MATKA ALGARVEN KEVÄÄSEEN 18-25.4.2023
Olin vaimon kanssa Suomi-Portugali-yhdistyksen matkalla Etelä-Portugalissa. Ryhmässämme oli 31 seuran jäsentä. Matkanjärjestäjä oli Sublu Tour ja matkanjohtajana toimi Mika Palo. Majapaikkamme oli koko viikon ajan Farossa oleva Hotel Eva Senses, josta käsin teimme päivämatkoja Algarven alueelle.
Hotelli oli hyvää tasoa ja sen sijainti oli mainiolla paikalla rannassa. Sää oli se, mitä Portugalin huhtikuulta voi toivoakin; mukavan lämmin. Tämä oli SPY:n ensimmäinen Algarven matka.
TIISTAI 18.4.2023. MATKAPÄIVÄ
Etelä-Helsingin sää oli aamulla aurinkoinen ja lämpötila +5 astetta. Hain kaupasta neljä maalais-croisantia matkaeväiksi lentokoneeseen.
Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi turvatarkastus ei enää vaatinut nesteitä erilliseen muovipussiin. Lisäksi tarkastus oli nopea. Olisi saanut olla vaikka litra vettä matkassa.
Porukkaamme alkoi kokoontua lentoasemalla lähtöportin tuntumaan. Joukossa oli monia tuttuja. Finnairin Airbus A 321 lähti Lissaboniin 10 minuuttia myöhässä klo 13.00. TAP ei ole vieläkään aloittanut lentoja Helsinkiin koronan jälkeen.
Vesi ja mustikkamehu olivat edelleen ilmaisia, kahvi maksoi 2,50 euroa. Champanjaa myytiin viimeistä päivää, pienen pieni pullo maksoi 14 euroa. Söimme omat croisantit. Lueskelin Arto Paasilinnan kirjaa "Hirtettyjen kettujen metsä".
Lento kesti 4,5 tuntia. Mika oli tutussa paikassa Lissabonin lentoaseman tuloaulassa kyltin kanssa ottamassa vieraita vastaan. Saavuimme paikalle ensimmäisinä, muut odottelivat hihnalta laukkujaan. Meillä ei ollut ruumassa mitään.
Lähdimme köröttelemään bussilla kohti Faroa 275 km:n päähän yhden pysähdyksen taktiikalla. Ajoimme vitsejä kuunnellen Alentejon maakunnan läpi ja saavuimme Faron hotellille klo 20.00 (Suomen aikaa klo 22.00). Nautimme hotellin ravintolassa myöhäisen illallisen.
.jpg)
Aamulla oli niin helppo herätä aikaeron johdosta, että ehdimme tehdä pienen aamulenkin ja olla silti ensimmäisten joukossa odottamassa aamiaiselle pääsyä klo 7.00. Aamiaisen hedelmätarjonta oli monipuolinen ja kahvi hyvää, pastel de natat tuoreita. Tulin hyvälle tuulelle hissiä odotellessa katsellessani käytävämme pöydällä olevaa ihanaa kukkamaljakkoa.
Lähdimme ohjatulle Faron ryhmäkäynnille klo 9.30. Kohteina olivat piispan palatsi ja Alfonso III:n patsas. Sitten nunnaluostari, jossa oli mosaiikista tehty Kristuksen pää noin vuodelta 200 jaa. Faron kaupungin ovat perustaneet foinikialaiset noin 700 eaa ja sen nimi oli silloin Ossonwa.
Kotiseutumuseossa oli havainnollisesti esitetty tonnikalan kalastusta, kun kalat ohjattiin verkkoaitoja seuraamalla menemään lopulta sumpun perille. Sieltä ne saalistettiin ylös suurilla koukuilla niin, että vesi pärskyi verisenä. Ruokailimme yhteisesti keskustan ravintolassa.
Vietimme iltapäivän kuumimmat tunnit allasosaston lepotuoleilla hotellin katolla. Juttuseurana oli kaksi Ullaa, Oili, Synnove, Heli ja Vellu. Synnove ui. Oli hellepäivä.
Kävelimme illan tullen kylillä ja nautimme Synnoven kanssa pitsat lähiravintolassa. Hotellihuoneen TV antoi enemmän kuin riittävästi jalkapalloa. Inter Milan-Benfica päättyi tasan 3-3.
Ensimmäinen herääminen oli 4:ltä, sitten pienet torkut ja ulos klo 6.30. Aamukävelyn jälkeen oli aamiainen taas klo 7.00.
Lähdimme bussilla klo 9.30 vanhaa tietä pitkin itään kohti Taviraa. Diesel näytti maksavan 1.76 ja 95E-bensiini 1.81 e/litra. Suomessa molempien hinnat olivat noin kaksi euroa.
Nousimme bussista Taviran linja-autoasemalla, josta lähdimme kävelemään kylille. Poikkesimme ensin pikkuruisessa vesimuseossa ja sitten vähän isommassa, josta jäi mieleen keraaminen Taviran vaasi.
Foinikialaisen linnoituksen jälkeen kävelimme ruokailemaan. Tullessamme Gilao-joen sillalle, katseemme vangitsi valkoinen Lamborghini, josta nousi nuorehko, lyhyttukkainen kaveri. Kävelimme ravintola Zeca da Bicaan, jossa söimme tiiviissä tunnelmassa.
Taviran turistitoimistossa oli ilmoitus Fado-konsertista. Toimiston tilojen osoittauduttua liian ahtaiksi henkilökunta päätti siirtää konsertin pitämisen viereiseen kirkkoon. Ostimme 10 euron liput ja astuimme kirkkosaliin, jonka alttariseinä oli kullan peitossa. Yleisömäärä oli noin 30 henkeä.
Se olikin paras fado-esitys, mitä olen koskaan kuullut! Kaksi miestä istui kirkon etuosassa kitaroineen ja Elena-niminen nuori nainen lauloi heidän keskellään kauniisti. Kivikasvoinen kitaristi oli virtuoosi. Toinen kitaristi kuulutti ja kertoi tarinaa. Parhaiten iski tajuntaani kappale "Portugalin huhtikuu". Tilaisuus kesti tunnin. Sen loputtua kaikui bravo-huutoja. Kättelin kirkon eteisessä Elenan ja virtuoosin. Olin hyvin vaikuttunut. Lähdimme ajamaan Faroon.
Loppuillan vietimme seitsemän hengen voimin Jarmon ja Kaijan parvekkeella nauttien virvokkeita ja pientä purtavaa. Jutut käsittelivät monia asioita. Kaksi korohoro-miestä juttelivat menneistä.
Luin Hesaria padilta klo 5:n jälkeen ja nautin murukahvia. Petteri Orpo yrittää parhaillaan muodostaa Suomeen porvarihallitusta.
Lähdin vaimon kanssa aamiaisen jälkeen kylille. Osa porukasta lähti taksilla Ria Formosan rannalle uimaan meressä. Muut viettivät päivää omien ohjelmiensa mukaan.
Kävelimme paloaseman ohi muurin kuvetta seuraten suurelle parkkipaikalle ja siitä muurin sisäpuolelle. Oli tuulista ja +18 astetta lämmintä. Kuljeskelimme kapeita kujia pitkin takaisin hotelliin, jossa oleskelimme ylä-altailla.
Lähdimme keskipäivän jälkeen etsimään kaupungilta lounaspaikkaa, Synnove tuli mukaan. Valintojen jälkeen astuimme Sol & Jardim-ravintolan terassille, jossa asetuimme Majliksen pöytään. Jari ja vaimo istuivat muutaman pöydän päässä. Tilasimme turistimenun, johon kuuluivat kasvissosekeitto, sarrajaopihvi (tonnikalan tapaista), mansikat kermavaahdolla ja espresso. Ravintolalla oli viihtyisä, puutarhamainen sisätila.
Kävelimme vielä vähän kaupungilla, minkä jälkeen painuimme hotellin altaille. Synnove ui taas. Vesi oli viileämpää, kuin edellisenä päivänä. Heli ja Vellu nukkuivat auringossa. Tilasimme huoneeseemme coolerin.
Vietimme rattoisaa alkuiltaa kaksiossamme seitsemän hengen ja kuoharin voimin. Huoneessamme ei ollut parveketta, mutta asunto oli tuplasti suurempi kuin parvekkeelliset kämpät. Huoneen keskellä seisova taulu-TV jakoi tilamme makuu- ja olohuoneiksi.
Loppuillan vietimme koko matkaryhmä oman hotellimme ravintolassa ruokaillen kaikenlaisia herkkuja: Mustekalasalaattia, simpukoita, tomaattia, vitivalkoista voikalaa, kananpoikaa, sian sisäfilettä, katkaraputyynyjä joitakin mainitakseni. Jälkiruokana oli mm. suklaakaakkua, hedelmäpiirakkaa ja espressoa. Ruokajuomina oli vesi, valkoviini ja punaviini. Sataman ulkoareenalla raikui musiikki.
Aamu valkeni aurinkoisena ja entistä lämpimämpänä. Matkailuryhmämme lähti jalan venesatamaan kaupungin muurin suuntaan. Brasilian presidentti Lula Da Silva oli samaan aikaan Portugalissa valtiovierailulla.
Seilasimme isolla katamariinilla Ria Formosan luonnonsuojelualueella olevalle autiosaarelle Isla do Desertille. Ria Formosan alue on suuri suo- ja kosteikkoalue Faron edustalla. Venematka kesti reilu puoli tuntia.
Kävelimme kahden luonto-oppaan johdolla saarikierroksen. Kuljimme aluksi lankkutietä pitkin muutaman kilometrin ja sitten hiekkarannalla kilometrin. Oppaat kertoivat kasvillisuudesta ja eläimistöstä. He keräsivät mukaansa meren tuomaa muoviroskaa. Rannan taideteoksessa ei ollut matkaa Helsinkiin, mutta mm. New Yorkiin oli 5616 km, Lissaboniin 223 km, Madridiin 530 km ja Montrealiin 5431 km.
Ruokailimme saaren Estamine-nimisessä ravintolassa tonnikalaa ja moussea, jonka jälkeen posotimme samalla katamaranilla ruohikkosaarten välistä takaisin Faroon. Merisää oli tyyni ja helteinen. Loppupäivä oli vapaata.
Illansuussa päikkärien jälkeen lähdimme omatoimimatkalle naapurikaupunkiin. Ajoimme tilataksilla Quarteiraan illalliselle, matka kesti puoli tuntia. Meitä oli Kaija, Jarmo, Heli, Vellu, Synnove, Ulla ja minä. Meillä oli tilattuna seitsemän hengen pöytä ravintola La Cabanesta, joka oli ennestään Ullalle ja minulle tuttu.
Tilasimme Vellun johdolla ruokajuomat ja alkupalakalat, jotka olivat kuin friteerattuja muikkuja. Pääruokina tilasimme meribassia ja simpukoita. Tarjoilijapoika oli Angolasta. Edellisellä keralla meille tarjoillut ja vauvaa odottanut tarjoilija on nyt puolivuotiaan tytön äiti. Sama taksi vei meidät kotiin, kun oli jo pimeää. Kuljettajamme tiesi TV-kommentaattori Rodolfo Reisin, mutta ei pitänyt tämän aikanaan edustamasta seurasta FC Portosta. Kuski oli Benfican kannattaja. Hän hämmästyi, kun kerroin, että Rodolfo is my friend.
Teimme pienen aamukävelyn kirkonmäelle vanhaankaupunkiin. Aamiaisen jälkeen lähdimme koko porukka bussilla Maailmanloppuun 120 km päähän länteen.
Euroopan lounaisimmassa niemessä on kaksikin maailmanlopun niemenkärkeä. Olimme käyneet vaimon kanssa läntisemmässä niemessä Cabo de Sao Vicentessä vuonna 1988. Niemessä oli vain majakka.
Nyt olimme menossa Fortaleza de Sagresin linnoitusniemeen, joka oli muurin ympäröimä laaja alue. Sinne oli sisäänpääsymaksu. Mika kysyi, kuinka moni oli alle 65 vuotias. Vastaus oli neljä! Olimme todella eläkeläismatkalla.
Kiersimme kahden kilometrin kierroksen niemen korkeiden pystykallioiden päällä. Capo de Sao Vicenten yhtä korkea niemi näkyi lahden takaa. Mies onki jyrkänteen päällä puolen kilon hopeakylkisen kalan ja kertoi sen olevan nimeltään sefia.
Lähdimme niemestä ja ajoimme kivan tuntuisen Lagosin kaupungin läpi. Portugalin minimipalkka on 720 euroa/kk.
Suunnistimme Serra de Monchiquen vuoristoon lounaalle. Asumattomalla seudulla korkealla vuoren kupeessa olevan ravintolan nimi oli Paradiso da Montana. Paikan oli löytänyt myös iso joukko motoristeja. Meille oli varattuna pitkä ulkopöytä, josta oli mahtavat maisemat kaukaisille, huipuiltaan puuttomille vuorille. Asetuimme aloillemme ja tilasimme possua tai chickeniä.
Jatkoimme ajoa yläilmoissa ja saavuimme seuraavaksi Algarven korkeimman huipun, Foian juurelle. Huipun korkeus oli 902 m. Mika ja joku muukin lähti parkkipaikalta kiipeämään rakkaisen töyrään päälle.
Saavuimme takaisin Faroon klo 17.30. Kuultuamme, että keskustan klubilla olisi jazz-happening, lähdimme oitis mekin sinne. Tila oli viihtyisä, vanha juhlasali, jossa oli vielä juuri ennen konsertin alkua seinustoilla muutama vapaa istuin. Kuuntelimme konserttia. Mika lähti kesken pois ja pian myös mekin. Kaija, Synnove ja Jarmo olivat loppuun asti ja kuuntelivat seisaalleen lopuksi työväenlaulun. Neilikkavallankumous oli 25.4.1974.
Nautimme vielä rantakupilassa pitsan puoliksi. Auringon laskiessa kahdeksan aikaan kulautimme hotellin laabissa Jarmon ja Kaijan kanssa talon tarjoamat valkkarit. Sitten nukkumaan.
.jpg)
.jpg)
Totesimme aamukävelyllä, että viereinen Spar-kauppa oli vielä kiinni. Ostamme sitten vettä bussista, jota kuski myy auton edessä olevasta jääkaapista eurolla.
Lähdimme heti aamiaisen jälkeen yhdeksältä ajamaan itään. Pysähdyimme Olhaossa tunniksi. Kävelimme kalahallin läpi. Pikkukaupunki oli nätisti meren rannassa. Myös vanhakaupunki oli kiva, Synnove ehti ostaa sieltä kengät. Jatkomatkailussa pistäydyimme pienessä tonnikalan pyyntiä esittävässä museossa. Museon vierellä oli Vila Gale Albacoran maalaishotelli, jonka ulkoaltaan liepeillä oleskeli lapsiperheitä.
Jonkin matkaa ajettuamme pysähdyimme Casela Velhan näköalapaikalle. Rantatöyräältä oli mainiot näkymät laskuveden paljastamille laajoille biitseille, joilla käyskenteli ihmisiä. Heli teki pikaostoksen myyntikioskista ja hankki suuren, sinisen liinan kotisohvalleen.
Päivän pääkohde oli Guadiana-joen varrella oleva Vila Real de Santo Antonio ja ruokailu joen varrella purjehdusseuran ravintolassa Associacao Naval do Guadianassa. Nautimme kala-äyriäispataa pöydissä, joissa oli valkoiset liinat. Joen vastarannalla oli Espanja.
Käydessämme Algarvessa 35 vuotta sitten oli joki ylitettävä lossilla. Nykyään moottoritie menee joen yli siltaa pitkin. Emme onnistuneet silloin menemään Sevillan parturiin, sillä lautalle oli juhlapyhän johdosta liian pitkä autojono.
Ruokailtuamme ajoimme Faroon, jossa yhdistys tarjosi rantabaarissa jokaiselle kaksi lasillista valkoviiniä. Kotiin palatessamme jäimme neljään pekkaan nauttimaan ulkoravintola Ciudad Viehaan illalliset. Ennen hotellia havaitsimme punk-musiikin soittoa venesataman ulkolavalla. Eikun nukkumaan. Soitto ei onneksi kuulunut huoneeseen. Pakkasimme jo aamua varten matkatavaroita.
Näimme aamukävelyllä poliiseja kadunkulmassa muuten hiljaisessa kaupungissa. Oli vapaapäivä ja neilikkavallankumouksen (24.5.1974) vuosipäivä.
Aamiainen hotellin noutopöydästä oli monipuolinen, kuten se oli ollut joka aamu. Lähtö kohti Lissabonia tapahtui klo 9.00. Oli tulossa hellepäivä.
Pysähdyimme matkalla lounaalle Alcacer do Salissa, joka oli idyllinen kylä joen varrella. Ajettuamme nostosillan yli joen toiselle puolelle, nousimme bussista ja kävelimme joen vartta pitkin ravintola Retiro Sadinoon klo 12.00.
Jokaisen eteen kannettiin eväspakkauksen näköinen paketti, jossa oli mustekalaa ym. Sen ohessa tarjottavat leivät olivat juuri uunista tulleina tulikuumat ja maukkaat.
Seurasi virallinen seremonia. Ulla ojensi Mikalle ja Oilille kiitoskassit, Jari lausui juhlasanat kiittäen molempia matkan onnistuneista järjestelyistä.
Loppumatkalla Mika kertoi bussissa vaiheistaan Portugalissa ja nuoruuden DX-harrastuksestaan, jonka innoittamana hän oppi portugalin kieltä kuunnellessaan radiolähetyksiä Brasiliasta 14-vuotiaana.
Saavuimme Lissabonin kansainväliselle lentokentälle kaksi tuntia ennen koneemme lähtöä. Ehdin ostaa Masieiran, kun ei tarvinnut jonottaa tuntia matkalaukkujen kanssa. Muilla oli kiire koneeseen, kun tiskillä oli vain yksi virkailija. Istuessamme penkeillämme tulivat viimein loputkin matkalaisemme koneeseen puuskuttaen ja harmissaan kiireen takia.
Lentosää oli Pyreinneille asti pilvetön. Kahvi maksoi nyt kolme euroa. Söimme eväitämme ja joimme mustikkamehua.
Saavuimme Helsinki-Vantaalle keskiyöllä. Automme oli lentokentän parkissa. Toimme Synnoven kotiinsa ja ajoimme kämpille. Pääsimme yöpuulle klo 1.30. Suomen sää oli ollut matkamme aikana keväisen lämmin, mutta vapuksi kylmeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti