AUTOMATKA KESKI-EUROOPPAAN 2-28.6.1990
(Reittikartta jutun lopussa)
Tein perheen kanssa oman Tour de Francen. Ajoimme autolla Ranskan ympäri. Meitä oli vaimo ja minä sekä poikamme, jotka olivat 8- ja 13-vuotiaat. Auto oli Toyota Camry, 2 litran ruisku. Kaksi telttaa ja muut yöpymistarpeemme olivat kattoboxissa. Kamerani oli Olympus Superzoom 110-kinofilmipokkari. Ajoimme kotoa Katajanokalle, josta seilasimme GTS Finnjetillä Travemündeen. Tapasimme laivalla tuttuja.
Lähdimme reissuun Vantaalta
Saksassa ajoimme Alsfeldiin, jossa yövyimme linnamaisessa hotellissa. Tapasimme kummitytön ja hänen saksalaisen poikaystävänsä. Kävimme heidän kanssaan Hildesheimissa syömässä, kaupungin keskusta oli rakennettu keskiaikaisen esikuvansa mukaiseksi. Sodassa Hildesheim pommitettiin maan tasalle.
Ajo jatkui kohti keskiaikaista Wezlaria, jossa näimme Martin Luther-Hausin. Sitten suuntasimme Marburgin kautta keskiaikaiseen Limburgiin, joka on Lahn-joen varrella. Edelleen Bad Ems ja Koblenz, jossa Mosel-joki yhdistyy Reiniin. Menimme Deutsches Eckiin, josta jokien välinen kulmaus näkyy saman muotoisena, kuin laivan keula komentosillalta katsottuna. Ostimme pojille muodikkaita vaatteita.
Ajoimme yöksi Cochemin leirintäalueelle, jossa pystytimme kaksi telttaamme. Pojilla oli vanha kupoliteltta ja minulla vaimon kanssa huvilateltta. Cochem kuuluu edelleen suosikkipaikkoihimme. Uimme freibadissa.
Limburg
Deutsches Eck Koblenzissa on kuin laivan keula nähtynä komentosillalta. Vasemmalla Mosel ja oikealla Rein.
Lähdimme Moselilta Ardenneille ja saavuimme Belgiaan. Kävimme Han sur Lessen tippukivikuolassa. Kävelimme ensin 2,5 km luolan uumenissa ja loppumatkan istuimme veneessä. Korkea ja muhkurainen obeliski oli luolan helmi. Sen korkeus oli useita metrejä. Opas kertoi venematkalla luolan erikoisuuksista.
Ajoimme Dinantiin, jonka läpi virtaa Meuse-joki. Joen rannasta kohoaa jyrkänne. Dinantista ajoimme Reimsiin, jossa kävimme kuuluisassa katedraalissa. Ajoimme Champagnen alueelle. Dormansin lähellä näimme ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden italialaisten sotilaiden hautausmaan. Puisia valkoisia ristejä oli suorissa riveissä satoja. Amerikkalainen sotilashautausmaa ja suuri muistomerkki olivat Chateau-Thierryssä. Chateau-Thierryssä kävimme myös Pannier-Champanjan tilalla ja viinikellarissa. Ostimme pullon mukaan. Matka jatkui Pariisiin.
Dinant, Belgia
Italialainen 1. maailmansodan hautausmaa Dormansin lähellä Ranskassa
Olimme varanneet Pariisista Republique-aukion laidasta Holiday Innistä perhehuoneen kahdeksi yöksi. Löysimme autolle kadunvarsipaikan hotellin vierestä vaimon toimiessa kartanlukijana. Paperikartta pyöri käsissä vimmatusti poikien pysyessä takapenkillä jännittyneinä hiljaa.
Kävelimme kilometritolkulla Pariisin katuja. Istuimme katukahviloissa, söimme Latinalaiskortteleissa, näimme Louvressa Mona Lisan ja Kaanaan häät. Kävelimme Champs Elyseesillä, nousimme Riemukaaren päälle ja Eiffel-torniin. Kävimme karkkikaupassa ja näimme kadulla ison julisteen, jossa mainostettiin elokuvaa Leningrad Cowboys Go America. Kuljimme metrolla. Vierailimme Luxembourgin puistossa ja Versaillesin palatsissa. Versaillesin peilisalissa allekirjoitettiin ensimmäisen maailmansodan rauhansopimus vuonna 1919.
Republique-aukio, Pariisi
Aki Kaurismäen elokuvan mainos
Pysäköimme Champs Elyseesille
Versaillesin puisto
Versaillesin palatsin Peilisali
Lähtiessämme Pariisista poikkesimme katsomaan modernia, laatikkomaista riemukaarta La Defensessä. Ajoimme 100 km:n matkan Rouenin lähelle Mont Saint Aignaniin vieraskäynnille enon perheen luo, jossa söimme taas hyvin. Kävelimme isolla porukalla Rouenin keskustassa normaalit kuviot. Paikallisessa Carrefourissa jätimme pojat leluosastolle leikkimään siksi ajaksi, kun teimme juusto-ostoksia. Saimme siitä sapiskaa, sillä lapsia oli Ranskassa varastettu. Puolustelimme, että Suomessa sellaisesta ei ole kuultukaan. Lupasimme pitää pojista vastedes parempaa huolta, emmekä jätä heitä yksin ilman vartiointia. Tutkimme enon palkintopokaaleja. Hän osallistuu joka kevät Rouenin Messujen kävelykilpailuun, jossa kävellään vuorokauden kestävä kisa. Eno edustaa Suomea ja on saavuttanut 65-vuotiaitten sarjassa maailmanennätyksen. Hän on kävellyt 174 km yhden vuorokauden aikana. Keitimme palkintokeittimellä kahvit, laite otetaan kaapin päältä vain silloin, kun me tulemme kylään. Itse he juovat teetä. Viivyimme kylässä kaksi yötä.
Enon palkinnot kilpakävelyistä
Tourimme jatkui, lähdimme Mont Saint Aignanista Kanaalin rannikolle Honfleuriin, Villervilleen ja Arromancheen. Arromanchessa on tykkejä ja bunkkereita muistuttamassa Normandian maihinnoususta kesäkuussa 1944. Ajoimme autolla pellon läpi lehmien seassa ison tykkibunkkerin viereen, jotta ei olisi tarvinnut paljoa kävellä. Noustuamme bunkkerin päälle, huomasimme, että sen toiselle puolelle johti autotie ja siellä oli parkkipaikka.
Collevillessä yövyimme vanhan pariskunnan pitämässä B&B:ssä. Talo oli vanha luonnonkivestä tehty tienvarsitalo, jossa oli ihana piha ja vanhat pihapuut. Huoneemme oli samaa tyyliä kaikessa nostalgisuudessaan. Rouva oli alleviivannut ranskalais-englantilaisesta sanakirjasta kaikki tarvitsemansa kysymykset. Yöpymis- ja ruokailuasiat selvisivät, eikä kielivaikeuksia tullut. Ruokailimme vanhassa maalaistalon salissa vihreää perunavelliä, joka oli erinomaista. Pienempi poikamme pisteli sitä kolme lautasellista. Monet ruoat matkojemme aikana ovat olleet hänelle epämieluisia. Nyt oli juhlaa! Kävimme seuraavana päivänä Omaha Beachillä, jossa oli amerikkalaisten valtava sotilashautausmaa. Voi tätä maailman menoa!
Normandian maihinnousupaikkoja, Arromanches
Arromanches 1944
Arromanches
Arromanches, ajoimme lehmien sekaan pellolle
Amerikkalainen sotilashautausmaa, Omaha Beach
Seuraava käyntipaikkamme oli Mont Saint-Michelin luostarisaari. Se olikin hieno ja vastasi odotuksiamme paremmin kuin hyvin. Valmistimme ennen saarelle menoa välipalaa omalla kaasulla lammasten kaluamalla rantanurmikolla luostarin edustalla. Lampaiden liha on kuulemma suolaista niiden syötyä suolaista ruohoa. Vuorovesi peittää tasaiset rantavainiot säännöllisin väliajoin. Menimme saarelle laskuveden aikaan, sinne johtavalle kannakselle nousee ajoittain vuorovesi, jolloin sinne ei pääse ajamaan, saatikka pois. Ajoimme luostarin edessä olevalle parkkipaikalle, josta kävelimme nousevaa katua pitkin ylös kirkolle asti. Saari oli kuin pikkukaupunki ravintoloineen, kauppoineen, turistimyymälöineen, kivettyine katuineen ja kujineen. Mont Saint-Michel on 1000 vuotta vanha ja se on Unescon maailmanperintökohde.
Valmistimme välipalaa ennen menoamme Mont Saint-Michelille
Mont Saint-Michel on kuin mikä tahansa ranskalainen pikkukaupunki
Lähdimme ajamaan luostarilta Bretagnen niemimaan halki suoraan etelään. Pidimme tauon Antrainissa, mutta Rennesin läpi vain ajoimme. Kävimme yöksi Camping de L´Eveen Atlannin rantaan. Ostimme kahdeksan kuulan petanque-pakkauksen. Heittelimme kuulia Marc sur Meren biitsillä. Kävimme uimassa La Baulen hiekkarannalla ja ajoimme St Nazairen sillan yli.
Camping de L´Eve, Marc sur Mer
Pelasimme petanqueta Marc sur Meren rannalla
Ajoimme pitkälle St Nazairen sillalle, joka ylittää Loire-joen
Lähdimme seuraamaan Atlannin rannikkoa etelään. Ruokailimme Pornicissa ja uimme Les Sablesissa. Piipahdimme La Rochellessa. Saintesista käännyimme sisämaahan kohti Cognacia. Poikkesimme Pineau-Cognacin viinitilalle ostamaan tuotteita. Istuimme aamuvarhaisella viinitilan esittelyravintolassa koko perhe samalla baaritiskillä. Kaikille tarjottiin tilan juomia, mutta lasten maistiaisia laimennettiin vedellä. Kun ihmettelimme sitä, meille vastattiin, että kyllä lapset laimennettua viintä voivat ihan hyvin maistaa. Eivät kyllä maista! Saimme tilalle mehua. Ostimme mukaan muutaman valkkarin ja ajoimme Cognaciin.
Kaikenlaisia tislaamoja ja esittelyliikkeitä oli Cognacin kaupungissa useita, mutta kaikkiin oli niin pitkät jonot, että päätimme jatkaa matkaa saman tien. Suunta oli edelleen kohti etelää. Otin pienemmästä pojasta kuvan Cadillacin pikkukaupungin kyltin luona hänen kohottaessa vaaleanpunaista Pikku-Cadillacia, jonka oli äskettäin saanut. Kattoboxissamme oli jo aika monta tarraa, se ei enää näyttänyt mustalta ruumisarkulta.
Matkalla Cognaciin
Kävimme Cognacin alueen viinitilalla maistiaisissa
Cadillacin kylä ja leluauto
Les Sables, äkkiä uimaan!
Ajoimme Bordeauxin viinialueen läpi ja saavuimme Marmandeen, joka on sisämaassa. Kävelimme kaupungilla ja istuimme katukahvilassa. Sää oli mitä mainioin. Jatkoimme Tolouseen, jonka läpäisimme keskustan kautta, mutta emme jääneet. Saavuimme Pyrenneiden vuoristoon ja Andorran ruhtinaskuntaan. Pääkaupungissa Andorra la Vellassa yövyimme keskustan tuntumassa rivitalon tapaisessa majatalossa. Ostimme kaupasta paistinpannun ja kävelimme pitkät kävelyt tiiviisti rakennetussa kaupungissa, joka on vuorten keskellä. Vuolas La Valira-joki virtasi kaupungin läpi. Andorra on Euroopan kuudenneksi pienin valtio, pinta-ala on 468 km2. Lähdettyämme Andorrasta ajoimme Espanjaan, josta Bourg Madamen raja-aseman kautta taas Ranskaan ja Perpignan kautta rannikolle Leucate-Plagen rannalle uimaan.
Saavuimme vuoristoiseen Andorraan
Andorra la Vella
Seurasimme petanquen pelaamista Andorra la Vellassa
Uimapaikalta ohjasin kohti pohjoista Agden itämaiselta vaikuttavaan kiviseen ja kivaan pikkukaupunkiin. Kaupunki on Herault-joen äärellä jonkin verran Välimereltä sisämaahan päin. Kävelimme basaareissa ja kapeilla kujilla. Viihdyimme siellä, ilmapiiri oli kiehtovan itämainen. Sitten saavuimme Välimeren rantatietä pitkin Pikku-Venetsiaan, Sete-nimiseen kaupunkiin. Istuskelimme katukahvilassa kanavan rannalla ja ihmettelimme, että missä sitä oikein oltiinkaan. Katukahviloita oli kanavien rannat täynnä, mutta turisteja huomattavasti vähemmän, kuin Venetsiassa. Kanavien rannoille oli kiinnittyneinä yksityisveneitä ja sight seeing-aluksia. Agde ja Sete olivat tosi kivoja paikkoja molemmat.
Bourg Madamen raja-asema Espanjasta Ranskaan
Agde
Rantatie Agdesta Seteen
Sete
Ja eteenpäin. Ajoimme Montpellierin kautta Nimesiin, jossa meitä aluksi hidasti kuljetustyöläisten mielenosoitusmarssi keskellä kaupunkia. Parkkeerattuamme ajokin lähdimme kylille. Kävimme vanhalla areenalla, joka on maailman parhaiten säilynyt roomalainen amfiteatteri, ovaalin muotoinen. Avajaiset pidettiin vuonna 70 jaa.
Nimesistä vajaan tunnin ajon päässä koilliseen on Orange-niminen kaupunki. Vanha sekin. Sen erikoisuus on Euroopan parhaiten säilynyt roomalainen teatteri, puolikas ovaalin muotoisesta amfiteatterista. Kävimme teatterissa, esiintymislavan yläpuolella on keisari Augustuksen patsas. "Keisari Augustukselta kävi käsky." Teatteri samoin kuin kaupungin riemukaari on rakennettu ajanlaskumme alussa.
Amfiteatteri, Nimes
Orangen teatterin esiintymislavan yläpuolella on Keisari Augustuksen patsas
Jatkoimme edelleen koilliseen, seurasimme rotkossa virtaavaa Aigues-jokea ja ihmettelimme maaperää, mikä oli isolta alueelta mustanharmaata paljasta ja kivikovaa hiiltä tai tuhkaa. Saavuimme Gapin tauolle. Pysäköin auton kaupungintalon edustan parkkipaikalle, kuten ralliautot tekevät Monte Carlo-rallissa.
Ajoimme vuoristossa Brianconin kautta Susaan. Menimme Col du Mont Cenisin kautta Alppien yli Arc-joen alkulähteiden kautta Col de L´Iseraniin ja Val d´Isereen. Ylitimme rajan Petit St Bernardissa ja laskeuduimme Pre St Didieriin. Olimme Italian ja Ranskan rajaseudulla, ylitimme rajan useita kertoja. Sitten Courmayeriin ja Mont Blancin tunnelin läpi Ranskaan. Italian Monte Bianco muuttui Ranskan Mont Blanciksi. Saavuimme Chamonixiin ja sateessa Sveitsin Martignyyn. Vaimo oli hyvä kartanlukija sokkeloisilla alppiteillä ja vaihtoi tottuneesti karttaa aina, kun maa vaihtui. Ranska, Italia ja Sveitsi ovat länsialpeilla yhtä ja samaa vuoristoa. Onneksi Suomen passi oli niin hyvä asiapaperi, että tulliasemilla riitti usein pelkkien sinisien kansien vilauttelu.
Gapin tauko
Matkalla Col de L´Iseranille
Lumipallojen heittelyä shortseissa
Col de L´Iseran, korkeus 2770 m
Ranskan ja Italian raja, Petit St Bernard
Jäämälunta Alpeilla
Ajoimme Mont Blancin tunnelin läpi Italiasta Ranskaan
Geneve-järvi tuli näkyviin saapuessamme Montreauxiin, josta kyselyjen jälkeen löysimme Mannerheimin patsaan. Se on obeliski Geneve-järven rannalla Parc Mannerheim-puistossa. Seisoskelin puiston laiturilla ottamassa kuvaa matkustajalaivasta. Se luuli, että odotin kyytiä ja oli tulossa laituriin. Kun poistuin kuvanoton jälkeen, laiva töräytti närkästyneenä ja kääntyi pois. Jatkoimme matkaa Lausannen kautta Neuchatel-järven rannalle Yverdoniin, jossa otin koulupojistamme kuvan Pastalozzin patsaalla. Ajoimme Erlachiin ja sitten Delemontiin, jossa vietimme Juhannusta syöden ravintolassa kunnon sisäfilepihvit, medium.
Erlach
Pysähdyimme joksikin aikaa Baselissa, joka on iso kaupunki. Jatkoimme Reinin rantaa seuraten pohjoista kohti Ranskan Mulhouseen, jossa on tehtailijaveljesten perustama maailman suurin Bugatti-museo. Museossa on paljon Bugatteja, mutta myös muita autoja. Kaikkiaan 400 kulkupeliä. Siellä on mm. Leo Kinnusen ja Pedro Rodriquesin Porsche, jolla he voittivat prototyyppien maailmanmestaruuden 1970-luvulla. Siellä on myös aurinkokennolla toimiva auto ja ruma Panhard. Kaunein auto oli musta ja kiiltävä Avion Voisin. Otin runsaasti kuvia, Olympus lauloi ja kinofilmiä paloi. Museo on tehtaan piharakennuksissa ja näyttelyhallit ovat isoja. Lähdimme Ranskasta Reinin yli Saksan Freiburgiin.
Leo Kinnusen ja Pedro Rodriquesin Porsche. Mulhousen Automuseo.
Avion Voisin
Herra Bugatti istuu Bugattin astinlaudalla
Ruma Panhard
Kävelimme Freiburgin Vanhassakaupungissa ja ostimme vaatteita. Yövyimme leirintäalueella, jossa näimme Itä-Saksan ihmeen. Pienen Trabantin kattotelineellä oli korkea teltta, jonne kiivettiin tikkaita pitkin takapuskurin päältä. Illan pimennyttyä mies istui auton sisällä ja räpläsi uutta autoradiota. Radion vihreä valo heijastui Trabin pimeästä ohjaamosta. Itäblokin ihmiset haalivat lännestä elektroniikkaa ja muotivaatteita. Pistäydyimme Glottertalissa Vuoristosairaalan pihassa. TV-sarjan nimi on Suomessa Vuoristosairaala, Saksassa Schwarzwaldklinik.
Kävimme jatkomatkan käynnistyttyä maailman suurimmassa käkikellossa Schonachissa. Käkikello oli alppitalo, jonka sisällä oli käkikelloverstas. Verstaan seinät olivat täynnä myytäviä kelloja. Jos et osta mitään, maksat 2 DM. En ollut huomaavinaan kylttiä. Koiran kokoinen käki rääkyi mörisevällä äänellä päivittäin klo 12.00. Ihmisiä kerääntyi pihalle sitä katsomaan.
Ajelimme Schwäbisch Halliin, jonka kauneudesta olin kuullut ja lukenut. Kaunis keskiaikainen pikkukaupunki se olikin. Kahvittelimme ulkona ja jatkoimme matkaa kohti DDR:ää, joka lakkaa olemasta lokakuussa kuluvana vuonna. Ylitimme Länsi-Saksan ja Itä-Saksan rajan Rudolphsteinissa. Rajavartijat olivat jo heittäytyneet ja vinkkasivat kädellään ajamaan läpi. Ei tarvinnut edes pysähtyä.
Freiburgin leirintäalueella oli näppärä telttakeksintö Trabantin katolla
Vuoristosairaala, Glottertal
Maaailman suurin käkikello, Schonach
Schwäbisch Hall
Rudolphsteinin rajanylityspaikka Itä-Saksasta Länsi-Saksaan
Ajoimme Jenaan, jossa kävelimme aikamme. Sitten jatkoimme Weimariin, jossa käppäilimme myös. Autokanta oli lähes kokonaan itäsaksalaista, muuta itäblokkilaista ja venäläistä. Kaupunkien yleisilme oli ankea länsimaalaisen silmin.
Buchenwaldin keskitysleirin portin päällä luki Arbeit macht frei. Työnteko vapauttaa. Alueella oli joitakin autenttisia rakennuksia ja vaikuttava muistomerkki, josta aukesi näkymä kauas laaksoon silmänkantamattomiin. Keskitysleirivangit tähyilivät muistomerkissä kaukaiseen vapauteen. Pienempi poikamme pidätteli itkuaan. Kysyin, mikä on? Hän näytti verta vuotavaa ruhjetta kämmenessään ja sanoi, että oli kaatunut. Olin juuri kieltänyt häntä juoksentelemasta, kun koko ajan ryntäili. Hän oli kaatunut, verinen ruhje oli täynnä hiilimurskaa. Desinfioidaan haava ja sidotaan se. Äiti puhdisti ja sitoi haavan, silitti pojan tukkaa ja itku lakkasi.
Ajoimme Gothan kautta Martti Lutherin Erfurtiin, joka oli iso kaupunki raitiovaunuineen ja mahtavine kirkkoineen. Kadut olivat leveitä ja ihmisiä oli paljon ulkona. Myös Eisenach oli iso kaupunki, jossa menimme postiin. Ostimme jokaista DDR:n postimerkkiä kaksi kappaletta ja pyysimme niihin leimat. Pojille oli hankittu postimerkkikansiot, joihin he olivat jo laittaneet matkan varrelta ostamiamme käytettyjä postimerkkejä jokaisesta maasta. Eisenachin merkit piti maksaa D-markoissa, vaikka merkeissä luki DDR:n markkamäärät. DDR:n kansalaiset saivat luvan vaihtaa itämarkkansa suoraan D-markkoihin ilman kurssieroa. Voitto oli moninkertainen.
Kävimme Eisenachin lähellä Wartburgin linnassa. Siellä Mikael Agricola oli ollut 1500-luvulla Martti Lutherin opissa. Linna oli komealla paikalla mäen päällä.
Buchenwald
Weimar, DDR. Vasemmalta Trabant, Moskvits, Skoda, VW, Trabi, Trabi...
Erfurt
Wartburgin linna on Eisenachin lähellä
Ylitimme DDR:n rajan Länsi-Saksaan samalla tavalla, kuin mennessämme DDR:ään. Rajalla ei ollut enää merkitystä. Olimme käyneet 1989 joulukuussa vaimon kanssa Berliinissä katsomassa 9.11.1989 murtunutta muuria. Lensimme Helsingistä Lufthansalla Hampuriin ja sieltä Pan Amilla Berliiniin. Hotellimme oli länsipuolella. Vartija päästi muurissa olleesta aukosta itäpuolelle vain saksalaiset, ulkomaalaiset ohjattiin Check Point Charlyn kautta rajan yli. Se hyvä puoli siinä oli, että saimme DDR:n leimat passeihin. Heti ylitettyämme rajan Praktica-kamerani hajosi korjauskelvottomaksi, vaikka en tehnyt mitään. Se sai šokin, kun joutui palaamaan DDR:ään. En saanut Itä-Berliinistä yhtään kuvaa. Jouduimme turvautumaan maisemakorttien ostoon. Poikamme olivat matkan aikana mummolassa hoidossa.
Ennen laivamatkaa Suomeen kävimme Glücksburgissa kyläilemässä. Finnjet vei meidät vauhdilla Travemündestä Helsinkiin. Laivassa oli hyvä saunaosasto. Ajoimme 6500 km.
Tour de France-matkareittimme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti