maanantai 29. helmikuuta 2016

Viron saarimatka 1. Muhu. Kuivastu- Püssinina-Tamse. Syyskuu 2004

TRANS ESTONIAN COAST WALKERS

Taustaa: Kuljimme suomalais-virolaisella ryhmällä koko Viron rannikon rantoja pitkin 12.9.1998-21.8.2004. Teimme kuuden vuoden aikana 33 viikonloppureissua. Matkapäiviä kertyi 51. Kuljimme Tallinnasta pohjoisrannikkoa pitkin etappi etapilta vuoroin kohti itää Narva Jõesuuhun ja vuoroin Tallinnasta länteen Latvian rajalle Iklaan. Yhteensä rannikkomatkaa kertyi 1013 km.

VIRON SAARIMATKA 1

ENSIMMÄINEN KÄVELYPÄIVÄ, LAUANTAI 25.9.2004. KUIVASTU-PÜSSININA

Aloitimme ensimmäisen saarikävelyn sateisena lauantaina-aamuna Kuivastun satamasta Muhulta. Lähdimme Kuivastusta kohti pohjoista aloittaen Muhun kierron vastapäivään. Meitä oli matkassa kuusi virolaista ja kaksi suomalaista.

Aluksi yritimme säästellä vaelluskenkiämme, mutta kun eteemme sattui alavia rantaniittyjä, jotka sadevesi oli tehnyt laajoiksi järviksi, ei auttanut muu kuin mennä läpi vain ja antaa veden mennä kenkien varsista sisään. Matkalle sattui Lallin pieni satama, yksi kaivettu metrin syvyinen oja eli kraav ja Kautliku pank, joka oli suomupintaista kalliota oleva rantatörmä kohoten kuuden metrin korkeuteen. Lopetimme kävelyt Püssininassa olevalle talolle, jonka ulkogrillissä paistoimme makkarat. Talon väki oli poissa. Vietimme yön Muhun länsirannalla Tamsessa virolaisten kävelijöiden sukulaistalossa. Naiset ja lapset nukkuivat sisällä ja kolme miestä teltassa takapihalla. Päivän kävelymatka oli 12 km.

Etappimme olivat Muhu 1 ja 2

Muhu 1 ja 2

Kävelyreittimme olivat Kuivastu-Püssinina ja Tamse-Püssinina

Kuivastun pohjoispuolen alavat rantaniityt olivat sateiden jäljiltä veden vallassa

Lallin pieni satama Itä-Muhulla

Kautliku pank

Vaikeaa kulkumaastoa liukkailla kivillä Kautlikun törmän alla

Lopetimme päivän kävelyn Püssininaan ja paistoimme grillissä makkarat. Mökin isäntäväki oli poissa. 

TOINEN KÄVELYPÄIVÄ, SUNNUNTAI 26.9.2004. TAMSE-PÜSSININA

Seuraavana aamuna lähdimme vaellukselle Tamsen yötaloltamme. Kulkusuuntamme oli myötäpäivään pohjoista kohti pitkin Muhun rantoja. Tamse on Muhun länsirannalla. Oli poutaa.

Pallasmaalla maa oli kovaa ja helppokulkuista. Tammiski nukk-niemessä ihmettelimme 200 metrin pituista käyttämätöntä muulia eli aallonmurtajaa, jonka päähän meni tie. Taloja tai veneitä ei näkynyt missään. Muhun pohjoisimman niemen Seaninan jälkeen tapasimme kaksi surullista kalastajaa Nömmkylan rannassa. He olivat siivoamassa kalakombinaatin tiloja, kombinaatti oli juuri lopettanut toimintansa. Kalastus ei enää kannattanut.

Muhun rantanähtävyys on Yygu pank, jonka päälle kiipesimme. Kalliot olivat kuin Etelä-Dakotan Mount Rushmore pienoiskoossa. Maan kohoamisen takia kalliot olivat jonkin matkaa sisämaahan rannasta. Lopetimme kävelyt Püssininaan. Teimme matkaa 18 km.

Petra keräsi kuivakukkia Pallasmaalla

Pitkä muul eli aallonmurtaja. Tammiski nukk.

Lapset kiipesivät kivelle

Ihmiset ja sienet somassa piirissä pienen puun ympärillä

Olev ja Antti

Kävelyn jälkeen Paavo ja Hannes odottelivat noutoautoja Lõetsassa







 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti