LYHYT KÄSIVARREN VAELLUS 2-8.8.2008
LAUANTAI 2.8.2008, TIEN PÄÄLLÄ
(Kartat ovat jutun lopussa)
Oli aika mennä taas Lappiin, edellisestä vaelluksesta oli jo viisi vuotta. Lähdin reissuun Jäppilän mökiltä ja ajoin Nurmeksen Porokylään, jossa Ami hyppäsi kyytiin. Lähdimme ajamaan kaksistamme kohti pohjoista kellon lyödessä kahtatoista päivällä. Autona oli 1.8 litran Audi A6 Farmari vuosimallia 2004, jonka matkamittarissa oli 121 000 km. Ajoimme perinteisesti 100 km:n vuoroissa.
Ranualla oli ruuhkaista Hillamarkkinoiden johdosta. Aurinko paistoi ja kansaa oli kaduilla. Emme noteeranneet tapahtumaa, vaan annoimme matkan jatkua Napapiirin Shellille Rovaniemelle, jossa nautimme perinteiset munkkikahvit. Läheisestä Siwasta ostimme rieskaa juuri kun kauppa meni kiinni klo 18.00. Kerroimme myyjärouvalle, että syömme rieskat seuraavana päivänä Käsivarressa Lossunibban huipulla.
Jatkoimme Ounasjokivartta pohjoiseen ja väistelimme poroja. Onnin Kaupan rappusilla Kaukosessa ei paistanut aurinko, kuten tavallisesti. Kauppa oli lopettanut kauan sitten, sisällä oli myymäläkalusteita sikin sokin. Nautimme termoskahvit bussipysäkin penkillä kauppaa vastapäätä.
Jatkoimme siitä Muonioon, minne saavuimme ilta-yhdeksältä. Siitä oli enää 198 km Kilpisjärvelle Neljän Tuulen Tietä pitkin. Pysäköimme Ropinsalmelle ja poseerasimme Tielaitoksen kelikameralle pylvään päähän. Ehkä pääsimme kuviin? Poroja on ollut jatkuvasti pitkin teitä ja pientareita. Koko päivän oli paistanut aurinko.
Ajoimme Kilpisjärven läpi hiljaista vauhtia. Saana oli osittain pilvessä. Kylä nukkui. Kauppa mainosti tuoretta bensaa. Retkeilykeskus vaikutti hiljaiselta. Ajoimme Norjaan.
Saavuimme Didnu-joen sillalle klo 23.45. Ami ja rensselit jäivät kyydistä, minä jatkoin yksin matkaa Helligskogenin lomakylään toivoen sen olevan auki. Se oli auki ja ystävällinen mies antoi luvan jättää auto perinteiselle paikalle talousrakennuksen viereen. Hän ei ollut Harald eikä Germund, mutta yhtä mukava. Hän neuvoi minua menemään kaverini luo suoraan metsän halki vanhaa tieuraa pitkin. Hän näytti tien alun lomakylän nurkalta. Kiitin ja lähdin koivikkoon.
Tie oli vanha kärrytie Skibotten-Kilpisjärvi. Se erkaantui kauemmas asfalttitiestä ja kapeni poluksi. Välillä jäljet loppuivat kokonaan ja olin yksin keskellä tunturikoivikkoa. Onneksi oli valoisaa. Ajauduin joelle, jonka ylittävästä sillasta olivat jäljellä vain lahonneet niskahirret. Taiteilin varovasti niskoja pitkin joen yli ja jatkoin kulkua heikkoa polkua pitkin. Saavuin Jäämerentielle puoli kilometriä Amin taakse. Ei se mikään oikotie ollut.
Ami yllättyi, kun tulin väärästä suunnasta. Tien levennyksellä lojui autosta puristettu rautamöhkäle. Lähdimme tunturiin klo 00.45. Lämpötila oli +3 astetta ja oli valoisaa.
Kävelimme pikkutietä padolle, jonka jälkeen jatkoimme polulla. Osa koivuista oli mustapintaisia ja lehdettömiä. Etenimme padolta vain kilometrin ja teimme asennon. Teltta oli ollut edellisen kerran pystyssä Juhannuksena Saarenmaalla. Sääskiä ei ollut. Istuimme mättäällä teltan luona puoli neljään, kun oli niin valoisaa ja mukavaa. Sitten nukkumaan, Didnu tarjosi unimusiikin. Päivän marssi oli 3+3 km.
Aamu oli tyyni ja aurinkoinen, sääsket surisivat. Lämpötila oli +6 astetta. Kahvin jälkeen laitoimme leirin kasaan ja lähdimme klo 9.30. Teimme kepit löydettyämme sairaiden koivujen seasta pari tervettä ja nuorta sauvapuuta. Tunnin käveltyämme taukosimme, rinkat olivat painavat. Polkujen risteyksen merkkikamiina oli laskettu puusta maahan. Tunnin kuluttua oli seuraava tauko. Onko kunto laskenut? Polku meni osittain uudessa paikassa kauempana Didnusta.
Keskipäivän evästauko pidettiin Gakkur-joen risteyksessä. Ylitimme joen melko ylhäältä kuivin jaloin. Huomasimme joen rannassa tasaisen ruohikkohyllyn mahdollisena asentopaikkana paluumatkaa varten. Puuttomassa ympäristössä kasvoi vahvaa pajua. Nuotiota varten oli saatavissa kuivaa karahkaa.
Tulimme jyrkälle töppyräosuudelle. Laskimme töppyrät kunnes tulimme tasaiselle järvialueelle. Töppyröitä oli seitsemän, viidennen töppyrän kohdalla oli tuttu pyramiidikukkula. Käytimme töppyrätaipaleeseen 4 tuntia. Saavuimme järvialueelle. Neljän järven taipaleeseen kului kolme tuntia. Avasimme Norjan Lossun kämpän oven klo 19.15. Olimme kulkeneet hitaasti, aikaa kului paljon. Pidimme jatkuvasti taukoja ja nukuimme päiväunia. Kämppä oli tyhjä ja kylmä. Saimme Norjan tuoreet klapit syttymään Amin kuivalla pihkapuulla. Syötyä lähdimme perinteisille rajaneuvotteluille. Oli viileää, mutta valoisaa, lämpötila +3 astetta.
Jätimme rajan paikalleen ja lähdimme lämpimään tupaan nukkumaan. Muita ei tullut. Nukahdimme suloisesti pehmeille patjoille. Käppäilyä tuli 15 km.
Ami ui aamulla järvessä, minä pesin vain kasvoni. Vesi oli jääkylmää. Kahvittelun jälkeen lähdimme taipaleelle. Alitimme rajamerkin jälkeen poroaidan, alalangat olivat ihanan löysällä. Pidimme vain pikaisen rajaneuvottelun. Tulimme Suomeen ja olimme Suomen Lossun kämpällä tunnin kuluttua lähdöstä. Aurinko paistoi nätisti ja lämpötila oli +12 astetta. Tämäkin tupa oli tyhjä.
Jätimme rinkat majan seinustalle ja lähdimme päiväreput selissä huiputtamaan Lossunibbaa, joka on Suomen kuudenneksi korkein tunturi, 1180 m. Kaikki noin 30 Suomen yli tuhannen metrin korkuista tunturinhuippua olivat meistä nyt 20 km säteellä.
Laskeuduimme Lossujärven rannalle, josta aloimme loivan nousun. Ami haki kämpän seinustalle unohtamansa sauvan, jolloin sain puolen tunnin lepohetken paljakalla. Nousimme edelleen loivaa rinnettä tunturisatulaan. Huiputimme alkajaisiksi kaksi nimetöntä tuhannen metrin nyppylää Lossunibban lounaispuolella. Piti pientä etelätuulta ja oli aurinkoista.
Lähdimme Lossunibban viimeisen vaiheen huiputukseen jyrkkää rakkaa pitkin etelän puolelta, kuten heimovelireissullakin viisi vuotta sitten. Valitsimme kivipaasien seasta helpoimman reitin, jossa ei tarvinnut juurikaan käyttää käsiä apuna. Saavuimme huipulle kello viidentoista aikaan. Kaksi korkeaa kivikekoa olivat huippujen merkkeinä. Toisessa keossa oli poron kallo sarvineen. Itse huippualue oli pitkä ja kaareva kiintokallioselänne. Oli kova tuuli.
Näimme huipultamme Saivaaran, Meekonvaaran, Annjalonjin, Pumbovarrin, Haltin, Kovddoskaisin, Marfevarrin, Urthasvarrin ja Norjan lumiset tunturit. Kännykät kuuluivat. Soitin Ullalle, joka kertoi, että Heikki Kovalainen voitti F1-kisan Hungaroringillä. Timo Clock oli toinen ja Kimi Räikkönen kolmas. Onnittelin työkaveriani Puppea merkkipäivän johdosta.
Viivyimme Lossunibban huipulla tunnin. Laskeuduimme alas idempää, mitä olimme tulleet. Ensin kuljimme varovasti jyrkän pahdan reunalla ja sitten laajoilla, alas viettävillä lumikentillä. Järjestimme heittokisat. Heitin ensin ison kiven kauas alas. Sitten molemmilla oli viisi kisakiveä, jotka piti heittää mahdollisimman lähelle maalikiveä. Ensimmäisen erän voitti Ami ja toisen minä. Kolmatta erää emme viitsineet järjestää. Jyväskylän Suurajot voitti Sebastian Loeb, Mikko Hirvonen jäi sekunttipelissä toiseksi.
Ylitimme toisenkin laajan lumikentän, jossa lumi oli kovaa ja kantavaa. Sen jälkeen siirryimme helppoon rakkaan, jonka kivet olivat pieniä. Rakka johdatti meidät nimettömälle nyppylälle, joka oli taas yli tuhannessa metrissä. Huipun nimi oli "Yksi kilometri Lossunibbasta itään". Se oli päivän neljäs tonninen, joka oli niin mukava, että aloimme heitellä siltä kiekon muotoisia litteitä kiviä laaksoon. Muistelimme zekkiläistä kiekonheittäjää Ludvig Danekia, jonka tapasimme Juhannuksena 1975 Pohjois-Puolan leirintäalueella.
Pienen painanteen jälkeen seurasi viides tonninen, jonka nimi oli "Kaksi kilometriä Lossunibbasta koilliseen". Saavuimme korkealle alueelle aivan Urthaspahtojen taakse jäisten lampareiden karuun syleilyyn. Tulimme itäisen ja keskimmäisen Urthaspahdan kainaloon, josta näimme panoraaman, mitä emme ole aikaisemmin nähneet. Eteemme alas aukeni syvä Urthasvankka vesistöineen. Vastapäätä kohosivat Kovddoskaisi ja Pitsusjunni. Kaukana siinsivät Annjalonji ja Meekonvaara.
Jatkoimme maisemavaellusta niin, että kävimme sekä keskimmäisen, että läntisimmän Urthaspahdan päällä. Näin tuli käytyä päivän aikana seitsemällä yli tonnisella huipulla. Keskimmäisen pahdan kyljessä oli urosleijonan suuri, kivinen profiili.
Jatkoimme kulkua länteen laskeutuen raukeina tunturinkuvetta alas ja astuen Lossun kämppään klo 23.00. Tuvassa ontui mies, jolla oli rasitusvamma jalassa. Hänellä oli takana 85 km. Pihassa oli kahdeksan telttaa, joissa yöpyi 15 mikkeliläistä seurakuntanuorta kolmen johtajansa kanssa.
Otimme rinkat räystään alta ja valmistimme Amin johdolla illallista. Minun johdollani saimme pystytettyä teltan. Nautimme curry-kanaa, mitä pidimme parhaana Lappi-herkkunamme. Ruokailimme ulkokivillä yhdessä itikoiden kanssa kellon lyödessä keskiyötä. Joimme päälle vielä kahvit, mikä ei vaikuttanut yöuniin mitenkään. Uni tuli heti. Huiputusreissun pituus oli 16 km.
Keitimme aamukahvit ja kyselimme jalkavammamieheltä tämän vointia. Se ei ollut hyvä, hän klenkkasi aika pahasti ja jäi kämppään parantelemaan jalkaansa. Hänen numeronsa Haltilla oli n. 91 000. Toivottelimme hänelle kaikkea hyvää. Kokosimme teltan ja lähdimme pihasta klo 9.45.
Seurasimme Urthasjohkaa, joka suureni sitä mukaa, kun matka joutui. Vasemmalla oli Urthasvarri ja oikealla Urthaspahdat. Mikkelin porukka ohitti meidät, kun olimme pienellä kummulla tauolla. Juttelimme jo asennon paikasta.
Asento syntyi Amin löytämälle tutulle paikalle Kovddoskaisin juureen. Tanner kasvoi heinää ja purot olivat vieressä. Teltta asennettiin mukavalle ruohokentälle. Nautimme kuumakupit. Kaikki kolme mustaa Urthaspahtaa kohosivat suoraan edessämme. Eilen olimme olleet kahden päällä. Olimme riemuissamme.
Lähdimme pienelle iltakävelylle päiväreput selässä. Kuljimme hyvässä säässä ja lauloimme Vesa-Matti Loirin esittämää laulua Eino Leinon sanoihin "Tulkaa kotiin" omalla sanoituksella: Lossu lähene´ee, päivät pitene´ee, taivas selkene´ee, Urthas lähene´ee, elämä lyhene´ee, Pitsus lähene´ee. Tulkaa kotiin...
Saavuimme Urthashotelille puolentoista tunnin kävelyn jälkeen. Myöhästyimme taas iltapäivätansseista. Se asia täytyy tulevaisuudessa jotenkin hoitaa. Musiikki soi katossa roikkuvasta lasten vedettävästä soittimesta. Tumma Judas-kamiina jökötti nurkassaan. Nautimme eväitä ja makailimme puoli tuntia tuvan penkeillä. Hotelli oli taas niin vieraanvarainen ja tunnelmallinen. Huussi kuhisi kärpäsiä. Hotellin pääsisäänkäynnin ulko-ovi kaipaisi kunnostusta.
Jatkoimme kulkuamme Rimmajärveltä Luohtojärvelle, jossa nousimme käyrille laajaan rakkaan. Pidimme hyttysverkkoja suojanamme, surisevaa lennostoa oli miljoonittan ympärillämme. Laakson jälkeen nousimme taas mäkeen ja saavuimme Pitsusjoelle kilometri ennen putousta. Joki virtasi mustan kanjoninsa pohjalla.
Saavuimme Pitsuskordsille ja istuuduimme sen länsipuolelle puoleksi tunniksi. Paksuja väinänputkia kasvoi rehevillä ja kosteilla rantapenkoilla. Otimme kuvat ja lähdimme kotimatkalle. Pitsuskordsin korkeus on 18 metriä ja se on vesimäärältään Suomen suurin putous.
Otimme rakkaisen oikotien suoraan tunturiin. Löysimme tunturisatulan kivikosta kaatopaikan, jossa oli satoja ruostuneita peltipurkkeja. Eihän niitä luontoon saa heittää. Jatkoimme pahantuulisina matkaa Urthashotelliin, joka tuli kaukana alhaalla näkyviin.
Hotelli oli samassa kunnossa, mihin olimme sen jättäneet. Tilasimme jotain pientä ja asetuimme torkkumaan penkeille. Ainoasta ikkunasta näkyi Kovddoskaisin alarinne. Vaikka oli mukavaa, oli pakko taas lähteä.
Marssimme loppumatkan teltalle Urthaslaakson polkua verkkaisesti. Saavuimme perille ilta-yhdentoista aikaan. Pieni iltakävelymme kesti kahdeksan tuntia. Se on työpäivän pituus. Aurinko laski punaisena kaukaisen tunturin rinteeseen. Oli valoisaa ja taivas oli pilvetön. Juttelimme nuotiollamme vielä pitkään. Päivän kävelyt tekivät 22 km.
Aamu oli lämmin ja se oli täynnä sääskiä. Maatessamme pihanurmella teimme havainnon: Kun valkoinen pilvi lipuu valkoisen pilven alle, se muuttuu harmaaksi. Ponkaisimme taipaleelle yhdeltätoista.
Matka Suomen Lossun kämpälle oli koko ajan ylämäkeä. Särkyjalkamiestä ei kämpällä näkynyt. Joimme kahvit kahden tytön kanssa, joita olimme jo jututtaneet matkalla. He jäivät sinne yöksi, kun taas me jatkoimme matkaa Norjaan.
Rajaneuvottelujen tulos on kaikkien lukijoiden tiedossa, mutta toteamme muutakin: Kaikkiin asioihin on ratkaisu. Huonokin ratkaisu on ratkaisu. Ratkaisematonkin lopputulos on ratkaisu. Tämän jälkeen klo 17.30 tarkastimme Norjan Lossun kämpän todetaksemme, että poromies-Antti ei ollut siellä. Ei ollut ketään muutakaan. Pelti- ja lasijätteelle tarkoitettu vanha kivikeko oli täysi, mutta uusi oli jo rakenteilla sen viereen. Oli edelleen aurinkoista ja lämmintä.
Matka jatkui järvialueen ohi Didnu-joen alkuun. Makailimme pyramidikukkulan juurella, sen huipulla oli kivinen merkki. Saavuttuamme jyrkähkön maaston alueelle, oikaisimme vasemmalle isojen kivipaasien ohi Gakkur-joelle päin tulomatkalla löytämäämme ruohikkohyllyä kohti. Sen piti olla suipon sorakukkulan juurella Gakkur-joen partaalla.
Ylitettyämme terävän soraharjanteen näimme Gamping-hyllyn. Siihen sai mahtavan asennon. Hylly oli tasaista nurmea, joki oli vieressä ja maisema aukeni länteen. Hyllylle voisi sopia ehkä viisi telttaa. Gakkur-joki painui siitä ylävirtaan päin kapeaan kivikkoiseen uomaansa jyrkkien sorarinteiden väliin.
Auringon eteen alkoi lipua usvaa Jäämereltä. Jouduimme pilveen, mutta se ei haitannut. Söimme pussikeittoa ja joimme kahvit. Laitoimme astiat jokeen yöksi likoamaan, kuten aina. Vietimme nuotion loimussa loppugaalaa.
Sumu tiivistyi ja tuli kylmä yö. Puimme kaikki liikenevät vaatteet päällemme. Näkyvyys pieneni minimiin. Kuuden metrin päässä olevaa jokea ei enää erottanut. Gakkur-joki soitti meille unimusiikin, muuten oli hiljaista. Päivän marssi oli 16 km.
Heräilimme kahdeksalta. Eilinen sumu jatkui. Pihanurmikko oli märkää. Herätessäni en kuullut joen kohinaa, vasta parin sekunnin kuluttua heräämisestä korvat aukeavat. Ami ui joen suvannossa. Itse pesin hampaat, kasvot ja astiat. Kärppä vilisti joen kivikossa vikkelästi omia reittejään. Lopetimme Domino-pakkauksen aamukahvilla.
Olimme jo vähän heittäytyneet, kun lähdimme leiriltä vasta klo 10.30. Aurinko paistoi himmeästi sumun takaa. Oli tyyntä. Ylitimme Gakkur-joen leiripaikkamme kohdalta kuivin jaloin kiviltä kiville. Oikeassa kantapäässäni oli rakko ja saman jalan jalkapöytä oli laskeutunut. Pidimme useita taukoja. Saavuimme padolle klo 13.15. Jäämerentiellä olimme klo 14.00. Sää oli muuttunut tuuliseksi ja pilviseksi.
Laahustimme kolme kilometriä asfalttitietä Helligskogenin lomakylään. Moikkasimme norjalaiset ampumahiihtäjät, jotka hiihtivät rullasuksilla vastaamme. Heitimme huojentuneina rinkkamme maahan auton viereen. Ostimme lomakylän kahvilasta kahvit ja omenapiirakat, talo tarjosi santsikupin. Alkoi kotimatka.
Kävimme Kilpisjärven Luontokeskuksessa. Näyttelytiloissa oli kuvia mustuneista ja alastomista tunturikoivuista, joiden lehdet tunturimittari oli syönyt kolme vuotta sitten. Yhdessä kuvassa oli perhosia maassa miljoonittain. Auto oli ajanut niiden yli jättäen selvät pyörän jäljet kuin lumeen. Didnu-joella nuoret koivunvesat olivat jo puolen metrin korkuisia.
Matkalla Muonioon pistäydyimme kuuluisassa matkamuistomyymälässä, jossa munkkikahvi maksoi 50 centtiä. Ulkomailla tehtyjen matkamuistojen lisäksi siellä myytiin kotimaista kalasäilykettä.
Muonion Lomakylä Pekosessa kuuluimme jo kanta-asiakkaisiin. Nasti-koirakin muisti meidät. Saimme mökin ja lähdimme kylille. Keli oli mitä parhain. Ravintola Huurteinen oli nyt kebab-ravintoja, mutta sen viereen oli tullut Naapuri-niminen kuppila. Menimme sinne ja istuimme terassille. Aikamme istuttuamme painuimme K-Kaupan kautta Pekosen saunaan. Oikaisimme keskiyöllä pehkuihin. Päivän tunturivaellus oli 10 km.
Kännykät piippasivat kuudelta. Mökissämme oli kaksi petiä, keittolevy, jääkaappi ja ämpärissä juomavettä. Aamukahvin jälkeen lähdimme tien päälle. Samana päivänä alkoivat Pekingin Olympialaiset.
Saavuimme sateessa Lohinivaan, jonka kelohirsisessä Lohihovissa oli jukeboxi. Joimme kahvit ja matka jatkui. Rovaniemellä satoi edelleen.
Kurvasimme Pudasjärvellä Kontio-Tuotteen pihaan klo 12.00, kuten olin ennalta sopinut. Perheeni oli hankkineet Kontiolta juuri kesämökin, joten työpaikkalounas tehtaalla oli paikallaan. Kävimme syötyämme tutustumassa hirsimökkien tekoon.
Loppumatkalla Nurmekseen emme paljon pysähdelleet. Loppukuva otettiin Amin pihassa ison koivun vieressä. Ajoin siitä mökille Jäppilään. Koko kesä oli ollut Itä-Suomessa surkea, sateita oli paljon ja ilmat olivat viileät.
Vaelsimme tunturissa 85 km ja siitäkin puolet keveillä päivärepuilla. Tämä oli lyhin vaellukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti