AUTOMATKA NORJAAN 28.7-5.8.1978
(Kartta matkareitistä jutun lopussa)
Lähdin perjantaina 28.7.1978 töiden jälkeen ajamaan Helsingin Vuosaaresta Nurmeksen Porokylään. Jatkoin sieltä matkaa Amin kanssa. Automme oli uuden karhea, talvella ostettu Fiat 128, ajettu 15 000 km.
Painuimme Nurmeksesta kesäyön selkään klo 2.30 kylvettyämme ensin Savikylän savusaunassa itsemme hyviksi. Ajoimme Siilinjärvelle ja sieltä Sinistä Tietä pitkin kohti länttä. Katsoimme Korkeakosken puroputouksen Maaningalla. Pysähdyimme Pielavedellä Lepikon torpan pihalle termoskahville, kun kesäaurinko oli jo korkealla. Katsastimme Pielaveden modernin linja-autoaseman.
Saavuimme Viitasaaren, Kyyjärven, Alajärven ja Lapuan kautta Vaasaan aamuyhdeksältä. Lautta Uumajaan lähti Vaasasta klo 12.45. Olimme posottaneet reippain mielin valoisana kesäyönä Suomen halki idästä länteen 500 km matkan.
Ajettuamme laivaan lähdimme etsimään paatista ravintolaa. Se löytyi, mutta oli vielä kiinni. Siirsimme ravintolan lasiovien eteen tuolit, joihin istuimme odottamaan ovien avautumista. Taisimme molemmat nukahtaa. Kun heräsin, oli jono takanamme pitkä. Ami nukkui vielä, kun ovet avattiin. Nousimme äkkiä ja pääsimme ensimmäisinä kuppilaan.
Saavuimme laivamatkan jälkeen Uumajan Holmsundin satamaan klo 20.30. Pääsimme tien päälle. Vuorottelimme ratissa ja ajoimme yhtä soittoa Ruotsin läpi. Saavuimme lähes 500 km ajon päätteeksi aamuyöllä lähelle Norjan rajaa. Paikotimme pirssin tunturijärven rannalle ja söimme vähän yöpalaa. Kaadoimme auton etupenkit ja oikaisimme itsemme makuuasentoon. God natt, sov gott!
Haimme aamulla järvestä vettä ja keitimme kaasukeittimellä kahvit. Viereemme oli pysäköinyt kolme asuntoautoa. Muutkin olivat ihastuneet yöpaikkaan. Aamu oli kaunis ja lämmin, murkinoimme shortseissa ja ilman paitaa. Norjan lumihuiput siinsivät järven takaa. Viikon kestävä lomamme oli alkanut hienosti.
Ajoimme rajan yli Ruotsista Norjaan ja olimme heti Rörosissa, joka on historiallinen kaivoskaupunki. Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1980 ja on yksi Euroopan vanhimmista puutalokaupungeista, asukkaita 5000. Olin nähnyt jo ennalta Rörosista kivoja kuvia. Tallustelimme kylillä, kävelimme pääkadulla ja kapeilla kujilla. Olimme kuin ulkoilmamuseossa. Otimme kuvia. Vanha puukirkko vuodelta 1784 oli kaupungin keskellä, samoin aikoja sitten lopetettu kuparisulatto ja -kaivos.
Jatkoimme matkaa komeissa maisemissa Tynsetin, Alvdalin ja Hjerkinnin kautta perunankeittoon Vålåsjöeniin lammen rannalle, sitten vielä Dombås. Dovrefjellin tunturiylänkö nousi oikealla. Tien vieressä alkoi kohista vuolas Rauma-joki, jonka putouksille ja komeille koskille pysähtelimme tuon tuostakin kahvikupposille. Olimme keittäneet perunatauolla kahvitermoksen täyteen.
Saavuimme Åndalsnesiin, josta ajoimme katsomaan 100 km päässä olevaa Ålesundin rannikkokaupunkia. Olin kuullut sen kauneudesta. Ajoimme Ålesundiin ja kurvailimme keskustan rantakatuja ristiin, rastiin ja se oli siinä, ei kummoinen kylä. Palasimme pettyneinä takaisin Åndalsnesiin, josta ajoimme Trollstigveienille päin, kun ilta jo sai. Laitoimme teltan synkkään metsään ja yövyimme ison kuusen alla. Norjassa on lupa pystyttää teltta mihin vain, paitsi ihmisten pihapiirien läheisyyteen.
Ajoimme aamulla serpentiinit ylös. Trollstigveien on Norjan kuuluisin siksak-tie. Se on todellakin Peikonpoluntie, joka kiemurteli jyrkässä kallioseinämässä ylös tunturille. Matka jatkui mahtavissa maisemissa, tuntureita oli kaikkialla ja lunta niiden huipuilla. Ylitimme vuonon Lingestä Eidsdaliin. Lautta oli maksullinen. Uuden tunturiylängön jälkeen laskeuduimme alas Geirangeriin yhdentoista mutkan serpentiinitietä. Näimme kauniin Geiranger-vuonon korkealta ylhäältä ja ajoimme alas Geirangerin kylään, joka oli vuonon pohjukassa.
Pienen jaloittelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää. Käännyimme asfaltilta ja ajoimme Nibbevegen-nimistä hiekkatietä ylös Dalsnibban näköalapaikalle 1500 m korkeudelle, josta näkyi Geirangervuonon pohjukka ja vuonossa lepäävät matkustajalaivat. Emme uskaltaneet mennä sille kielekkeelle, jota esittävissä postikortissa istutaan kielekkeen reunalla heilutellen jalkoja tyhjyyden päällä. Piti hellettä.
Ajo jatkui sisämaan vuoristoon. Grotlin lähellä joen rannalla keitimme perunoita, kun huikaisi. Kai meillä oli sen kanssa jotain muutakin syötävää. Jatkoimme uljaissa maisemissa Lomiin, jossa kävimme sauvakirkossa. Käännyimme länteen. Näimme ylhäällä vuorten kainalossa kiinnostavan näköisiä jäätiköitä. Ajoimme yöksi Krossbun tunturimajalle, jonka leirintäpaikalle pystytimme teltan. Teimme iltakävelyn lähistöllä näkyvän Leirbreen-jäätikön luo. Palasimme kämpille hämärän tultua. Saimme talosta nuotiopuita makkaranpaistoon. Muita telttailijoita oli loitompana.
Seuraava aamu oli nätti. Lähdimme jo seitsemältä katsomaan jäätikköä, jonka luona illalla kävimme. Kävelimme karua ja puutonta, hitaasti nousevaa sorarinnettä pitkin. Seurasimme puroa, joka tuli jääkentän alta. Jää oli harmaata ja likaista, jonka pinnalla luikerteli kapeita vesiuomia meitä vastaan. Loivalle jäälle nouseminen oli vaivatonta, joten kokeilimme, miltä tuntuu kulkea sen päällä.
Eipä hassumpaa, aloimme nousta rosoista jäätä pitkin korkeammalla ja korkeammalle. Pinnalla oli tuhkaa, pölyä, hiekkaa ja kaikenlaista epäpuhtautta. Kun olimme kiivenneet kauas jäälakeuden tasaiselle kannelle, kuulimme kosken kohinaa jalkojemme alta. Mitäs ihmettä se voisi olla? Olisiko jään alla joki? Ääni tuli jo aivan altamme! Nyt äkkiä pois, takoi molempien päässä. Lähdimme laskeutumaan sivummalle kohti jäätikön reunaa ja lähimpää vuorenkuvetta. Tuloreitille emme uskaltaneet enää mennä.
Jään loputtua nousimme kovaa maata pitkin korkean kukkulan päälle ja panimme piipuksi. Huh, huh, olimmeko olleet pahassa paikassa, vai emme? Emme sitä vielä tienneet. Kokosimme kivikeon vuoremme huipulle ja riisuimme pitkät vaatteet reppuihin. Aurinko paistoi ja sää oli mitä parhain. Katselimme ympäröivää seutua. Lähellämme oli Norjan kolme korkeinta tunturihuippua. Olimme Jotunheimin alueella. Seudulla kohosivat 2500 metrin korkuinen Galdhöpiggen ja paritonniset Glittertind ja Fanaråki. Näimme kaukana alhaalla kuusihenkisen vaellusryhmän kulkevan jäällä, missä olimme äsken olleet. Jokaisen jalkineissa oli pitkät piikit ja päissä kypärät. Köysi yhdisti vaeltajat toisiinsa.
Laskeuduimme kukkulaltamme alas jään reunaan ja siitä varovasti käsi kädessä jäätä pitkin kalliorinteen kuvetta alas sora-alueelle. Puimme pitkät vaatteet ja otimme toisistamme kuvia. Se oli puolipäiväretki.
Kerroimme Krossbun henkilökunnalle, että olimme juuri tulleet Leirbreen jäätiköltä. Ihmettelimme heille, oliko se tosiaan veden ääni, jonka olimme kuulleet jalkojemme alta? He kauhistuivat ja kertoivat meille, että sinne on ehdoton kielto mennä ilman opasta ja vielä ilmoittamatta. Ihmisiä on tippunut jään murruttua sen alla oleviin koskiin ja pyörteisiin. Saimme kunnon sapiskat. Olimme olleet kuin heikon munankuoren päällä.
Jatkoimme pirteinä reissuamme. Tietunnelit olivat pimeitä ja märkiä. Vettä tippui tunnelien katoista, auton valot häipyivät mustiin ja märkiin kallioseiniin. Ylitimme lautalla Storfjorden-vuonon Lingestä Eidsdaleen.
Jatkuva perunansyönti oli kovettanut Amin mahan ja siihen tuli ummetus. Hän voi hyvin pahoin, mutta parani, kun nautti Myrkdalenin tunturituvassa oluen. Röyhtäykset poistivat häneltä mahapaineet. Voss oli nätti kylä, samoin Dale, jonne tultaessa ajoimme valtavan rotkon reunalla.
Saavuimme Bergeniin, joka on Norjan toiseksi suurin kaupunki. Jo 40 km ennen kaupunkia luki kyltissä Centrum. Olipa laaja esikaupunki! Paikotimme auton torille ja lähdimme kaupungille. Nousimme vaijerijunalla Flöyenin näköalavuorelle keskellä kaupunkia, josta Bergen levittäytyi allemme. Ostin vuoden ikäiselle Tuomaksellemme hihattoman pupupaidan. Palloilimme Bryggenillä, kävimme akvaariossa ja steppailimme streetillä. Vietimme illalla Bergen By Nightiä. Olimme aloittaneet By Night-perinteen Budapestissä kolme vuotta sitten. Nyt tyydyimme kahteen värme pölseriin per mies. Norja oli kallis maa. Nukuimme autossa, mutta jouduimme siirtämään sen aamuyöllä torin laidasta kirkon viereen, koska torilla oli liian rauhatonta. Kansa palasi äänekkäästi ravintoloista.
Lähdimme aamulla ajamaan Osloa kohti. Ylitimme Hardanger-vuonon Törvikbuktista Jondaliin. Näimme Sörfjordin vuonon luona korkean putouksen. Tulimme vuonon rantoja pitkin suurten tehtaiden Oddaan ja sitten Låtefossen monihaaraputoukselle. Pystytimme teltan yöpymistä varten metsään Röldalissa, joka on 100 km laajuisen Hardangerviddan laidalla.
Aamulla 3.8.1978 purimme teltan sateessa. Nautimme aamukahvit Haukeli Fjellstuessa. Uiskentelimme Haukeligrendissä leveän harsoputouksen suvannossa. Örvellassa nautimme filtin päällä kenttäaterian. Tarjolla oli perunaa, nakkia, tomaattia, kurkkua, leipää, kalasäilykettä ja jugurttia. Päälle kahvit ja sikarit. Heddalissa katsastimme sauvakirkon, jossa tuoksui terva. Kuulimme, että Oslon Bislettillä on illalla kansainväliset yleisurheilukisat.
Ajaessamme Osloon puhkesi rengas. Vaihdoimme pyörän ja matka jatkui. Menimme Holmenkollenin leirintäalueelle suihkuun ja sitten etsimme Bislettin stadionin. Paikotimme auton ja ostimme pääsyliput stadionin takakaarteeseen. Suomalaisia urheilijoita ei kisoissa ollut.
Kisoista jäi mieleen miesten keihäänheitto. Kävelin istumapaikaltani katsomon raput alas aivan takakaarteen kaiteen luo kameran kanssa. Heittovuorossa oli länsisaksalainen Michael Wessing, joka käveli vauhdinottoon minua kohti juoksuratojen yli ja tuli aivan lähelleni. Katseemme kohtasivat ennenkuin hän kääntyi ja aloitti vauhdinoton. Hän heitti keihään ja se oli maailman pisin heitto sinä vuonna, pituutta 94,22 metriä. Heitto ei jäänyt kauas unkarilaisen Miklos Nemethin maailmanennätyksestä 94,58. Wessing voitti kuukauden kuluttua Euroopan mestaruuden Prahassa tuloksella 89,12
Kisoissa juoksi 800 metrillä britti Steve Ovett. Takakaarteessa ennen loppukiriä hän oli toisena. En muista, voittiko hän juoksun. Hän voitti kuitenkin samana vuonna Prahan EM-kisoissa kultaa 1500 metrillä ja Moskovan Olympialaisissa 1980 kultaa 800 metrillä.
Lähdimme kisojen jälkeen iltayhdeksältä ajamaan yötä myöten kohti Tukholmaa. Keski-Ruotsissa tankki alkoi uhkaavasti vajuuntua. Oli jo pimeä yö. Muistin Arbogan Esson ja Amillahan oli Esson luottokortti! Tankki oli jo lähes tyhjä, kun näimme Esson valomainokset. Asema oli kiinni, mutta bensa-automaatti toimi. Olimme ajaneet Oslosta 370 km. Päätimme jatkaa matkaa ja ajoimme vielä 150 km Tukholmaan, minne saavuimme aamulla klo 5.30.
Laivamme lähti Kapellskäristä klo 18.00 ja saapui seuraavana aamuna Naantaliin. Tukholman luppoajan vietimme ajelemalla ensin tyhjässä kaupungissa ja nukkumalla sitten autossa Dramatenin edessä. Kävimme päivän mittaan kahviloissa, vahakabinetissa ja nonstopissa.
Ami lähti junalla Helsingistä Nurmekseen. Reissumme pituudeksi tuli 3700 km.
