LOMAREISSU ETELÄISESSÄ AFRIKASSA 10-28.11.2009
(Karttoja jutun lopussa)
Lähdin vaimon kanssa katsomaan vanhempaa poikaamme ja hänen vaimoaan Swazimaahan. Naapurin pariskunta vei meidät kotoa Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta lensimme British Airwaysin iltalennolla Lontooseen. Lontoosta oli South African Airlinesin yölento Kapkaupunkiin. Nautimme lähdön kiireettömästä tunnelmasta. Pitkille lennoille ei lähdetä hosuen. Lentomatka oli 9700 km ja sen kesto oli 12 tuntia.
Kapkaupungin lentoaseman tulohallissa näimme pojan, jonka kyltissä luki vaimoni nimi. Poikamme oli järjestänyt meille kuljetuksen lentoasemalta Hotel De Waterkant Lodgeen, joka oli Kapkaupungin De Waterkant-kaupunginosassa.
Maassa oli vasemmanpuoleinen liikenne. Hotelli oli ihastuttava, pieni englantilaistyyppinen perhehotelli. Sumussa oleva Pöytävuori oli lähellä.
Vielä samaksi iltapäiväksi hotellin henkilökunta tilasi meille kyydin Hyvän Toivon Niemelle 80 km päähän. Toyota Hiace haki meidät hotellin edestä ja muitakin ihmisiä usealta hotellilta. Tie oli kaunis rantatie, jota pitkin ajettiin myös Sixto Rodriquesia esittävässä dokumentissa Sugar Man. Cape Pointin kansallispuistoon oli sisäänpääsymaksu. Maisemat olivat puutonta paljakkaa kuin Suomen Lapissa. Itse Cape Point eli Hyvän Toivon Niemi oli kallioinen niemenkärki, jossa oli oli majakka. Parkkipaikan luona oli ravintola, jossa viivyimme puoli tuntia. Lähdimme takaisin samalla kyydillä. Paluumatkalla Kapkaupunkiin pysähdyimme katsomaan Simonstownin pikkupingviinejä.
Kuski jätti meidät kyydistä ennen hotelliamme. Menimme ravintolaan, jonka nimi oli Keerom Street 95. Nuorempi poikamme oli sitä meille suositellut. Pääsimme baaritiskille tuntia ennen ravintolan avautumista. Keskellä ravintolasalia kasvoi iso puu. Pääkokki kävi pöytämme luona kertomassa menun vaihtoehdoista. Palasimme hotelliimme taksilla. Kuski sanoi, että taksin käyttö oli pimeän tultua turvallisuutemme kannalta viisasta.
Seuraavana aamuna lähdimme aamiaisen jälkeen kävellen Waterfrontiin, jota serkkupoika-Martti oli meille suositellut. Paikka oli meren rannassa oleva vapaa-ajanviettoalue. Kuljimme rakenteilla olevan jalkapallostadionin ohi. Vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen avajaiset tullaan pitämään siellä. Hökkelikylää purettiin kisapaikkojen tieltä.
Saavuimme Waterfrontiin BMW- ja Aston Martin-autoliikkeiden kautta suoraan Victoria Wharf-kauppakeskukseen. Sen läheltä bongasimme kivan Terassi Q4:n, jossa nautimme cappucinot.
Waterfrontissa oli miellyttäviä kävelyteitä ranta-alueella. Kauempana merelle päin näkyi kauppasatama, jonne tuli juuri valaanpyyntialus. Kävelytien varrella oli huvipursisatama. Gospelryhmä lauloi puun alla. Alue oli täynnä ihmisiä. Siellä oli matkamuistomyymälöitä, ravintoloita, kahviloita, ulkoilmanäyttämöitä, museoita, iso akvaario, aukioita, puistoja, kävelysiltoja ja kävelyteitä. Mahtava mesta kerta kaikkiaan koko tienoo. Takana oleva Pöytävuori oli pilvessä. Sinne oli aikomus mennä, jos pilvet kaikkoavat. Kävelimme ihastuksissamme pitkin ja poikin Waterfrontia.
Kellotornin vierestä lähti laiva Robben Islandille, jossa on Nelson Mandela-Museo ja hänen vankilansa. Satama-altaan vieressä oli neljän eteläafrikkalaisen Nobel-rauhanpalkinnon saaneen miehen rautapatsaat. Suorassa rivissä seisoivat Albert Luthuli, Desmond Tutu, Frederick de Klerk ja Nelson Mandela.
Kävelimme kotiin The Foundry Court Yard-korttelin läpi. Vanhaan pesulamiljööseen oli tehty ihastuttava ravintola Beluga jättämällä tiiliseinät ennalleen. Nautimme siellä lounaan. Teimme iltakävelyn lähiostarille, jossa soi live-musiikki. Baarit ja terassit olivat auki ja väkeä oli kuin pipoa.
Seuraavana aamuna oli aikainen lähtö Swazimaahan. Hotellin henkilökunta oli laittanut meille aamupalan valmiiksi. Menimme lentokentälle samalla autolla, millä olimme tulleet, kuski vain oli vaihtunut. Pöytävuori jäi sumun takia käymättä.
Lensimme Kapkaupungista Johannesburgiin oranssinvärisellä Fly Mango-yhtiön koneella, jossa oli mustat nahkapenkit ja runsaat jalkatilat. Katsellessani ilmasta alas autioon maahan näin pyöreitä, vihreitä peltolänttejä. Lento kesti tunnin ja 40 minuuttia.
Saatuamme matkalaukut hihnalta Johannesburgin lentoasemalla lähdimme etsimään hallia A1 Arrivals. Se löytyi kyselyjen jälkeen. Hallin oven ulkopuolelle ajoi sininen Toyota Quantum pikkubussi. Kuski moikkasi ja nauroi, että olin aivan poikamme näköinen ja otti laukut autoon. Lähdimme ajamaan kohti Swazimaata ja sen pääkaupunkia Mbabanea.
Kyselin kuskilta matkan pituutta. Hän ei tiennyt, mutta kertoi reissun kestävän neljä tuntia. Meille oli varattu auton jääkaappiin matkaevästä. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Lähtiessä oli Vantaalla satanut ensilumi. Otimme kyytiin kaksi liftaria. Moottoritie meni laajojen viljavainoiden halki, maasto oli loivasti kumpuilevaa, jossa näki kauas.
Carolinassa 240 km ajon jälkeen oli kuskin vaihto. Carolina oli suomalaisen kauppalan kokoinen paikkakunta, jossa oli kauppoja, asuintaloja ja myyntikojuja. Pata porisi tien varrella, miehiä ja naisia istui sen ympärillä. Matkan jatkuessa metsäalueelle näimme sahalaitoksen, jonka ympärillä kohosivat metsäiset vaarat. Tien varrella oli paljon kävelijöitä. Saavuimme Etelä-Afrikan ja Swazimaan rajalle, paikan nimi oli Oshoek-Ngwenia. Oli vielä onneksi valoisaa, kuski ei aja rajalle pimeällä turvallisuussyistä.
Rajamuodollisuuksissa meni puoli tuntia. Swazimaan passintarkastajarouva oli kuskimme serkku. Hän tunsi poikamme ja sanoi, että tämän pitää olla onnellinen, kun hänen vanhempansa ovat vielä elossa.
Swazimaan pääkaupunki Mbabane oli vain varttitunnin ajon päässä rajalta. Tie nousi ylös ja maisema muuttui vuoristoiseksi saapuessamme Mbabaneen. Liftarit jäivät kyydistä. Poika oli maksanut kuljetuksemme perille asti, joten ajoimme Mbabanen keskustasta vielä vähän ylemmäs mäelle Mountain View-kaupunginosaan.
Ajoimme suljetulle piha-alueelle rautaportista, jonka vartija avasi. Miniä tuli vastaan, poika oli soittoharjoituksissa. Emil-kissa makasi pihalla, jonka ympärillä oli betonimuuri ja piikkilanka-aita.
Lähdimme kolmistamme House On Fire-kampukselle katsomaan musiikkiesitystä, jossa poika soitti kosketinsoittimia. Ilta kului nopeasti musiikin soidessa, istuimme katsomossa muiden kuulijoiden joukossa. Miniällä oli yleisön joukossa tuttuja. Konsertin jälkeen jäimme ruokailemaan samalle alueelle.
Maailman AIDS-päivää vietetään vuosittain joulukuun ensimmäisenä, mutta tapahtumia aiheen ympärillä pidetään muulloinkin. Ajoimme seuraavana päivänä 15 km päähän Lobambaan seuraamaan suurta AIDS-tapahtumaa. Swazimaan aikuisväestöstä kolmasosa on hiv-positiivisia. Seiniltään avonaisiin juhlatelttoihin oli kokoontunut satoja ihmisiä juhlapuvuissaan. Puheet olivat pitkiä ja hellettä piti.
Kotimatkalla kävimme Mlillwanen kansallispuistossa, jonka ravintolassa oli tarjolla gnu-makkaraa ja impala-kyljyksiä. Oluen nimi oli Sibebe. Näimme puistossa pahkasikoja, seeproja, impaloita, blessbockeja, pyaloja, kilpikonnan, krokotiilin ja pari sataa törmälintujen pesäkoloa, joista poikaset olivat juuri lähteneet.
Mbabanen marketit olivat kuin mitkä tahansa K- tai S-Marketit Suomessa. Ovilla oli joulupukkipatsaita ja hyllyjen päällä joulukuusia. Yhden marketin yhteydessä oli viinimyymälä.
Vietimme aikaa Swazimaassa pojan vieraana lähes loman loppuun asti, sillä miniä lähti kursseille Geneveen. Saimme kuulla, että Mbabanessa on 66 000 asukasta ja Swazimaassa miljoona. Maa on kuningaskunta. Kuningas Msvati III:lla on 13 vaimoa. Kuninkaan äiti on Kuningatar. Maan kielet ovat swati ja englanti. Mbabane on 1400 m korkeudella meren pinnasta, eikä merelle ole matkaa kuin 60 km. Maalla ei ole merenrantaa. Etelä-Afrikan Tasavalta lähes ympäröi Swazimaan, Mosambik on naapurina idässä. Valuutan nimi on emalangeni, jonka kurssi on sama, kuin Etelä-Afrikan randin. 10 emalangeniä on yksi euro. Maan pinta-ala on lähes puolet Virosta.
Ajoimme Suomen Kunniakonsulin Residenssiin, jossa Cuava Gallery Cafen vetonaula oli Finlandia Temptations eli reilu pyttipannu. Jatkoimme Residenssistä kynttilätehtaaseen, jonka erikoisuuksiin kuuluivat käsintehdyt virtahepokynttilät. Ajoimme kahville Mountain Inn-Hotelliin, jonka laabissa oli toimiva netti.
Lähdimme seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen Ngwenyan lasitehtaaseen palauttamaan lasipulloja. Seitsemästä kilosta pulloja sai viisi emalangenia. Ostimme tuliaisiksi Suomeen kymmenen pullonkorkkia, joihin oli kiinnitetty lasinen pieni virtahepo. Ajoimme lounaalle Ravintola Calabashiin, joka oli eurooppalaishenkinen paikka. Listalla oli mm. Eisbeinia. Ruoansulatuskävely tehtiin Summerfields Botanical Gardenissa, jonka kahvila oli harmittavasti kiinni.
Tulevana aamuna lähdimme Krugerin eläinpuistoon. Naapurin sveitsiläinen rouva lupasi hoitaa kissaa. Ajoimme Mbabanen läpi ja sitten moottoritietä kohti Ngwenyaa. Tien varsilla kulki paljon koululaisia koulupuvuissaan. Tienvarsikylteissä luki: Keep left, pass right! Pientareilla laidunsi kilejä ja lehmiä vapaina. Autoliikenne oli hiljaista. Naiset kantoivat taakkoja päidensä päällä. Ylitimme rajan Jeppe`s Reefistä Matsamoon ja tulimme Etelä-Afrikan Tasavaltaan.
Krugerin kansallispuisto on rajan lähellä. Se on yksi maailman suurimmista luonnonpuistoista, avattu vuonna 1927. Pinta-ala on 19 000 km2 eli lähes puolet Viron pinta-alasta ja vähän suurempi Swazimaata. Ajoimme puistoon Malelanen portista. Puistoon on tultava ajoissa päivittäisten kävijäkiintiöiden takia. Ajoimme sinne omalla autolla, joka oli citymaasturi Honda CRV. Näimme heti portin jälkeen impaloita ja sitten lähikirahvin, joka sopi nipin napin kuvaan. Pienen pieni pillerinpyörittäjä pyöritti pilleriään keskellä tietä. Sterlingslinnun nähtyämme poika pysäytti auton ja antoi linnun kävellä arvokkasti tien yli.
Vähän ajan jälkeen tien viereen oli pysäköinyt kaksi autoa ja me pysähdyimme niiden viereen. Mitäs nyt? Metrin päässä tiestä makaili kolme urosleijonaa laiskoina, ne vain haukottelivat. Big Fivestä oli jo yksi eläin hallussa. Näimme vielä bambilauman ja pari seepraa ennen saapumistamme Asfaatiin, jossa oli Trader`s rest eli taukopaikka kahviloineen käymälöineen ja myymälöineen. Krugerin eläinpuistossa ei saa poistua autosta muualla, kuin virallisilla taukopaikoilla ja yöpaikoilla. Taukopaikkoja ei ole aidattu, sillä eläimet eivät tule niihin, paitsi se yksi norsu, joka vieraili kerran taukopaikan kristallikaupassa. Tapahtumasta oli kuvia seinillä. Poikamme on käynyt vaimonsa kanssa Krugerissa useasti. Asfalttiteillä on 50 km/h nopeusrajoitus ja hiekkateillä 40 km/h. Jos ei ole omaa autoa, on mahdollisuus osallistua järjestettyihin safareihin. Eläimiä ei syötetä, ne elävät luonnonmukaista elämää.
Puisto on 350 km etelästä pohjoiseen ja 60 km idästä länteen. Teitä oli paljon. Sivutiet olivat hiekkateitä. Näimme kudulauman, bambilauman ja impaloita. Tielle astui ylväästi iso, musta southern ground hornbill-lintu eli etelänkalkkunasarvekas, jonka kaulasta roikkui punainen pussi. Korkokenkät ja kaikki! Sitten näimme pahkasian eli bumban, joka ruokaili etupolvet maassa. Tapasimme juoksujalkaisen centipede-matelijan sekä täplikkään hyeenan. Olipa meillä hyvä alku!
Saavuimme taukopaikalle Skukuzaan, jossa oli ravintola ja nettibaari. Poika varasi meille yöpaikan kahden yön päähän Olifantsiin. Syötyämme siirryin rattiin ja matka jatkui. Tapasimme norsuja ja apinoita. Tulimme liikenneruuhkan hännille ja pysähdyimme. Ruuhkan aiheutti iso norsu, joka oli puskemassa puuta nurin tien poikki. Kukaan ei töötöttänyt eikä ajanut työmaan ohi, ennen kuin norsu oli hommansa tehnyt. Norsun mentyä tiehensä autojono kiersi kaadetun puun ajamalla latvan ohi ojanpenkkaa pitkin.
Tapasimme stenbockin eli kauriin ja ison puhvelilauman. Nyt oli hallussa jo kolme lajia Big Fivestä eli vaikeasti metsästettävästä porukasta: Leijona, norsu ja puhveli.
Entäs sitten! Kohtasimme grysbockin eli mustakorva-antiloopin ja pian sen perään ison sarvikuonon tien vieressä. Se oli neljäs Viidestä Vaikeasta! Viides onkin kaikkein vaikein eli leopardi. Heinikossa keimaili kaksi strutsia. Sitten näimme kaikenlaisia otuksia vaikka kuinka paljon: Kirjopyyfasaanin, seeproja, gnu-antilooppeja, hyeenoja. Seeprat ja kirahvit viihtyivät näköjään hyvin kimpassa.
Saavuimme vähän ennen klo 18 Sataraan, jossa yövyimme. Yöpaikat olivat aidattuja alueita, joihin piti saapua ennen pimeää eli klo 18 mennessä. Saimme resepsuunista avaimen omaan yötaloomme, minne heitimme tavaramme ja jonka pihalle jätimme auton. Painuimme Sataran keskusrakennukseen, jossa oli kauppa, respa ja ravintola. Ravintolassa oli buffet-illallinen. Kokki leikkasi sivummalla impalan- ja sianlihaa. Eläimiä ei oltu pyydystetty puistosta. Meitä palveli mukava, jutusteleva tarjoilijapoika. Kömmimme yöllä peteillemme. Poika sai oman ja minä vaimon kanssa oman ison huoneen. Olimme bonganneet jo parikymmentä erilaista eläinlajia.
Aamulla menimme ravintolaan aamiaiselle. Meitä palveli tuttu eilinen poika, joka tuli samaan kuvaan kanssamme ja jäi vilkuttamaan, kun lähdimme. Näimme heti impaloita, seeproja, vesiantilooppeja, gnuita, pahkasikoja, kirahveja, lepinkäisen ja kudun. Luimme englanninkielisestä Kruger-oppaasta eläinten nimiä ja yritimme suomentaa niitä.
Seurasimme Timbavati-jokea, jonka varrella oli krokotiilejä ja norsuja sekä 30 hipon lauma. Tulimme asfalttitielle ja ylitimme Olifants-joen pitkää siltaa pitkin. Joessa laiskotteli norsuja ja virtahepoja. Ennen Letabaa ajoimme ylängöllä, josta avautuivat laajat näkymät kauas Mosambikin sinisille vuorille.
Söimme Letaban ulkokuppilassa impalaa, lämpötila oli +27 astetta. Huristelimme eteenpäin, elukoita oli kaikkialla. Näimme metallisen tuulimyllyn ja suuren pyöreän vesialtaan, jonka reunat olivat kolmen metrin korkuiset. Norsut kurkottelivat kärsillään vettä altaasta. Ajoimme Kauriin kääntöpiirin yli, jonka jälkeen palasimme Mopaniin. Siellä oli 3000 vuotta vanha apinanleipäpuu. Odotimme ruuhkassa puhvelilauman poistumista tieltä.
Luettelo Krugerin eläimien lukumääristä:
Impalat 130 000, gnuut 31 000, seeprat 23 000, puhvelit 16 000, norsut 12 000, kirahvit 7 000, kudut 4 000, valkoiset sarvikuonot 3 500, vesiantiloopit 3 000, leijonat 2 000, hyeenat 2 000, leopardit 950, villikoirat 350, mustat sarvikuonot 300, gepardit 225.
Nautimme kahvit Letabassa, näimme samalla helmikanan. Afrikassa eniten ihmisiä tappava eläin on virtahepo. Olimme matkalla Olifantsiin yöksi. Loitompana laidunsi 200 puhvelin tokka. Olimme ajaa jäniksen päälle.
Ajoimme Olifantsin yöpymisalueelle vähän ennen porttien sulkeutumista. Päivän ajo oli 250 km. Saimme pienestä talosta pienen pyöreän huoneen kolmella pedillä. Ravintolan nimi oli taas Restaurant Tree. Sen terassi oli ison puun alla. Kuuntelimme viidakon ääniä, vaikka mihinkään ei pimeydeltä nähnyt.
Aamulla kuulimme ihmisiltä, että vähän matkan päässä olivat leijonat tappaneet yöllä puhvelin. Ajoimme paikalle ja näimme puhvelin tien poskessa vatsa avattuna. Neljä urosleijonaa nukkui mahat pulleina sen lähellä. Jatkossa tapasimme paviaaneja, sitten liitokotkan ja valkoselkäkotkan. Tulimme pysähtyneen autojonon hännille, oliko jotain jännää taas tapahtumassa? Avasin ikkunan ja kysyin viereisen auton ihmisiltä, mitä siellä tapahtuu? Meille vastattiin, että leopardiperhe oli kauempana ruohikossa aterialla. Kiikareilla näimme emon ja poikaset. Nyt oli Big Five täynnä. Siis norsu, sarvikuono, puhveli, leijona ja leopardi. Harvinainen satulanokkainen haikara satuttiin näkemään ja pian norsuperhe keskellä tietä.
Ohitimme varovasti norsuperheen, jossa oli isä, äiti ja kolme poikasta. Katsoessani taustapeiliä näin yhden norsunpoikasista juoksevan kovaa vauhtia autoamme kohti. Painoin kaasua niin, että toiset säikähtivät ja sain poikasen karistettua. Se oli kai luullut autoa norsuksi. Automme oli pienen norsun kokoinen ja värinen.
Olimme lähdössä puistosta Skukuzan Campin ja Asfaatin kahvipaikan kautta, mutta vielä ehdimme nähdä liikuttavan tapauksen. Äitikirahvi ja lapsikirahvi kietoivat kaulansa toistensa ympärille ja olivat kuin korkkiruuvi. Isäkirahvi oli loitompana ja seurasi ylpeänä rituaalia. Entäs sitten vielä!
Pensaikosta työntyi sateiselle tielle kauhean iso ja musta pahkura. Vastaantuleva auto oli jo pysähtynyt ja mekin pysähdyimme. Pensaasta peruutti tielle suuren suuri musta norsu, joka alkoi hölköttää tien reunaa pitkin. Ohitimme sen varovasti. Impaloita oli joka paikassa, ne ovat petoeläinten ruokaa. Poistuimme puistosta Malelanen portista. Vartija tarkasti peräkontin, ettei siellä ollut eläimiä. Niitä kuulemma varastetaan. Puistoajoa tuli 700 km.
Ajoimme yöksi Serenity Reserve Forrest-majataloon, joka oli viidakossa läheisillä vuorilla. Vettä satoi kunnolla ja auto kuraantui punaisesta liejusta. Reilusti ennen majataloa oli puomi, jonka avasi portinvartija tarkastettuaan nimemme listasta. Jonkin matkaa ajettuamme tulimme muurille, jossa oli taas portti. Annettuamme nimen mikrofoniin, avautui portti ja matkamme saattoi jatkua. Olimme pimeässä umpiviidakossa jossain hevon kuusessa. Tie päättyi pienelle parkkialueelle. Kaksi naista tuli autollemme, antoivat meille sateenvarjot ja ottivat laukkumme. Seurasimme heitä päätalolle, joka oli kävelysillan takana paratiisimaisessa laaksossa. Päätalon lähellä oli muita pienempiä rakennuksia, kaikki ruokokattoisia. Meidät otti vastaan huoliteltua englantia puhuva lady.
Talo tarjosi alkajaisiksi kahvia ja konjakkia. Sitten ruokailimme kolmen lajin menun. Olimme majatalon ainoat vieraat. Johtava henkilökunta oli valkoihoista ja puhui hovienglantia. Ulkobaari odotti turhaan meitä asiakkaiksi. Huoneissamme ei ollut ikkunalaseja, vuoteidemme ympärillä olivat hyttysverkot. Koko yön satoi.
Aamullakin satoi, kun lähdimme aamiaisen jälkeen. Apinat keikkuivat lähipuissa. Joki oli tulvinut tielle, mutta Hondamme oli maasturi. Ei hätää.
Ajoimme rajan yli Jeppe`s Reefistä Swazimaahan. Sade jatkui edelleen, kaikilla ihmisillä oli keltaiset sadetakit. Ajoimme Komatin padon kautta. Märkää väkeä käveli tien varsilla. Sadepäivä.
Seuraavana päivänä sade jatkui edelleen, kun lähdimme kotoa Kansallismuseoon. Museon seinillä oli paljon kuninkaallisten valokuvia, varsinkin nykyisen kuninkaan isän, Kuningas Sobhuza II:n (1899-1982). Museossa oli autenttista aineistoa metsästyksestä, maanviljelyksestä ja kaivostoiminnasta. Kaivoksista on louhittu mm. timantteja, kultaa, rautaa, hiiltä ja asbestia.
Museon yksi huone oli omistettu kuningas Sobhuza II:n autoille. Siellä olivat Buick Straight 8 vuosimallia 1951, toinen Buik vuosimallia 1957 ja Cadillac Fleetwood vuosimallia 1968. Kaikki mustia. Menimme taas lounaalle Ravintola Calabashiin.
Ilmojen viilennyttyä piti hankkia takkapuita. Puiden myyntipaikka oli tien varrella keskustan ulkopuolella. Kaikki myyjät kauppasivat mitä parhainta kuivaa eukalyptuspilkettä. Päädyimme jemeniläisen pojan puihin. Vain pintakosteutta, hän sanoi, kun huomautimme märistä klapeista. Ostimme niitä kottikärryllisen 40:llä emalangenillä. Sade oli lakannut.
Ajaessamme ylös kotiin Mountain Viewille, näimme matkalla myyntipaikan, jossa kypsytettiin maissia nuotiolla. Yritimme sytyttää takkaa, mutta puut olivat aivan tuoreita. Ne syttyivät loppujen lopuksi Hesareista tekemiemme kymmenien paperitollojen avulla.
Tuli aurinkoinen sunnuntai-aamu. Pojan ja vaimon ystäväperhe haki meidät kolmen lapsensa kanssa kirkkoon. Kansainvälinen Kirkko oli aika lähellä Ezulwiinissä. Lapsille oli oma pyhäkoulu, mikä oli kuin disco. Pienet lapset tanssivat ja hytkyivät vauhdikkaan musiikin tahdissa. Aikuiset olivat kirkkosalissa. Siellä oli muutama valkoinen ja sata mustaa. Laulut olivat iloisia ja rytmikkäitä. Puhujana oli pappi Seattlesta, USA:sta. Kansalla oli omat raamatut mukana. Jokainen seurasi sormellaan tekstiä, jota pappi luki ääneen.
Ystäväperheen rouva pyysi meitä katsomaan Havulaakson koulua Sibebe Rockin luo. Hän on perustanut paikallisen rouvan kanssa sinne esikoulun. Lupasimme mennä myöhemmin, ensin lähdimme Bulembun autiokaupunkiin maan luoteisosaan lähelle Etelä-Afrikan rajaa. Ajo sinne alkoi heti kirkonmenon jälkeen.
Matkalla Bulembuhun saavuimme Pigg´s Peakin pikkukaupunkiin, josta käännyimme länteen. Tie nousi vuoristoon ja muuttui huonoksi hiekkatieksi. Sateet olivat huonontaneet sitä entisestään tekemällä tien kuoppaiseksi ja täyteen puronuomia. Se oli maastoautotie, joka suljetaan liikenteeltä rankkasateiden aikana. Maisemat olivat komeita. Swazimaan korkein vuori Elembe oli lähellä, korkeus 1600 m. Saavuimme puomille, alkoi rajavyöhyke. Nimet vihkoon ja eteenpäin.
Bulembun kylä on alhaalla laaksossa. Tien varrella oli värikkäitä työläisten parakkeja tyhjillään. Bulembu oli kaivoskaupunki, jossa on louhitttu asbestia. Asukkaita on ollut 20 000, mutta kaivostoiminnan äkillisesti loputtua 50. Nyt asukkaita on jo 1000, sillä ompelimo, pikkukauppa, leipomo, apteekki, klinikka, hunajatehdas ja keittiökalusteita valmistava verstas ovat synnyttäneet työpaikkoja. Siellä on myös majatalo, kirkko ja koulu. Ei ole bensa-asemaa eikä postia. Bussiyhteys on Pigg´s Peakiin ilman aikatauluja. Yövyimme majatalossa, jonka nimi oli Bulembu Lodge. Saimme oman pienen talon, jossa oli kaksi huonetta. Emil-kissa oli mukanamme.
Kylässä oli hylätty elokuvateatteri, jonka projektorit olivat pölyn peitossa. Klubitalon ovi oli auki, pitkä pöytä ja tuolit olivat likaisia. Uima-allas halkeili ja oli vedetön. Kävelimme hiljaisen kaupungin tyhjillä kaduilla. Paremman väen taloissa asuttiin. Kävelimme polkua pitkin viidakkoon, jossa oli kuvauksellinen putous.
Ruokailimme illalla lodgemme ravintolassa kolmen ruokalajin menun, jonka jälkeen paikka suljettiin. Muita asiakkaita ei ollut. Tilasimme olutpatterin pöytäämme ja pelasimme korttia. Tarjoilijan työvuoro loppui ja hän sanoi lähtevänsä kotiin. Meille hän tokaisi, että sammuttakaa valot poistuessanne. Lähdimme nukkumaan, kun sen aika koitti.
Aamu oli kuvankaunis niinkuin se vain Afrikan vuoristossa voi olla. Meille järjestettiin kaupungin esittely. Oppaamme oli verkkaripukuinen nuorimies, joka oli elänyt koko ikänsä Bulembussa. Kävelimme hylätylle asbestikaivokselle. Isossa hallissa oli pölyisiä kuljetuskaukaloita ja -hihnoja. Asbesti louhittiin kilometrin syvyydestä suoraan saman paikan alta ja nostettiin halliin. Hallista se kuljetettiin hihnarataa pitkin vuorten yli Etelä-Afrikan Barbertoniin, sieltä junalla rannikolle ja edelleen laivoilla Englantiin. Asbestia louhittiin 1930-luvulta vuoteen 1991. Tämä oli maailman suurin asbestikaivos.
Sairaala ei toiminut enää sairaalana. Yhdessä huoneessa oli apteekki ja toisessa huoneessa terveyskeskus. Leikkaussali, röntgenhuone, potilassalit, ruumishuone ja hullujenhuone olivat täynnä rojua ja likaa. Röntgenkuvat olivat jääneet vetolaatikoihin. Ruumishuoneessa oli lihamylly. Oppaamme näytti synnytysosaston, jossa hän oli syntynyt. Ostin ompelimon myymälästä mustan Bulembu-fleecehatun.
Ajaessamme pois Bulembusta otimme kyytiin kaksi liftarinaista pikkulastensa kanssa. Molemmilla naisilla oli Nokian kännykkä. Veimme heidät Pigg`s Peakiin. Ajoimme taas Komatin padon kautta.
Mbabanen keskustassa oli kiva kävellä. Linja-autoasema ja tori olivat vierekkäin ja muodostivat kaupungin vilkkaan keskustan. Ruutukaavaa ei ollut. Mäellä kohosi vuosia rakenteilla ollut kerrostalon torso. Linjurit olivat Toyota Hiaceja ja Quantumeita. Niiden kyljissä oli hienoja tekstejä, kuten Mr Nothing, Poor Man´s Friend ja Connecting People To Places. (Nokian slogan oli Connecting people). Bensa-asemalla oli parafiinimittari, jonka letkusta sai parafiinia omiin astioihin.
Lähdimme Swazimaan omaan luonnonpuistoon nimeltään Mkhaya Game Reserve. Ajoimme pitkin Swazimaan Korridoria eli Mbabane-Manzini-moottoritietä.
Paikotimme auton aidatulle pihalle, josta nousimme Land Roverin kyytiin. Lähdimme pompputielle avoauton takapenkillä. Kahden lukitun portin jälkeen saavuimme talolle, jonka pihalla istuuduimme ulkoilmakahvilaan. Kolmen viikon ikäinen kesy eland-bambi tuli viereemme ja nuolaisi vaimon poskea. Se oli kuin kotiporo, joka on tottunut ihmisiin. Laitoimme nimemme vieraskirjaan.
Lähdimme safarille samalla Lantikalla. Ajoimme vielä kahden portin läpi puiston sisimmälle alueelle. Kohtasimme pomppuisen hiekkatien varrella kirahvin, puhveleita, korppikotkan, norsuja, valkoisen reiskan, magnustin, antiloopin ja kilpikonnan. Vaimon pelokkaaseen kysymykseen kuski vastasi, että puhvelit hyökkäävät ihmisten kimppuun, mutta eivät autojen. Parasta pysyä kyydissä. Saavuimme aidattuun yöpaikkaamme keskelle viidakkoa.
Palvelusnaiset kantoivat laukkumme päidensä päällä taloomme. Alueella oli useita ruokokattoisia taloja, eikä missään ollut seiniä. Katot olivat kivisten pilarien varassa. Kivilattia oli puolen metrin korkeudella maasta. Sänkyjen ympärillä olivat moskiittoverkot. Vain kylppäreissä oli seinät. Alkoi illanvietto.
Pienelle hiekka-aukiolle oli asennettu pitkä pöytä 20 hengelle, lisäksi oli yksi kolmen hengen ja yksi kahden hengen pöytä. Ensin kaikki söivät kolmen lajin menun, pääruokana oli pahkasikaa tai kanansiipiä. Tarjoilijoiden punaisissa viitoissa oli kuninkaan kuva. Valoa antoivat kymmenet öljylamput, sähköä ei ollut. Pimeästä viidakosta kuului outoja ääniä. Nuotion ympärillä oli lopuksi tanssiesitys.
Alue oli valaistu lyhdyin, tummia ihmishahmoja kuljeskeli hämärillä poluilla tanssiesityksen jälkeen yöpaikkoihinsa. Oli erikoista nukkua talossa, jossa ei ollut seiniä eikä ulko-ovea. Nukahdimme viidakon ääniin, vaikka ensin vähän oudoksutti.
Poika oli herännyt yöllä hyeenan ääneen. Aamulla lähdimme safarille saman avo-Lantikan kyydissä tutun kuskin ollessa ratissa. Ranskalainen pariskunta tuli kanssamme samaan autoon. Tie oli kuin pahainen karjapolku. Ensiksi bongasimme pahkasiat, norsut ja kirahvit. Mutta mikäs tuolla pensaiden takana lymyää? Kuski rynkytti maastoautolla kivien ja juurakoiden yli metrin päähän maassa makaavasta Mustasta Reiskasta. Siinä makoili harvinainen sarvikuonovanhus Black Rhino, Musta Sarvikuono.
Musta sarvikuono on harvinaisempi, kuin valkoinen. Sillä on terävämpi sarvi ja suippo ylähuuli, mikä menee alahuulen päälle. Valkoisella sarvikuonolla on leveä ylähuuli. Kuljettaja sammutti moottorin kuvaamisen ajaksi. Sitten palasimme tielle.
Tie meni töyrään päällä. Edessämme seisoskeli yhtäkkiä kuusi valkoista sarvikuonoa. Oikealla puolellamme nurmi vietti lampeen, jossa uiskenteli virtahepoja. Vasemmalla puolellamme oli upottava suo. Emme päässeet etenemään. Kuski sammutti moottorin ja aloimme odottaa. Reinot seisoivat paikallaan ja tuijottivat meitä. Pulssit nousivat kaikilla. Pikkuhiljaa ne lähtivät tulemaan meitä kohti ja köntystelivät tuhisten ohitsemme auton molemmilta puolilta. Olimme liikkumatta ja hengittämättä. Olimme valmiit jatkamaan matkaa niiden mentyä, mutta auto ei inahtanutkaan. Kuski käänsi virta-avainta uudestaan ja uudestaan, mutta turhaan. No niin, siinä sitä nyt oltiin.
Kuski nousi autosta ja avasi konepellin. Hän yritti puolen metrin pituisella harjateräksellä yhdistää akun navan runkoon. Ei tulosta. Lopuksi hän murjoi ja hakkasi harjateräksellä moottoria että paukkui, mutta ilman tulosta. Naiset olivat jo hysteerisiä.
Sitten kuski pyysi poikaa ja minua työntämään autoa ja käänsi ratista oikealle, jolloin auto alkoi valua rinnettä pitkin kohti lampea. Hän yritti mäkistarttia ja auto käynnistyi. Nousimme pojan kanssa kyytiin, reinolauma oli mennyt jo 30 metrin päähän. Huokaisimme helpotuksesta.
Jatkoimme ajoa pengertiellä, mutta pysähdyimme vielä katselemaan kylpeviä hippoja. Kuski sammutti moottorin, mutta tarkoituksella alamäkeen. Mäkistartilla lähdimme siitä liikkeelle, mutta enää ei pysähdelty. Oliko tämä kaikki showta? Ainakin se meni meihin täydestä, kun tilanne oli päällä. Vaihdoimme jonkun ajan kuluttua vielä uuteen Lantikkaan. Sitten puistoreissu loppui ja alkoi kotimatka.
Ajoimme kotiin Manzinin läpi. Miniä oli palannut Euroopasta. Lähdin vaimon kanssa Mbabanen keskustaan iltakävelylle. Meitä vannotettiin palaamaan kotiin valoisan aikana. Pimeällä ei ole turistin hyvä liikkua kylillä. Kaupungilla ei ole suojateitä ja liikennevalot olivat vain autoja varten. Jalankulkijat hyppivät miten taisivat autojen seassa. Todellisuudessa he pelkäsivät vakavasti, ettei meitä ryöstetä. Palasimme kotiin valoisalla.
Viimeisenä lomapäivänä ajoimme esikoulun joulujuhliin Sibebe Rockin juurelle Pine Walleyhyn. Sibebe Rock on maailman toiseksi suurin irtonainen kallio Australian Ayer´s Rockin jälkeen. Tie ylös vuorelle koulun pihaan oli sateiden jälkeen huonokuntoinen ja täynnä puronuomia. Koulun seinässä luki Noah´s Ark Academy. Koulussa oli kolmisenkymmentä 3-6 vuotista Havulaakson köyhää lasta.
Joulunäytelmän jälkeen laulettiin joululauluja. Sitten syötiin grillimakkaraa, riisiä ja salaattia. Kädet pestiin putkesta valuvassa vedessä, jota tuli vuorelta katkeamatta. Lapset halusivat vaimon ja minun syliin vuoronperään. Koululla työskenteli kaksi suomalaistyttöä opiskelijavaihdossa ja yksi vapaaehtoisena. Poika tuli hakemaan meidät kotiin.
Nautimme lähtö-illallisen Ravintola Edladlenissa, joka oli rinteessä paalujen päällä. Poika ja vaimo kutsuttiin ravintolaan joulukuussa yksityisjuhliin. Aamulla aikaisin meidät vietiin bussille, jolla matkustimme Jo´burgiin. Hiace tuli täyteen seitsemästä matkustajasta. Jokaiselle oli oma eväspussi auton jääkaapissa.
Saavuimme Johannesburgin lentoasemalle, jonka virallinen nimi on Tambo International Airport. Suulliseen tenttiin, turvatarkastukseen ja passintarkastukseen kului kaksi tuntia. Vähäasuiset tonttutytöt pakkasivat ihmisten ostoksia joulukääröihin.
Lensimme Johannesburgista Lontooseen yölennolla. Koneemme oli Virgin Atlanticin Boeing 747 Jumbo Jet nimeltään Lady Penelope. Nousu tapahtui hitaasti ja arvokkaasti. Yö meni miten sattui ahtaissa penkeissä torkkuen ja heräillen. Koneessa oli kuuma.
Lähestyessämme aamulla Lontoota meille tarjottiin English Breakfast. Kaikki pyysivät teetä, vain muutama halusi kahvia. Lento kesti kymmenen ja puoli tuntia. Ostin lentoaseman myymälästä nuoremmalle pojallemme hopeisen Austin Mini-leikkiauton.
Helsingin lento lähti samasta Heathrown terminaalista, minne olimme saapuneet. Nuorempi poikamme oli meitä Helsingissä vastassa ja ajoi meidät kotiin. Ojensin hänelle Minin. Muutimme kahden päivän kuluttua Vantaalta Helsingin keskustaan.
Casino Player Rewards Card - JTM Hub
VastaaPoistaCasino Player Rewards Card is 광주 출장샵 designed 하남 출장안마 to 구리 출장마사지 provide you with your favorite 익산 출장샵 rewards 충청북도 출장샵 card you could use to earn rewards in the future. It's a valid