuneet sellaisiin aineisiin. Palasimme baariin.

MERSULLA RUOTSIIN

Kaksi ruotsalaista postimiestä sanoivat meille, että kyyti järjestyy. Heillä oli iso Mersu 220 D, jossa oli asuntovaunu perässä. Lähdimme kohti pohjoista. Miehetkin olivat vastanneet kieltävästi kyytikyselyihimme baarissa, mutta kertoivat seuranneensa tilannetta. Kun kukaan ei meitä ottanut, he päättivät ottaa. Olimme heidän kyydissään 560 km.

Pysähdyimme Pohjanmaan vaaleassa kesäyössä linja-autopysäkille. Miehet lonkottivat linja-auton pysäkkimerkin irti maasta ja laittoivat sen asuntovaunun lattialle. Pystytetään kotitalon pihalle Piteåån suomalainen linja-autopysäkki. Pudistelimme kaverini kanssa päitämme. Matka jatkui.

Miehet tulivat Kemin jälkeen katumapäälle, jos Suomen tulli kysyy merkistä! He jättivät sen seuraavalle linja-autopysäkille makaamaan ja nauroivat, että Suomen TVH saa siitä yhden pysäkkimerkin varalle. Ylitimme Ruotsin rajan pysähtymättä. Oli jo aamuyö.

Jäimme aamulla kyydistä Piteåssa ja miehet ajoivat kotiinsa. Meidät jätettiin leirintäalueen portille, olihan meillä teltta mukanamme. Emme kuitenkaan jaksaneet pystyttää sitä, vaan kävimme nukkumaan leirintä-alueen nurmikolle. Olimme valvoneet koko yön ja jutelleet miesten kanssa pitkin matkaa kouluruotsiamme. Aurinko herätti meidät aamupäivällä. Painuimme tien varteen.

TOYOTALLA NORJAAN

Pääsimme ensin 50 km Fiat 1300:n kyydissä ja heti perään Saab 99:n kyydissä toiset 50 km. Sitten kävi hyvä tuuri. Suomalainen pariskunta otti meidät kyytiin. Auto oli iso Toyota Crown farmari. Pääsimme kahdessa päivässä Norjan rannikolle Mo i Ranaan. Minä istuin etupenkille kolmanneksi, mutta kaverini pääsi makaamaan auton takatilaan pehmeän patjan päälle katonrajaan. Jouduin juttelemaan koko ajan, mutta kaveri jopa nukkui auton takaosassa, josta ei tarvinnut höpötellä koko ajan.

Yövyimme tunturijärven rannalla Ruotsin ja Norjan rajalla tien poskessa. Pariskunta nukkui autossaan ja me teltassa. Saavuttuamme Mo i Ranaan kuljettajapariskuntamme lähti pohjoiseen ja me etelään. He olivat kotoisin Pohjois-Suomesta. Olimme heidän kyydissään 540 km.

Meillä oli mukanamme sangallinen pieni matoämpäri. Olimme hankkineet madot Helsingin Kauppatorilta kaverimme Oskarin pikkubroidilta. Matoja saivat myydä alle 10-vuotiaat pikkupojat ja sotaveteraanit. Myyntipaikka oli  Kolera-altaan reunalla. 

Jäämeren vesi oli kuitenkin liian kirkas onkimiseen, eikä kala syönyt. Onneksi meillä oli perunaa. 

Liftasimme Mosjöeniin, jossa oli leirintäalue. Sen keittokatoksessa oli keittolevy ja kaapissa kattila. Keitimme perunaa ruoaksemme ja pystytimme teltan yöpymistä varten.

TRONDHEIM

Matka jatkui aamulla kohti etelää. Saavuimme Trondheimiin, joka oli mukava pikkukaupunki. Menimme asemalle kysymään veturinkuljettajilta kyytiä. Ei päästy veturiin. Kysyimme junan periltä postivaunun postimiehiltä samaa. Kerroimme, että olemme suomalaisia postimiehiä Helsingin Pääpostista. Ei päästy postivaunuun. Olemme molemmat todellakin olleet Helsingin Pääpostissa töissä useana vuonna kesä- ja joululomillamme. Viimeksi sinä kesänä.

Ilta saapui Trondheimiin palloillessamme kaupungilla. Näimme kirkon, jonka ympärillä oli muuri. Portti oli lukossa. Heitimme reppumme ja telttamme muurin yli ja palasimme kaupungille viettämään iltaa. Palasimme myöhällä takaisin.

Kiipesimme muurin yli kirkkomaalle ja pystytimme teltan hautojen viereen. Oli rauhallista, kukaan ei häirinnyt meitä.

Heräsimme aamulla ruohonleikkurin ääneen. Mies leikkasi nurmikkoa kovaäänisellä leikkurilla. Kasasimme teltan ja lähdimme pois avonaisesta portista. Mies ei ollut meistä moksiskaan, vaan jatkoi rennosti ruohonleikkuutaan. Kirkon nimi oli Nidaros Dom. 

Päätimme tehdä lyhyen junamatkan ja ostimme piletit tunnin matkan päähän kohti etelää. Hankimme matkaevääksi pullon Viking-olutta, jonka joimme puoliksi. Junamatka olikin hieno kokemus. Koko matka oli tunnelia ja siltaa vuorotellen jylhissä maisemissa. 

ONNETTOMUUS

Jatkomatkailussa jouduimme pieneen kolariin. Arvasin takapenkiltä jo paljon ennen onnettomuutta, että se tapahtuu. Vanha mies lähestyi mopolla pikkutietä pitkin kohti päätietä, jolla me olimme menossa. Kuskimme ei arvannut, että mopo tulee eteen, eikä mopovanhus nähnyt meidän autoamme. Pam! Vanhus rojahti törmäyksessä auton konepellille ja jäi siihen. Säikähdimme kovasti. Autoimme hänet varovasti alas, mutta mitään vakavaa ei hänelle tapahtunut eikä autoon tullut naarmuakaan. 

TELTTAILUA NORJAN SATEESSA

Matkamme jatkui koko ajan kohti etelää. Liftimatkat olivat pääasiassa lyhyitä, mutta matka joutui ja kyyteihin pääsi nopeasti. Jäätyämme taas kerran kyydistä, taivas tummeni ja alkoi sataa. Oli illansuu. Pystytimme teltan synkän metsän laitaan tunturin kupeeseen etäälle tiestä. Seutu oli asumatonta korpea. Asetuimme telttaan sateen pitoon ja sitä sadetta kesti koko yön.

Aamulla satoi edelleen, joten matkaan lähdöstä ei tullut mitään. Meillä molemmilla oli sadetakit, mutta housuina vain yhdet farkut. Sateella ei saa kyytiäkään, kukaan ei ota märkiä miehiä autoon. Päätimme siis jäädä telttaan makailemaan ja polttelemaan piippujamme. Sateen tauottua hetkeksi nousimme tunturiin ihailemaan maisemia. Kaikkialla oli sumua ja pilvet olivat matalalla. Se niistä maisemista ja sade alkoi taas. 

Kömmimme siis uudestaan telttaan, jossa vietimme sen illan ja vielä seuraavankin yön kuunnellen sateen ropinaa telttakangasta vasten. Teltta piti hyvin vettä, vaikka siinä oli vain yksinkertainen kangas.

OSLO

Seuraavana aamula sade oli lakannut ja me pääsimme tien päälle. Ollessamme Lillehammerin eteläpuolella saksalaisen miehen Kupla-Volkkarissa, puhkesi autosta vesisateessa rengas. Nousin kaverini kanssa ulos ja ukko jäi autoon. Varapyörä, tunkki ja pyöränpultin avain löytyivät helposti. Pyöränvaihto sujui muutamassa minuutissa. Istuuduttuamme kyytiin mies ei millään uskonut, että renkaanvaihto voi sujua niin nopeasti. Hän oli luullut, että me kävimme vain tarkastamassa tilanteen. Saimme kunnon kehut suomalaisesta ripeydestä! Perheellämme oli samanlainen Kupla-Volkkari, joten osasin renkaan nopean vaihdon. Mies oli saksalainen sotaveteraani, joka oli käynyt Suomen Lapissa katsomassa sodan aikaisia taistelupaikkojaan. Pääsimme hänen kyydissään Osloon asti.

Näimme Oslon keskustassa kruisailevan suomalaisilla rekisterikilvillä olevan ison, mustan Mersun, jonka kylkiin oli maalattu teksti HELSINKI-MADRID-HELSINKI. 

Kävimme Oslon rautatieasemalla, joka oli tupaten täynnä kaikenmaalaista nuorisoa. Monet olivat jo kääriytyneet lattialle makuupusseihin yötä varten. Emme jääneet sinne pidemmäksi aikaa. Kaverini osti aseman kioskista kuusi postikorttia, päiväsi ne peräkkäisille päiville ja lähetti tyttöystävälleen. Ripustimme matoämpärin polkupyörän ohjaustankoon aseman ulkopuolelle. Lähdimme kävelemään Tukholmaan päin.

Parin tunnin kävelyn jälkeen asutus oli vähentynyt. Taloja oli enää vain siellä täällä. Löysimme vuonon rannalta hyvän nurmikon teltalle. Oli jo myöhä kun kävimme maata.

ARBOGAN ESSO

Olimme heti aamusta taas tien poskessa peukalot pystyssä. Meidät otti kyytiin iso, musta Mersu, jonka kyljissä luki HELSINKI-MADRID-HELSINKI. Autossa oli kaksi nuorta miestä, jotka kertoivat, että eivät he missään Madridissa ole käyneet. Vain Köpiksessä. Pääsimme heidän kyydissään Ruotsin Örebrohon, jossa saimme tietää, että lähellä olevalla Arbogan Essolla olisi hyvä liftata, sillä Oslon ja Tukholman väliä ajavat rekkakuskit pysähtyvät siellä ja vaihtavat kuskia. Saimme kyydin Essolle.

Arbogan Essolla meille kävi kuten Lintulahden Essollakin. Oli taas viikonloppu, eivätkä rekat kulkeneet. Emme päässeet siis rekkaan, emmekä mihinkään muuhunkaan autoon. Ystävällinen kaveri vei meidät Örebron rautatiasemalle upouudella Volvollaan, jonka nopeusmittarissa vaakasuoraan liikkuva nauha ilmoitti auton nopeuden. Sellaista nopeusmittaria ei ollut muissa autoissa.

KOTIINTULO

Ostimme lähes viimeisillä rahoillamme piletit yöjunaan Tukholmaan, jossa saimme seuraavana aamuna kyselemällä selville, että Kapellskärin bussit lähtevät Jarlaplanilta. Löysimme pysäkin, josta posottelimme Kapellskäriin Viking Linen terminaaliin. Seilasimme päivälaivalla Naantaliin. 

Liftasimme vielä illan mittaan Naantalista Helsinkiin. Ennestäänkin laihat pojat laihtuivat reissussa vielä laihemmiksi. Kaverini tyttöystävä ihmetteli myöhemmin, miksi kaikki postikortit olivat tulleet hänelle samana päivänä.

Liftireissu 2, Häme 1967

TAMPERE SYKSYLLÄ 1967

Lähdin syyslauantaina 1967 Ollin kanssa liftillä Helsingistä Tampereelle. Kaverini oli sama, jonka kanssa olin liftannut kesällä Norjassa. Meillä ei ollut mitään erityistä syytä matkaan, kunhan vain lähdimme viettämään viikonloppua.

Töölöntorin Alkosta olimme onnistuneet ostamaan olutta ennenkin, vaikka olimme alaikäisiä. Ikäraja oli 21 vuotta. Piti olla vain varmakäytöksinen. Hankimme matkaevääksi korin Lapinkultaa, 24 pulloa mahtuivat sopivasti jenkkikassiin.

Menimme aluksi bussilla Haagaan kolmostien alkuun, josta aloimme liftauksen. Melko pian siihen pysähtyi auto, jonka kuski kertoi menevänsä Tampereelle. No sepä hyvä, pääsemme perille yhdellä kyydillä. Mutta oli siinä yksi ongelma. Auton kuljettaja oli nimittäin meidän englannin opettajamme Töölön yhteislyseosta. Mukava rouva, mutta nyt piti olla jutuissa tarkkana. 

Olutpullot kilahtivat, kun kassia nostettiin peräkonttiin. Maitopullot ne siellä kolisevat. Matka joutui mukavasti, juttelimme koulu- ym. asioista. Opettaja kysyi, miksi menemme Tampereelle. Vastasimme, että olimme menossa katsomaan koripallon EM-kisoja.

Jäimme kyydistä Tampereen aseman luona ja kiitimme opettajaamme. Mihis nyt, eihän meillä ollut mitään suunnitelmaa. Näimme vinosti vastapäätä asemaa kadun toisella puolella rakennustyömaan, jossa rakennettiin kerrostaloa. Alkoi sataa. Saimme kammettua työmaa-aitaan raon, josta pujahdimme sisään. Löysimme sateelta suojaisen istumapaikan keskeneräisestä liiketilasta työmaan sokkeloista. Oli lauantai-iltapäivä ja työmaa oli hiljainen, kukaan ollut enää töissä.

Istuskelimme laudoista kyhäämällämme penkillä ja joimme Lapinkullat. Söimme eväitämme. Se oli pitkä lounas ja illallinen yhdessä. Vartijoita ei näkynyt, mutta juttelimme silti hiljaa. Joidenkin tuntien kuluttua aloimme miettiä yöpaikkaa, työmaalle emme halunneet jäädä. 

Kävelimme linja-autoasemalle, josta lainasimme polkupyörän. Lähdimme polkemaan. Toinen ajoi ja toinen istui tarakalle. Ajoimme linja-autoaseman taakse syrjäiselle ratapihalle, joka oli täynnä tavaravaunuja. Avasimme tyhjän tavaravaunun liukuoven ja asetuimme taloksi. Siinä oli meille oivallinen yöpaikka. Ei ollut meteliä eikä ollut kylmä, vaikka oli syksy. Nukuimme kovalla vuoteellamme hyvin.

Heräsimme varhain aamulla outoihin kolinoihin. Avasimme vaunun oven ja säikähdimme. Vaunuamme oltiin kiinnittämässä muihin junanvaunuihin, liikkeellelähtö olisi hyvinkin pian. Koppasimme kassimme, hyppäsimme alas maahan ja loikimme ratapihalta liukkaasti tiehemme. Otimme pyörämme ja palautimme sen linja-autoasemalle samaan paikkaan, josta olimme sen lainanneet. Kävelimme rautatieasemalle. Kaverini lähetti tyttöystävälleen kortin, johon hän kirjoitti: Terv. Tampereelta, terv. junanvaunusta, terv. rakennustyömaalta, tervapastilli. Hänen rouvansa nauraa kortille vieläkin.

Palasimme sunnuntaina junalla Helsinkiin. Opettaja kysyi maanantaina, miten koripallo-otteluissa oli käynyt. Olimme lukeneet aamun Hesarista tulokset, joten osasimme vastata.

Liftreissu 3, Keski-Suomi 1968

JYVÄSKYLÄ-HELSINKI ELOKUUSSA 1968

Olin velipojan kanssa kesätöissä kesäkuun alusta heinäkuun lopuun 1968 Kannonkoskella Keski-Suomessa. Isämme oli saanut enoltaan meille töitä maalaistalosta. Koululaisten kesätyöpaikat olivat Helsingissä sinä kesänä kiven alla. 

Saimme maalaistalosta lomaa juhannuksena, joten lähdimme postiautolla Jyväskylään. Koivurannan kesälavalla oli juhannustanssit ja Danny-Show. Muuten autoimme maalaistalon töissä parhaan kykymme mukaan. Olimme metsätöissä isännän apuna. Karsimme kirveillä oksat kahden metrin pituisiksi sahatuista, talvella kaadetuista koivunrungoista, jotka kasasimme korkeiksi ristikoiksi kuivumaan. Kitkimme naurismaita ja olimme heinätöissä.

Lopetettuamme kahden kuukauden renginhommat, lähdimme kotiin. Hurautimme ensin postiautolla Jyväskylään, josta velipoika jatkoi junalla Helsinkiin. Minä lähdin kotiin liftillä.

Saavuin muutaman auton kyydissä Joutsan ja Hartolan kautta Lahteen. Näin urheilukentällä nuorisoa täynnä olevan musiikkitapahtunan, mutta en halunnut jäädä sinne. Kävelin nelostien alkuun Radiomäelle, josta sain elämäni vauhdikkaimman liftin. Kyydissä oli muitakin liftareita. Auto oli viritetty ja voimakkailla lisävaloilla varustettu Volvo PV 444, kansan kielellä Munaperä-Volvo.  Kuskina oli vähän minua vanhempi kundi. Oli jo pimeää.

Kuski kiihdytti heti niin, että tuntui. Matkavauhti oli koko ajan 160-170 km/h. Hän ohitteli jatkuvasti ja  vaarallisesti välittämättä vastaantulijoista, jotka vilkuttivat valoja. Kämmeneni olivat pelosta kylmänkosteat. Olin kalmankalpea, mutta sitä ei pimeässä näkynyt. Mäntsälän läpiajossa nopeus oli 120 km/h, vaikka rajoitus oli 60 km/h. 

Kyyti päättyi Helsingin rautatieasemalle ja se kesti 45 minuuttia. Moottoritietä ei oltu vielä rakennettu. Koko matka oli vanhaa kaksikaistaista ja mutkaista nelostietä pitkin.

 

 

Liftireissu 4, Keski-Suomi 1968

JYVÄSKYLÄ, LOKAKUU 1968

Liftasin Helsingistä sukulaisten luo Jyväskylään. Pääsin Vääksyyn asti useassa autossa ja siitä Jyväskylään rekan ohjaamossa. Rekka otti minut kyytiin loivassa ylämäessä hiljentäen nopeutensa kävelyvauhdiksi. Juoksin rekan kiinni, hyppäsin astinlaudalle ja avasin ohjaamon oven. Kuski sanoi, ettei uskaltanut pysäyttää pakkasen liukastamalla asfaltilla, muuten auto olisi jäänyt mäkeen sutimaan. Lastina oli perävaunu täynnä tyhjiä lasipulloja.

Olin sukuloimassa Jyväskylässä yhden yön. Lähdin kotimatkalle Päijänteen itäpuolta. Pääsin helposti Viisarinmäkeen Vaajakosken eteläpuolelle, mutta sitten tökkäsi. Lifti ei sujunut ollenkaan. Niinpä lähdin lämpimikseni kävelemään tien laitaa liftaten samalla. Kävelin ja kävelin, onneksi oli aurinkoinen ja kuulas syyspäivä. Istuuduin tien pientareelle syömään eväitä ja ihmettelemään hiljaista liikennettä. Sitten jatkoin.

Kävelin ja kävelin. Liftasin ja liftasin. Tuloksetta. Ilta sai. Kilometrejä kertyi. Saavuin Joutsan pohjoispuolelle lentokoneiden varalaskupaikalle ja kuljin sen toiseen päähän. Jo pimeni. Näin pellolla heinäladon. Kömmin heinien sekaan nukkumaan ja kuuntelemaan hiirien rapinaa. Kävelin 40 km.

Menin aamulla Joutsan Matkahuoltoon ja ostin linja-autolipun Helsinkiin. Lippu ei olisi maksanut Jyväskylästä paljoakaan enemmän. Kotona äiti ihmetteli, miksi mustan villapuseroni selkämys oli heiniä täynnä.

Liftireissu 5, Kuusamo 1968

LIFTAUS OULUSTA HELSINKIIN SYKSYLLÄ1968

                                                        HELSINKI-OULU-KUUSAMO

Menin luokkakaverini Jukan kanssa hänen isänsä mökille Kuusamoon ruska-aikana 1968. Viikonlopun yhteydessä oli yhden päivän pituinen perunannostoloma, jota kutsuttiin Helsingissä jollain toisella nimellä. 

Matkustimme perjantaina yöjunalla Helsingistä Ouluun. Sieltä jatkoimme laina-Audilla Kuusamoon. Olimme mökillä yhden yön, jonka jälkeen palautimme auton takaisin Ouluun. Lähdimme liftaamaan sunnuntaina illansuussa Oulusta kohti Helsinkiä.

Kuusamon mökillä

Rukahovi

Lossi Kuusamon ja Posion välillä

RAAHE-KISSA

Saimme heti kyydin Raaheen, vaikka se ei ollutkaan aivan oikea suunta, sinnepäin kuitenkin. Tuli vilu ja yö oli pimeä. Seuraamme lyöttäytyi mustavalkoinen kissa, jota pidimme vuorotellen sylissämme. Annoimme sille nimeksi "Raahe". Kaverini hyräili Reino Helismaan laulua "Reissumies ja kissa". Raahe kulki mukanamme muutaman kilometrin. Hytisimme kylmästä. Opettelimme olemaan palelematta rentouttamalla lihaksemme kylmän aiheuttamasta jännitystilasta. Onnistuimme, kun harjoittelimme.

Jukka ja Raahe-kissa

Reissumies ja Kissa

Ana ja Raahe-kissa

JÄMSÄN KESOIL

Pääsimme jotenkin yön aikana Kalajoen lähelle, jossa menimme umpinaisen maitolaiturin sisälle nukkumaan. Aamulla maamies tuli tuomaan maitohinkkejä ja herätti meidät. Hän oli mukava mies, eikä ollut meille kulkureille vihainen. Jutteli kivasti. Matkamme jatkui Pohjanmaan koleassa aamussa kohti etelää. 

Kyyti vei meidät Kokkolaan. Olimme aika kaukana suorimmasta reitistä Helsinkiin. Saimme kuitenkin kahden ystävällisen rouvan mukana kyydin Jyväskylään, josta on tullut minulle liftimatkojeni solmukohta. Jyväskylästä meille tarjoutui kyyti Jämsään.

Jämsän Kesoil oli lähellä Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin teiden risteystä mäen rinteessä hyvässä liftauspaikassa. Astelimme Kesoilille, jonka pihassa rekka kävi tyhjäkäynnillä. Kuskia ei näkynyt, hän oli varmaankin Kesoilin baarissa kahvilla. Nousimme rekan sisään lämmittelemään ja odottamaan.  Kaverini nukahti saman tien.

Kuski tuli kahvilta ja havaitsi meidät pimeässä ohjaamossa. Hän tervehti ja lähti ajamaan. Kertoi olevansa matkalla Keravalle, jonne asti saisimme olla kyydissä. Hieno juttu! Sitten nukahdin minäkin.

                                                                        TAKSISSA

Rekka saapui Keravan teollisuusalueelle aamuyöstä kolmen-neljän aikaan. Kysyimme paikalle sattumalta tulleelta taksikuskilta hintaa Helsingin keskustaan, mutta se oli meille liian kallis. Rahamme riittivät juuri ja juuri jonkun Lahdentietä kulkevan HKL:n bussin päätepysäkille, joten ajoimme taksilla sinne. Värjöttelimme päättärillä niin kauan, että aamun ensimmäinen bussi lähti Helsinkiin. Saavuimme Rautatientorille. Oli tiistai-aamu. Ehdimme vielä kouluun.

Liftireissu 6, Kymenlaakso 1969

KOUVOLA TALVELLA 1969

Lähdin kevättalvella 1969 lumien aikaan Ollin kanssa katsomaan koulukaveriamme Oskaria Joensuun lähelle Ylämyllyn varuskuntaan, jossa hän oli suorittamassa varusmiespalvelustaan. Ajoitimme matkan kouluviikkojen keskelle lauantaista sunnuntaihin.

Liftaus Helsingistä Kouvolaan kävi sutjakkaasti useamman auton kyydissä, mutta lyhyinä pätkinä. Saavuttuamme Kouvolaan illansuussa menimme rautatieaseman odotushalliin lämmittelemään, sillä ulkona oli kylmä. 

Paikalliset kovikset huomasivat meidät muukalaiset ja tulivat haastamaan riitaa. Kaverini oli heidän mielestään liian ärsyttävä, kun hän vastaili näiden huudoille samalla mitalla. Kovikset suuttuivat niin kovasti, että uhkasivat antaa meille turpiin. He menivät väijymään jokaiselle ulko-ovelle, ettemme pääse ulos. Sisällä asemahallissa he eivät voineet meitä rökittää muiden ihmisten nähden. Meidät oli piiritetty. VR:n henkilökuntaa ei näkynyt missään.

Odottelimme rauhassa aseman lämmössä ja vasta pimeän tultua onnistuimme livahtaa ulos. Aikaa kului kuitenkin niin paljon, että emme ehtisi enää Ylämyllylle ja takaisin sinä viikonloppuna, joten lähdimme takaisin Helsinkiin.

Kävelimme Korialle, jossa söimme eväitä avonaisella maitolaiturilla tien varressa ja palelimme. Näimme pellolla heinäladon. Vaikka jalanjälkemme jäivät hankeen, päätimme silti mennä latoon yöksi. Lato oli täynnä kuivaa heinää.

Puskimme tunnelia ja konttasimme peräkkäin heinien sekaan ladon keskelle, jossa oli pilkkopimeää. Nukahdin heti, mutta kaverini ei meinannut saada unta kuunnellessaan hiirien rapinaa joka puolelta ympäriltämme.

Kömmimme aamulla tielle ja liftasimme takaisin Helsinkiin. Ystävämme oli odotellut meitä Ylämyllyn sotkussa koko pitkän illan ja ihmetellyt, missä me oikein viivyimme.

 

Liftireissu 7, Keski-Eurooppa 1969

LIFTAUS WIENISTÄ AMSTERDAMIIN HEINÄKUKUUSSA 1969

LYHYT ALUSTUS

Suoritettuamme luokkakaverini Jukan kanssa kirjanpidon ehdot Sturenkadun Kauppaopistossa, lähdimme hänen Austin Minillään reissuun torstaina 15.7.1969. Hänen oli määrä hakea tyttöystävänsä au-pairin hommista Sveitsin Kreuzlingenistä Suomeen. Lähdin menomatkalle hänen kyytiinsä.

KREUZLINGEN

Seilasimme SS Vikingillä Naantalista Kapellskäriin päivälautalla. Laiva lastattiin niin täyteen autoja, että viimeisenä tulleen linja-auton perä jäi partaan yli tyhjän päälle.

Ajoimme Ruotsin läpi ensin Tanskaan ja sitten Saksaan. Emme juurikaan pysähdelleet, paitsi lautoissa Helsingborgista Helsingöriin ja Rødbystä Puttgardeniin. Lyypekissä kävimme uimassa. Saksan läpi ajoimme lähes yhtä soittoa, ensin Hampuri-Hannover-Frankfurt-Stuttgart. Sitten unet rankkasateessa klo 02.30-06.00 moottoritien levähdyspaikalla autossa. Edelleen Tübingen-Hechingen-Rotweil-Donaueschlingen-Singen-Konstanz-Kreuzlingen klo 12.00. Baana oli hyvää ja leveää. Mini ikäänkuin lensi 90km/h nopeudessa, joka oli sen optimivauhti. Moottorin teho oli sentään 850 ccm. 

Saavuimme nopean ajon johdosta Kreuzlingeniin vuorokautta liian aikaisin, joten Jukalla oli hyvää aikaa lähteä viemäänt minua lähes 400 km päähän Salzburgiin. 

WIEN

Lähdimme illansuussa matkaan. Ylitimme heti lautalla Bodenseen Konstanzista Meersburgiin. Sieltä ajoimme komeissa maisemissa melkein pysähtymätä Salzburgiin.

Asetuimme yöllä kahden aikaan nukkumaan autoon Salzburgin aseman parkkipaikalle. Toinen asettui poikittain etupenkeille ja toinen takapenkille. Luutamummo herätti meidät aamu-kuudelta koputtamalla luudanvarrella autoon. Ylös pojat!

Hyppäsin Wieniin menevään junaan. Jukka ajoi takaisin Kreuzlingeniin, josta hän lähti tyttökaverinsa kanssa ajamaan Suomeen. Olimme molemmat lukeneet oppikoulussa pitkän saksan ja kauppaopistossa lisäksi liike-elämän saksaa.

Saavuttuani Wieniin ostin asemalta kaupungin kartan, josta aloin etsiä serkkupoikani osoitetta. Paikallinen mies auttoi minua osoitteen etsimisessä ja niin lähdin kävelemään pitkin Wienin katuja. Matka Hegergasselle oli vain puolitoista kilometriä.

Saavuin perille ja aloin odottaa Ollia kerrostalon rappukäytävässä. Tunnin kuluttua hän tulikin. Hän opiskeli Tampereen Teknillisessä Korkeakoulussa ja oli nyt kesätöissä wieniläisessä konepajassa. Samassa asunnossa asui kolme suomalaista opiskelijapoikaa. Tutustuin poikien kanssa wieniläiseen opiskelijaelämään. Kävimme useassa opiskelijaravintolassa.

ENSIMMÄINEN KUUKÄVELY

Lähdin serkkupojan luota aikaisin aamulla 22.7.1969, kun hän lähti töihin. Kävelin Wienin katuja pitkin Salzburgiin menevää tietä kohti. Ollessani vielä keskikaupungilla näin TV-liikkeen edessä ihmisryhmän. Menin näyteikkunan luo katsomaan, mistä oli kysymys. Juuri silloin näkyi TV-ruuduissa kuumaisema ja kuun pinnalla pomppimassa olleet astronautit. He olivat Neil Amstrong ja Buzz Aldrin. Oli meneillään ensimmäinen kuukävely ja minä olin sitä todistamassa. Apollo 11-lennon kuumoduli Eagle oli laskeutunut kuuhun ja minä näin tapahtumat suorana lähetyksenä. Samalla joku koputti olkapäätäni ja kysyi, mihin olin matkalla? Vastasin, että Salzburgin suuntaan. Sehr gut, kom mit, vastasi mies. Kävelimme hänen autoonsa.

JENKKIPOJAN VOLVO

Liftimatkani alkoi siis erittäin hienosti. Pääsin heti Mondsee-nimiseen kylään, jonka vieressä oli Mondsee-järvi. Menin uimaan ja jätin vaatteeni ja reppuni kasaan tyhjälle hiekkarannalle. Vahdin omaisuuttani uidessani. Yksin matkustettaessa on omat hankaluutensa, kun kukaan ei jää vahtimaan kamoja. Kaverin kanssa olisi helpompaa.

Jossain risteyksessä pyysin janooni turkkilaiselta liftarilta juotavaa. Hän tarjosi brandya, joka alkoi yskittää, mutta sekin auttoi. Mukavat pienet eleet antavat positiivisen kuvan tekijänsä maasta. Matka jatkui kahden Mersu 220 D:n kyydissä. Päälläni oli Jukan antama Mersu-paita.

Ennen Innsbruckia kohdalleni pysähtyi Ruotsin rekisterissä oleva tummanvihreä Volvo 144. Kuski oli amerikkalainen vähän minua vanhempi kaveri, joka kertoi, että oli monien mutkien kautta menossa Ruotsiin palauttamaan vuokraamaansa autoa. Kyyti kelpasi minulle hyvin ja istuuduin takapenkille. Etupenkillä istui tanskalainen liftari, joka oli matkalla Tanskaan.

Ajoimme Sveitsiin ja Luzerniin, jossa kuskimme vuokrasi purjeveneen. Seilasimme pari tuntia Vierwaldstätterseellä, jonka jälkeen kävelimme kylillä. Sitten nokka suuntautui kohti Saksaa. 

Olin jenkkipojan kyydissä kolme päivää ja kaksi yötä. Ensimmäisen yön vietimme jonkun pikkukaupungin parkkipaikalla Luzernin jälkeen siten, että kuski nukkui auton etupenkillä ja tanskalainen takapenkillä. Minä nukuin karkean sepelin päällä pienessä keltaisessa harjateltassani. Sidoin teltan narun auton puskuriin siltä varalta, etteivät he karkaa. Toisen yön vietimme Heidelbergin lähellä.

Matkustin Volvossa Ruhrin alueelle Oberhauseniin asti, yli 1200 km. Kiitin kyydistä ja olin onnellinen. Kaverilla oli kotona USA:ssa kaksi autoa: Porsche ja Plymouth. 

UTRECHT

Asetuin Oberhausenin isossa risteyksessä jonon viimeiseksi ja aloin liftata. Lähelläni liftasi saksalainen tyttö, jonka kanssa aloin jutella. Juttu kävi keskenämme niin hyvin, että liftasimme pian yhdessä. Pääsimme kyyteihin ja saavuimme Hollannin rajalle. Tulli kysyi passejamme ja tarkasti rahat. Minulla oli 50 Saksan markkaa ja laivalippu Lyypekistä Helsinkiin. Saksan tyttö oli rahaton, joten Hollannin tulli ei päästänyt häntä maahan. Tiemme erosivat ja minä jatkoin matkaa yksin. Olin tullut Hollantiin. Pääsin heti uuteen autoon.

Auto ajoi moottoritietä kunnes tie haarautui kahdeksi moottoritieksi. Auto jatkoi vasemmalle, mutta Amsterdamiin menevä haara erkaantui oikealle. Kuski jätti minut moottoriteiden haaraan pientareeelle ja jatkoi matkaa. Aloin kävellä hämärtyvässä illassa kaukana näkyvää siltaa kohti, jossa oli liittymä, josta voisin jatkaa liftaamistani. Poliisiauto pysähtyi viereeni.

Minun käskettiin kävellä ojan toisella puolella, sillä moottoriteiden pientareilla oli kävely kielletty. Pyysin päästä heidän kyytiinsä, mutta he vastasivat naureskellen, että kyllä he ottaisivat, mutta kun heillä oli kahden hengen Porsche Targa, niin he eivät saa tehdä niin. Siirryin kävelemään ojan taakse nurmikolle.

Kävelin sillan luo, siinä oli Utrechtin liittymä. Kello näytti 21:tä ja alkoi jo pimetä. Liittymän vieressä oli laaja, korkeita nokkosia kasvava tiheä pusikko. Taitaa olla yöpymisen aika, tuumailin. Tallasin nokkosalueen keskelle pienen alan, johon asetin pienen, reilun neliömetrin kokoisen pupu-filtin sängykseni. Se oli ollut minulla vauvasta lähtien. Telttapakkaukseni oli tyynynä ja taivas kattona. Söin sämpylää ja join kaakaojuomaa. Oli lämmin ja poutainen yö, joka sujui hyvin turvallisessa nokkospusikossa. Ei ollut itikoita eivätkä moottoritien äänet häirinneet.

Kun nousin aamulla sijoiltani ja olin venyttelemässä hartioitani, näin kymmenen metrin päässä mustan pojan tekevän samoin. Moikkasimme ja naurahdimme. Olimme nukkuneet samassa nokkospusikossa tietämättä mitään toisistamme. Hän lähti toiseen suuntaan ja minä toiseen.

AMSTERDAM

Pääsin nukkumaliittymästäni yhdellä kyydillä Amsterdamiin. Keski-ikäinen mies ajoi BMW 1600:lla koko matkan 160 km/h. Neuvottelimme jättöpaikastani ja tulimme siihen tulokseen, että Olympiastadionin vieressä oleva leirintä-alue olisi paras paikka. Hän kysyi, olenko koskaan syönyt jugurttia? Vastasin, että en ole koskaan kuullutkaan sellaisesta, johon hän, että kannattaa kokeilla maukasta uutuutta.

Kiitin kyydistä ja pystytin teltan. Ostin Camping-alueen kaupasta pikkupurkin jugurttia ja sitten toisen. Sepä maistui hyvältä, se oli jäykkää mansikkajugurttia. Suomessa jugurttia ei ollut vielä saatavilla.

Kävelin koko päivän pitkin Amsterdamia. Ostin pienen nahkaisen, punomalla sidotun kolikkokukkaron ja metallisen rannekorun, jossa oli turkoosinvärisiä pyöreitä kiviä. Istuessani Dam-aukiolla obeliskin juuressa antoi vieressäni istuva kanadalaispoika minun maistaa pähkinävoita, mistä en aikaisemmin tiennyt mitään. En pitänyt siitä yhtään. Sitten tuli kiire, kun vesisuihkuauto pesi obeliskin alueen. Paikka tyhjeni hetkessä, mutta täyttyi taas pian kymmenistä siinä aikaaviettävista nuorista, joita oli ympäri maailman. Jotkut nukkuivat obeliskin juuressa makuupusseissaan, osa poltti jotain. Huumeet olivat tulleet Amsterdamiin. Sentähden kanssani liftannutta rahatonta saksalaistyttöäkään ei päästetty maahan. 

LYYPEKKI

Lähdin Amsterdamista ratikalla. Ajoin päättärille, josta kävelin ulosmenotien varteen. Seisoin tienposkessa tunnin, mutta lifti ei sujunut. Päivän ateriat: 1 olut, 1 kahvi, 2 purukumia, 1 karkki. Palasin Amsterdamin keskustaan ja ostin junalipun Bremeniin. 

Löysin Bremenistä helposti autobahn-liittymän, johon kävin liftaamaan. Eipä ollut taaskaan onnea. Pimeän tultua kävin tienvarsipusikkoon taivasalle nukkumaan ja jatkoin aamulla hommia. Yhtä huono tuuri! Varttitunnin seisottuani turhanpanttina laskin rahani ja palasin Bremenin rautatieasemalle ostamaan junalippua Lyypekkiin. 

Junamatka Bremenistä Lyypekkiin meni Hampurin kautta, jossa oli junanvaihto. Ajattelin piipahtaa Hampurissa ja katsella vähän kaupunkia ennen Lyypekkiin menoa. Lähestyessään Hampuria juna pysähtyi asemalla, jossa luki HAMBURG-HARBURG. Hyppäsin junasta, sillä luulin, että kyltti tarkoitti Hampuria kahdella kielellä kirjoitettuna. Ei se mikään Hampuri ollut, vaan Harburg-niminen kylä ennen Hampuria. Mitäs Nyt? Ei kun kävelemään!

Kävelin rataa pitkin 14 km Hampuriin pälyillen tuon tuostakin taaksepäin junien pelossa. Rata oli suorin tie, enkä ainakaan eksynyt. Vasta vähän ennen Hampurin asemaa hyppäsin kadulle. Aikani Hampurissa palloiltuani jatkoin matkaa Lyypekkiin, josta löysin leirintäalueen. Kävin suihkussa. Laivani lähtisi vasta ylihuomenna.

Kävelin yön jälkeen koko pitkän päivän Lyypekissä ja tulin taas yöksi leirintäalueelle. Puhuin ensimmäiset suomalaiset sanat sitten Wienin.

KOTIINTULO

Heräsin seuraavana aamuna klo 5.30 ja kokosin telttani. Kävelin leirintäalueelta kolmessa vartissa Lyypekin satamaan, josta ms Finnpartner lähti aamu-yhdeksältä kohti Helsinkiä. Rønne klo 19.00. Tapasin laivassa tutun tytön, Ailan, jonka kanssa juttelin koko päivän. Istuimme laivan ravintolassa, jonka penkeillä nukuimme seuraavan yön. Laivoille myytiin hyttien lisäksi myös kansipaikkoja.

Aamupalaksi oli vettä ja lakua. Slite näkyi klo 11.00. Tyhjä vatsani meni sekaisin pelkän lakritsin syönnistä. Laiva saapui Helsinkiin torstaina 31.7.1969 klo 21.00. Painoin enää 60 kg. Kesälomaa oli vielä kuukausi jäljellä. Pääsin Helsingin Pääpostiin jatkamaan kesätöitä.

YHTEENVETO

Olin Jukan Minissä Helsingistä Salzburgiin 2600 km. Liftasin Wienistä Amsterdamiin 1700 km, josta Johnin kyydissä 1200 km. Junamatkat Salzburg-Wien ja Amsterdam-Lyypekki tekivät 700 km. Lisäksi olivat vielä laivamatkat Helsinki-Lyypekki-Helsinki.

AJAN ILMIÖITÄ

Kävin tansseissa Natsalla, koulubailuissa, diskoissa, Rondossa ja Raksalla. Nousevia levytähtiä iskelmätaivaalla olivat mm. Tapani Kansa ja Kirka.

Liftireissu 8, Keski-Eurooppa 1970

PITKÄ LIFTIAUS KESKI-EUROOPASSA KESÄLLÄ 1970 

                                                                     JOHDANTO

Olin alkanut seurustella syksyllä 1969. Kerroin tyttöystävälle, miten hienoa on liftata pitkin Eurooppaa ja nähdä uusia paikkoja. Hän oli itsekin liftannut asuinpaikaltaan Pohjois-Karjalassa monille lähiseudun tanssipaikoille ja myös Helsinkiin.

Hän innostui matkasuunnitelmasta ja niin me lähdimme liftireissulle 17.7.1970. Interrailia ei vielä ollut. Jouduin ottamaan Helsingin Pääpostin kesätöistä lopputilin, kun pyysin heinäkuuta kesälomaksi. Kesälomatuuraajille ei lomaa anneta, sanoi esimies.

                                                                    OSNABRÜCK

Seilasimme Effoa:n ms Finlandialla Helsingistä Lyypekkiin. Matka kesti kaksi yötä. Lähtö oli illalla, seuraava päivä kului merellä ja perille tulimme kolmannen päivän aamuna. Meillä oli kansipaikat, nukuimme takakannella olevilla aurinkotuoleilla filttien alla. Otimme matkakuvia Coca-Cola-kameralla.

Saavuttuamme Lyypekkiin kävelimme moottoritien liittymään ja aloimme liftata. Minulla oli mukana isän sotareppu ja tytöllä oma kassi. Lisäksi kannoimme telttapussia. Olin ommellut äidin ompelukoneella ison Suomen lipun, jota pidimme liftatessa näkyvissä.

Pääsimme helposti Bremeniin ja edelleen Osnabrückiin. Alkoi sataa. Menimme bensa-aseman vieressä olleeseen kahvilaan lämpimälle kaakaolle. Aloin kysellä ihmisiltä kyytiä Hollantiin, mutta kaikki pyörittivät päitään. Aikaa kului ja sade jatkui. Kysyin kyytiä kahvilaan tulevilta ihmisiltä. Ei tulosta.

Seilasimme Helsingistä Travemündeen ms Finlandialla

Matkustimme kansipaikoilla

Liftaus alkoi Lyypekistä

EL CONDOR PASA

Kaksi miestä tuli pöytämme luo. He sanoivat, että pääsemme heidän autoonsa ja että he ovat matkalla Rotterdamiin. Hienoa!

Nousimme korkean kuorma-auton kyytiin. Ohjaamo oli iso, kuskin ja apumiehen takana oli kerrossängyt. Istuuduimme tytön kanssa kerrossängyn alapedille ja lähdimme. Miehet olivat tanskalaisia.

Hollannin rajalla meidän piti nousta autosta ja mennä jalkaisin tullin läpi. Tapasimme miehet tullin jälkeen ja nousimme taas kyytiin. Heillä oli kuormana vaatteita. Seurasi yksi liftireissujeni hienoimmista hetkistä.

Hämärtyvässä illassa oli ihana istua korkealla kuorma-auton kyydissä, katsella liikennettä ja valaistuja moottoriteiden liittymiä sekä kuunnella musiikkia. Radiossa alkoi soida Simon and Garfunkelin uunituore kappale "El Condor Pasa". Pidimme kaikki kappaleesta. Poltimme samalla paksuja sikareita. Tytöllekin tarjottiin, mutta hän ei polttanut. Tunnelma oli korkealla.

Saavuimme yöllä Rotterdamin satamaan. Nukuimme auton ohjaamossa siten, että kuski istui omalla penkillään kumartuen ratin päälle. Apumies nukkui yläpedillä ja minä tytön kanssa alapedillä vierekkäin. 

Aamulla miehet keittivät kahvit kaasukeittimellä auton jalkatilassa. Kiitimme kahvista ja kyydistä ja lähdimme kävelemään pois satama-alueelta. Miehet alkoivat purkaa kuormaansa.

Autot Travemündestä Rotterdamiin: VW Kleinbus (D) 90 km, Taunus 12 (D) 20 km, VW 1200 (D) 56 km, Pienoisbussi (D) 100 km, MAN-rekka (DK) 300 km. Yhteensä 566 km.

Rotterdam, Hollanti

DE PANNE

Ajoimme joidenkin Hollannin kaupunkien välin pikaraitiovaunulla, muuten selvisimme Hollannista nopeasti ja saavuimme Belgiaan. Vietimme yö Bruggen leirintäalueella. Matka kulki Oostendeen ratikalla ja sieltä rannikon idylliseen pikkukylään De Panneen, jossa olimme kauan hiekkarannalla. Tyttöni tutustui puistossa paikallisiin pikkulapsiin, jotka ihastuivat hänen pitkiin, vaaleisiin hiuksiinsa. Hän oli ollut töissä lastentarhassa ja osasi olla lasten kanssa, jotka ovat kaikkialla samanlaisia. Yö De Pannen leirintäalueella ja sieltä bussilla Calaisin satamaan.

Kulkupelit Rotterdamista Calaisiin: NSU (NL) 50 km, Citroen Dyane (B) 50 km, Lancia (I) 100 km, Citroen ID 19 (B) 5 km, Mini (B) 45 km, Citroen 2 CV (F) 40 km, ratikka 10 km ja bussi 80 km. Yhteensä 380 km, josta liftaten 290 km

Oostende, Belgia

De Panne, Belgia

De Panne

Calais, Ranska

LONTOO

Seilasimme lautalla kanaalin yli Englannin Doveriin. Siinä maassa ei lifti oikein kulkenut ja vain vaivoin pääsimme Canterburyyn. Menimme yöksi metsään nukkumaan. Pystytimme teltan epämääräiseen pöpelikköön ja pelkäsimme. Vain toinen harjakeppi oli pystyssä, jalkopää teltasta oli matalana. Otin puukon vierelleni. Maassa teltan lähellä lojui hylättyjä vaatemyttyjä pitkin poikin.

Aamulla lifti ei onnistunut, joten ostimme junaliput Lontooseen. Juoksimme päivän kaupungilla. Näimme paikat, joista olimme lukeneet koulussa: Trafalgar Square, Piccadilly Circus, Wesnstmister Abbey, jossa astuin Livingstonen ja Stanleyn hautapaasien päälle, kun ne olivat kulkuväylällä kirkon sisällä. Näimme Churchillin kumaran patsaan ja Towerin sillan sekä Speaker's Cornerin ja Carnaby Streetin. Prinsessa Anne ratsasti ohitsemme Buckinghamin palatsin viereisessä puistossa. Matkustimme iltajunalla Doveriin ja sieltä myöhäislaivalla kanaalin yli takaisin Calaisiin.

Kulkupelit Englannissa: AEC-kuormuri (GB) 100 km, juna 30 km ja juna 130 km. Yhteensä 260 km, josta liftaten 100 km.

Dover, Englanti

Lontoo

Carnaby Street, Lontoo

MYRSKYSSÄ

Englannin kanaalissa nousi kova myrsky. Kaikki myynti lopetettiin laivan ravintoloissa ja baareissa. Ihmiset istuivat lattialla ja moni oksensi. Lattiat haisivat ja olivat sottaisia. Vieressämme lattialla istui tanskalainen nuoripari. He kysyivät meiltä, olimmeko ostaneet alkoholia? Vastasimme, että emme. He kysyivät sitten, veisimmekö maihin heidän ylimääräiset juomansa ja me suostuimme. Vastapalveluksena he veisivät meidät autollaan satamasta Calaisin leirintäalueelle. Sovittu!

Niin siinä sitten kävi, että pääsimme Calaisin leirintäalueelle uusien ystäviemme kyydissä. Myrsky pauhasi edelleen, kun pystytimme telttaamme. Laitoimme sen isojen telttojen väliin mahdollisimman suojaiseen paikkaan myrskyltä suojaan. Kävimme hyvillä mielin nukkumaan, Lontoo on nähty!

Aamulla myrsky oli laantunut ja tarkastimme teltan vauriot. Yksi nurkka oli repeytynyt ja tappeja oli irronnut, muuten kaikki oli kunnossa. Hyvin on pieni, keltainen harjatelttamme toiminut. Se on ollut matkassa Oltsin kanssa liftireissulla Norjassa, edellisenä kesänä liftireissulla Keski-Euroopassa ja nyt täällä. Alkukesästä telttailimme siinä useasti Helsingin Pihlajasaaressa.

Lähdimme Calaisista kohti Rouenia, jossa asui enoni perhe. Pääsimme kaikkiin kyyteihin nopeasti. Kävelimme vanhan Boulognen keskustassa. Yksi kyyti oli hiekkaa kuljettavassa kuorma-autossa. Kirjoitin pölyiselle etuikkunan tasolle sanan Fin, ennen kuin kuski ymmärsi, että Fäänloond. 

Saavuimme aurinkoiseen Roueniin. Soitin enolle, mutta sieltä ei vastattu. Jatkoimme matkaa Pariisiin.

Autot Calais-Pariisi: Renault (DK) 5 km, Citroen 2 CV (NL) 40 km, Berliet-kuormuri (F) 10 km, Taunus 12 RS (F/USA) 214 km, Peugeot 404 (F/Algeria) 130 km. Yhteensä 399 km. 

Boulogne sur Mer, Ranska

PARIISI

Tie Rouenista Pariisiin oli kolmikaistainen, jossa oli vuorotellen molempiin suuntiin joko yksi tai kaksi kaistaa. Pääsimme algerialaisen miehen autoon, joka oli viininpunainen Peugeot 404. Hän ajoi mielipuolisesti koko ajan ohitellen. Kun ohituskaista oli loppumassa, hän jarrutti voimakkaasti pumppaamalla jarrupoljinta kolme kertaa pohjaan, kunnes vauhti hiljeni. Hän oli muuten mukava mies ja jutteli paljon.

Mies vei meidät asuinalueelleen, jossa hänen perheellään oli baari. Sain oluen ja tyttö teen, muuta emme halunneet, vaikka tarjottiin. Kysyttäessä, mihin haluamme Pariisin keskustassa, vastasin Etuaal, sillä olin nähnyt kartasta Riemukaaren kohdalla nimen Etoile.  

Mies vei meidät illan sinisenä hetkenä Riemukaaren viereen liikenneympyrän laitaan. Kiitimme häntä sydämellisesti, otimme kantamuksemme ja lähdimme haltioissamme tallustelemaan Champs-Elyseetä pitkin. Olimme Pariisissa ja hyvältä tuntui!

Yöpaikasta ei ollut tietoakaan ja leirintäalueelle emme halunneet mennä. Aloimme kysellä hotelleista yösijaa. Vapaita huoneita oli paljon, mutta ne olivat aivan liian kalliita. Käännyimme Champs-Elyseen sivukaduille ja huomasimme hintojen halpenevan. Lopulta tärppäsi ja saimme huoneen aamupalalla Hotel George V:stä. Hinta oli 28 frangia. 

Jätimme tavaramme huoneeseen ja lähdimme kaupungille. Olimme suuressa maailmassa. Ilma oli lämmin ja ihmisiä oli liikkeellä, me heidän joukossaan. Lopuksi painuimme hotelliin, jossa oli suihkukin. Nukahdimme onnellisina puhtaiden lakanoiden väliin.

Heräsimme aamulla puhelimen soittoon. Meiltä kysyttiin, haluaako mösjöö ja madmuasel aamiaisen huoneeseen vai alakerran ravintolaan? Vastasin, että huoneeseen. Huonepalvelija toi kahvit ja croisantit asentamalleen pienelle pöydälle vuoteeseemme. 

Kävimme päivän mittaan Eiffel-tornissa, Concorde-aukiolla ja Notre Damessa. On se iso kaupunki kävellä! Mutta miten löydämme ulosmenotien varteen? Suuntamme oli Sveitsi.

Rouen, Ranska

Eiffel-tornissa

Eiffel-tornissa

Mars-kentällä

Place de la Concorde, Pariisi

Notre Dame, Pariisi

Notre Dame

HUKKAREISSU

Menimme junalla Gare de Lyon-asemalta 25 km päähän Juvisyyn, jossa aloimme liftata kohti Sveitsiä. Seisoimme tien poskessa kauan, mutta turhaan. Paikalle pysäytti mies, joka kertoi, että lähistöllä olisi pelto, jota paikallinen nuoriso käytti yöpymiseen. Hän vei meidät sinne, kun alkoi jo hämärtää. Leiripaikka oli pieni pelto, joka kasvoi leikkaamatonta nurmea. Roskaa oli kaikkialla, mutta teltan vain pystytimme pimeälle niitylle. 

Liftasimme aamulla Meluniin, jossa alkoi tökkiä. Astelimme asemalle ja ostimme junaliput Geneveen. Saimme liput, hinta 152 frangia, mutta pikajunat eivät pysähtyneet Melunissa. Meidän piti matkustaa takaisin Pariisiin ja lähteä vasta sieltä Geneveen. Istuskelimme junanvaihdon välillä Notre Damen puistossa ja söimme patonkia. Menimme illalla Gare de Lyonin asemalle ja matkustimme yöjunalla Geneveen. Oli jännää. Olimme taas menossa jonnekin.

Kulkupelit Pariisi-Juvisy-Melun-Pariisi: Juna 25 km, Citroen ID 19 (F) 2 km, UNIC-kuormuri (F) 10 km, Renault 4 (F) 10 km, Citroen ID 21 (F) 8 km, juna 50 km. Yhteensä  105 km, josta liftaten 30 km.

                                                                        GENEVE

Junissa oli vaununosastot toisin kuin Suomessa. Osastossamme oli alkumatkasta muitakin, mutta myöhemmin olimme kaksistamme. Osastoissa oli kuusi istumapaikkaa, kolme molemmilla puolilla. Tyttöystävä asettui makaamaan toiselle puolelle ja minä toiselle. Molemmilla oli kolmen ihmisen istumapaikat vuoteina.

Juna tuli varhain aamulla Sveitsin rajalle, passintarkastus oli liikkuvassa junassa. Sen jälkeen nukuimme vielä vähän. Saavuimme aamun valjettua Geneveen. Olipa siistiä Ranskaan verrattuna! Lähdimme kävelemään kaupungille. Söimme eväitä lasten leikkipuistossa ja keinuimme vähän. Näimme, kun Geneve-järvestä alkoi kohota vesipatsas.  Se nousi lopulta 100 metrin korkuiseksi. Meille kerrottiin, että vesi tulee paineen voimalla Alpeilta. Kävelimme aikamme Geneven keskustassa ja huomioimme kalliit merkkiliikkeet. Kaupunki oli siisti ja steriili. Olimme silloin Suomesta katsottuna matkamme kauimmaisessa paikasta. Junamatka Pariisista-Geneveen oli 450 km.

Lähdimme matkustamaan. Lifti kävi hienosti ja maisemat olivat jylhät. Yövyimme pikkukylien leirintäalueilla. Saavuimme tuttuun Luzerniin, sillä tunsin kaupunkia edellisen vuoden liftimatkalta. Esittelin tytölleni ylpeänä kaunista kaupunkia. Kävimme kahvilla kukkulan päällä Gütschissä. Yövyumme Luzernin leirintäalueella.

Autot Genevestä Luzerniin: VW Kleinbus (CH) 60 km, VW Kleinbus (D/USA) 95 km, Austin Mailer (CH) 30 km, Volvo 144 (CH) 60 km, muu auto 90 km. Yhteensä 335 km

Matkalla Frankfurtiin sivuutimme Baselin ja Heidelbergin. Eräs ruotsalaiskuski kysyi meiltä, mistäpäin Ruotsia olimme kotoisin? Hän luuli, että siniristilippumme oli jonkun ruotsalaisen maakunnan lippu.

Liftaajia oli isoissa risteyksissä joskus kymmenittäin. Kun jäimme kyydistä ja kävelimme viimeiseksi odottamaan vuoroamme, pääsimmekin ensimmäisinä kyytiin. Kysyttyämme kuljettajalta, miksi hän ei ottanut liftaria heti risteyksen jälkeen, kun vauhtikin oli vielä hiljainen, oli vastaus yleensä se, että me olimme kaikkein siisteimpiä. Olin käynyt ennen matkaa parturissa ja tyttöystäväni oli kaunis vaaleassa, pitkässä tukassaan. Lisäksi tyttö-poikapari oli turvallisempi, kuin kaksi pitkätukkapoikaa. Jotkut kundit yrittivät liftata ilman paitaa tienpenkalla istuen, josta vilkuttivat laiskasti peukaloitaan. Sinne jäivät, kun me jatkoimme matkaa. 

Tyttöystäväni nilkat turposivat pitkistä kävelyistä. Moni auto jätti meidät kaupunkien keskustoihin, joista kävelimme kaukana olleille leirintäalueille. Tytöllä oli jaloissaan muodikkaat nirunarukengät, joissa oli vain ohuet pohjat. Saavuimme Frankfurtin keskustaan, josta kävelimme leirintäalueelle kolme tuntia. Tulimme sinne yhdeksän aikaan illalla.

Autot Luzernista Frankfurtiin: Scania-kuormuri (CH) 97 km, VW 1500 Variant (D) 250 km, VW 1200 (S) 50 km, VW 1200 (D) 30 km, Opel Kadet Ralley (D) 100 km. Yhteensä 527 km.

Geneve, Sveitsi

Geneve

Geneve

FTANKFURT AM MAIN

Ollessamme Frankfurtin leirintäalueella, tyttö jäi telttaan lepäämään ja potemaan jalkaansa. Minä lähdin metrolla kaupungille. Keskusta oli laaja, enkä löytänyt sieltä mitään kiinnostavaa. Lähtiessäni takaisin en muistanut, millä metrolla olin tullut. En ollut katsonut tarkasti linjakarttaa. Onneksi osuin oikeaan metroon ja metron tullessa maan pinnalle, tunnistin maisemat. Toin tuliaisiksi suolattuja saksanpähkinöitä ja suolarinkeleitä. Jalan turvotus oli laskenut ja seuraavana päivänä matka jatkui.

Liftauksemme sujui yleisesti ottaen erittäin helposti, emmekä useinkaan joutuneet odottelemaan kyytejä kauaa lukuunottamatta muutamaa kertaa. Saavuimme Lyypekkiin ja tykästyimme kaupunkiin. Sen keskusta oli kooltaan sopiva ja lisäksi kaupunki oli vanha.

Laivamme oli sama ms Finlandia, jolla olimme tulleetkin. Odottelimme sen lähtöä hiekkarannan katetuissa rantatuoleissa. Sain vatsani ummelle syötyäni liikaa banaaneja. Ostin kotiin tuliaisiksi kuuden oluttuopin sarjan. 

Autot Frankfurtista Lyypekkiin: VW1300 (D) 233 km, Opel Kadet L (D/I) 330 km, Opel Kadet L (D) 15 km, Fiat 850 Coupe (D) 24 km, VW 1200 (D) 35 km, bussi 15 km. Yhteensä 652 km, josta liftiä 637 km.

Lyypekki, Länsi-Saksa

Lyypekki

Travemünde, Länsi-Saksa

Travemünde

PALUU KOTIIN

Laiva lähti Lyypekistä illalla ja pysähtyi Kööpenhaminassa seuraavana aamuna. Merimatka sujui mukavasti, oli kiva palata Suomeen. Saavuimme Helsingin Olympiaterminaaliin kolmantena päivänä lähdöstä klo 15.00. Kävelin seuraavina päivinä pitkin Helsingin katuja ja katselin kaunista kotikaupunkiani turistin silmin. Menin kesätöihin apumieheksi Töölön kirjastotalon rakennustyömaalle.

Interrailin tulo 1970-luvulla lopetti liftauksen kokonaan. Interrailissa oli meille liian alhainen ikäraja, ja kun Interrail-lipun ikärajaa nostettiin, me vanhenimme samaa tahtia, joten emme päässeet sen piiriin koskaan. Vuonna 1973 ostimme Austin Minin, joten reissasimme sen jälkeen sillä.

Olimme reissussa kolme viikkoa. Liftasimme 35:ssä autossa lähes 3000 km. Laiva- juna- bussi- ja ratikkamatkat tekivät lisäksi 2700 km.

Helsinki, Eteläsatama

Helsinki, Olympialaituri

Kävimme jatkuvasti telttailemassa Helsingin Pihlajasaaressa 

Ostin huvin Amsterdamista edellisenä kesänä

Keltainen harjateltta on ollut monilla matkoilla

Liftireissu 9, Ahvenanmaa ja armeija-aika 1971

LIFTI MAARIANHAMINASTA BOMARSUNDIIN JUHANNUKSENA 1971

Suoritin varusmiespalvelukseni Rannikkojääkäripataljoonassa Upinniemessä vuonna 1971. Sain lomaa juhanannuksena. Lähdin morsiameni kanssa Eräkerho 69:n järjestämälle telttamatkalle Ahvenanmaalle. Muut kerhon jäsenet menivät aikaisemmalla laivalla, mutta me lähdimme vasta kun pääsin lomalle.

Laivan tultua Maarianhaminaan, liftasimme kolmen kyydin taktiikalla 30 km matkan Bomarsundin linnoituksella olevaan leiriimme. Puhuimme autoissa kouluruotsia ja tulimme kuljettajien kanssa jotenkuten toimeen. Tutustuimme Bomarsundin ympäristöön, Kastelholman linnaan ja ahvenanmaalaiseen juhannusperintöön. 

Sain reissulla angiinan. Armeijan ohjesäännöissä on määräys sairastumisesta lomalla: Pitää mennä lähimpään sotilassairaalaan. En siis lähtenyt Upinniemeen, vaan Tilkkaan. Olin siellä viikon ja paranin.

Liftasin yleisen tavan mukaan armeija-aikana lomille varsinkin silloin, kun minulla ei ollut litteraa. Sotilasasussa kyydin sai helposti. Sotilasasun sai vaihtaa siviileihin vasta kotona. Pääsin usein lomille myös joukkueenjohtajan autossa, sillä hänkin asui Helsingissä.

Bomarsund

Bomarsund

Bomarsund

Ahvenanmaa

Bomarsund

Ahvenanmaa

Ahvenanmaa

Kastelholman linna, Ahvenanmaa

 

Liftireissu 10, Italia 1973

LIFTI VERONASTA LIMONEEN KESÄLLÄ 1973

Meitä oli kaksi nuorta paria lomalla Garda-järvellä kesällä 1973. Olimme kahden viikon seuramatkalla Limonessa siten, että ensimmäiseksi viikoksi vuokrasimme auton ja toisen viikon olimme paikoillamme.

Vuokra-automme oli Fiat 127 ja se tuotiin Veronasta hotellillemme. Viikon kuluttua meidän piti palauttaa auto takaisin Veronaan. 

Ajoimme seuraavanlaisen lenkin: Limone-Riva-Rovereto-Trento-Bolzano-Merano-Davos-Milano-Torino-Ventimiglia-Monaco-Genova-Limone. Milanon Tuomiokirkon luona autostamme rikottiin etusivuikkuna ja sisällä ollut kamera varastettiin. Kävimme poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen vakuutusyhtiötä ja autovuokraamoa varten. Torinon torilta ostimme arbuusin. Miehet viheltelivät bikini-pukuisille daameillemme.

Jätimme automatkan jälkeen tytöt hotelliimme Limoneen ja lähdimme miehissä palauttamaan autoa Veronaan. Palasimme Limoneen liftillä. 

Alkumatka Veronasta sujui liftatessa jotenkuten, mutta sitten tyssäsi, kun olimme keskellä maaseutua. Lifti ei sujunut, emme päässeet yhteenkään autoon. Hellettä piti ja huikoi. Saimme ystävällisiltä ihmisiltä heidän puutarhastaan kypsiä persikoita suoraan puusta janoomme. Kaverini oli mustine hiuksineen ja viiksineen aivan italialaisen näköinen. Se kai auttoi. Lehdissä oli ollut juttuja, että joku liftari oli surmannut autonkuljettajan ja siksi liftareita piti varoa. 

Lopulta pääsimme yhden engelsmannin isolla Jaguarilla perille. Hän kertoi meille uutisen surmasta, mutta päätti silti ottaa meidät kyytiin. Käytimme 100 km matkaan koko päivän.

Limone sijaitsee Garda-järven rannalla Italiassa

Välimeren rannikkoa

Kosken kuohuja Alpeilla

Korttien kirjoittelua Alassiossa, Italiassa. Kuvassa myös automme.

Alassio, Italia

Reissumiehet Italian baarissa