AUTOMATKA USA:SSA 16.6-4.7.1998
(Ajokartta on jutun lopussa)
Lähdimme suurin odotuksin Amerikkaan. Olimme käyneet siellä jo kolme kertaa ja huomanneet viihtyneemme siellä. Matkalle lähtivät vaimo, 16-vuotias kuopuksemme ja minä. Vanhempi poikamme antoi meille pitkän listan tuliaistoiveista.
Varasimme lennot, auton ja ensimmäisen hotelliyön LLoyd Tours-matkatoimiston kautta Helsingin Kalevankadulta.
Naapurin rouva vei meidät Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta lensimme KLM:n Boeing 737:llä Amsterdamiin. Shipholin lentokentällä Northwestin virkailijat kysyivät matkustajilta, olimmeko itse pakanneet laukkumme, olimmeko olleet koko ajan laukkujemme välittömässä läheisyydessä, tiesimmekö tarkalleen, mitä laukut sisälsivät? Myönsimme kaiken. Lensimme Amsterdamista Minneapolisiin Northwestin Jumbo Jetillä, Boeing 747-200:lla.
Laskeuduttuamme Minneapolisin lentoasemalle ja saatuamme laukut hihnalta, astelimme autovuokraamo Alamoon. Siellä meitä odotti keskikokoinen auto Premium 4 door, Automatic, Air. Olin ajatuksissani ajatellut Amerikanrautaa, mutta niitä ei ollut saatavilla. Meille tarjottiin japanilaista Mitsubishi Diamante V6-autoa, ajettu 25 000 mailia. Hyväksyimme sen pitkin hampain. Olihan se toki urheilullinen ja siinä oli muriseva moottori.
Meillä oli hotelli varattuna ensimmäiseksi yöksi Minneapolisista. Maahantulokuulusteluissa sitä aina kysytään, muista majapaikoista ei ole väliä.
Ajaessamme lentokentältä kaupunkiin jouduimme epämääräiselle alueelle. Kaduilla oli jengejä ja pyörättömiä autonromuja. Mikäs ihmeen paikka tämä oikein oli? Ajoimme bensa-asemalle kysymään tietä hotelliin. Meille kerrottiin, että suuntamme oli oikea, vain muutama blokki eteenpäin ja tulisimme perille.
Lähdimme ajamaan bensa-aseman takaa eri liittymästä, mistä olimme tulleet. Se katu olikin yksisuuntainen ja ajoin väärään suuntaan. Samalla tuli poliisiauto vastaan punaiset majakat vilkkuen ja pysäytti meidät. Sanoin, että en huomannut ja että olimme matkalla hotelliimme nimeltään Best Western University Inn. Poliisi neuvoi ajamaan sivukadulle, tekemään U-käännöksen ja käyttämään toista tietä. Näin teimme ja olimme pahoillamme. Hotellin resepsuunin tytöllä oli suomalaiset sukujuuret. Hän neuvoi meille lähimmän hampurilaisbaarin ennen nukkumaanmenoamme.
Käyskentelimme seuraavana päivänä Minneapolisin modernissa keskustassa pilvenpiirtäjien alueella. Minneapolis on kaksoiskaupunki St Paulin kanssa.
Lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Siirtyessämme Minnesotasta Wisconsiniin, kysyimme rajalla olevasta Visitor´s Centeristä tietoa majoituksista, ravintoloista ja nähtävyyksistä. Samat kysymykset esitimme sitten aina, kun vaihdoimme osavaltiota. Saimme Infoista tietoa, laihaa kahvia ja osavaltion kartan.
Saavuimme Duluthiin Lake Superiorin rannalle. Duluthin erikoisuus oli Skywalk-system, jossa jalankulkutiet oli rakennettu umpinaisiksi käytäviksi katujen yli. Asuintalojen kohdalla walkeilla oli viihtyisiä nurkkauksia, joissa oli pöytiä, tuoleja ja leposohvia sekä lehtihyllyjä. Skywalk meni seinien läpi sekä kauppaliikkeisiin että tavallisten kerrostalojen rappukäytäviin. Hieno systeemi!
Ajaessamme Lake Suporiorin rantatietä sateessa, näimme Two Harbourissa Suomen lipun tangossa muiden pohjoismaiden lippujen kanssa. Siellä oli Scandinavian Festival. Sateessa emme viihtyneet tapahtumassa kauaa. Näyttelyteltat olivat lähes tyhjiä ihmisistä. Silver Bayn jälkeen näimme tieviitan, jossa luki Finland 6 mailia vasemmalle. Sinne!
Finland oli pieni taajama, jossa oli Esso, muutama talo ja Visitors Information. Menimme Infoon, jossa tyttö sanoi nimekseen Kaaski. Kysyin, kirjoitetaanko se Koski vai Kaski? Se oli Koski. Laitoimme nimet vieraskirjaan. Kylän raitilta lähti pieni hiekkatie, jonka nimi oli Leskinen Road. Hautausmaan kivissä luki Hakkarainen, Nikula, Mäki, Keskinen, Salo...
Palattuamme takaisin päätielle, näimme tieviitan oikealle Lake Superior-järveen. Siinä luki Five Mile Rock. Saavuimme Kanadaan ja Thunder Bayhyn. Löysimme Finlandia Clubin, jonka alakerrassa oli Hoito Restaurant. Menimme syömään. Kassarouva huusi salissa oleville selvällä suomella: Nyt tänne saapui oikeita suomalaisia! Päät kääntyivät. Ruokalistalla oli mm: Salt Fish, Potatoes and Viili. Karjalan Piirakka with Egg Salad. Tunnettujen suomalaisten poliitikkojen ja urheilijoiden nimiä oli vieraskirjassa. Mekin saimme kirjoittaa kirjaan nimemme. Kauppaliikkeiden kylteissä oli suomalaisia nimiä. Kävimme Kakabaka-putouksilla.
Lähdimme ajamaan Kanadaa länteen. Tankkasimme Upsalan Shellillä ja jatkoimme Kenoraan. Siirsimme kelloja tunnilla taaksepäin. Maisemat olivat kuin Suomen Lapissa. Erämaajärvissä oli kallioisia saaria ja mäntymetsä oli matalaa. Kesämökkejä näkyi.
Nautimme Kenoran Best Westernissä saunan jälkeen Juhannusillallisen. Tilasimme New York Steakin ja kalaa ja liekitetyn pippuripihvin. Paikalliset eivät tienneet Juhannuksesta mitään. Seuraavana päivänä saavuimme Manitobaan Trans Canada 1-tietä. Nopeusrajoitukset ilmoitettiin km/h ja välimatkat kilometreissä. Saavuimme Winnipegiin. Ostimme pojalle The Hockey Hutch-kaupasta maalivahdin kilven ja patjat. Näimme Winnipeg Arenan ja ruokailimme The Forksissa. Vaatekauppojen seinillä oli Teemu Selänteen kuvia ja oltiin harmissaan, että hän on muuttanut pois.
Näimme aamulla hurrikaanin tuhot: Myrsky oli repinyt puiston paksut puut juurineen irti maasta ja paiskannut ne tantereelle pitkin pituuttaan.
Matkustimme Sturgisiin, joka on moottoripyöräilijöiden kokoontumiskaupunki. Ostimme prätkäpaidan. Jatkoimme Deadwoodiin, joka on pelikaupunki. Wild Bill Hickock eli Pecos Bill ammuttiin siellä selkään Saluuna nro 10:ssä. En antanut tarjoilijoille Pecos Bill-lehteä, kun eivät tienneet hänestä mitään. Toin lehden takaisin Suomeen. Pecos Billin ja Calamity Janen haudat olisivat olleet hautausmaalla.
Saavuimme monumentaaliseen Black Hills-vuoristoon ja Mont Rushmorelle. Presidenttien silhuetit tulivat jo kaukaa näkyviin. Ajoimme Visitor´s Centerille ja otimme vaadittavat kuvat. Kävin ottamassa kivenmurikan veistosten alta kotiinviemisiksi. Pressat ovat Jefferson, Roosevelt, Washington ja Lincoln. Kallioveistos oli hyvin vaikuttava näky paikan päältä ja vuoret kuin sadusta.
Lähellä oli toinenkin kallioveistos, nimittäin Crazy Horse Memorial. Intiaanipäällikkö Hullun Hevosen hahmo ei ollut vielä valmis, mutta se oli jo erotettavissa. Sanoin alueen lipunmyyjälle, että viivymme vain pari minuuttia kuvanottoa varten ja sitten lähdemme. Ei tarvinnut maksaa pääsymaksua. Puolalainen kivenhakkaaja Korczak Ziolkowski on tehnyt veistosta vuodesta 1948. Veistoksen valmistuttua se on maailman suurin patsas. Kävimme sen jälkeen Jewel Cave-luolassa. Ajoimme illalla Custeriin, jossa yövyimme Best Westernissä. Olimme BW:n kanta-asiakkaita.
Custerin keskustassa oli tapahtumalato, jossa pidettiin Mountain Music Show. Sitä veti countrilaulaja Vee Pee Dennis perheineen. Väliajalla Vee Peen pojat myivät Cocista ja pop cornia. Istuimme täydessä katsomossa.
Ajoimme aamu-uinnille Hot Springsissä olevaan maailman suurimpaan lämpimän luonnonmineraaliveden sisäuimahalliin. Kylpylän nimi on Evans Plunge. Uimahallissa oli pikkukivipohja. Kadotin uidessani jalassa renkaalla kiinni olleen säilytyslokeron avaimen. Kerroin henkilökunnalle asiasta. Poika uskoi minua, kun näytin mikä kaapinovi suunnilleen oli kyseessä. En voinut muistaa oikeaa ovea kymmenistä ovista. Pienen etsimisen jälkeen yleisavain avasi oikean oven. Lokerossa olivat passit, rahat, luottokortit ja auton avain. Otimme onnellisesti päättyneen tapahtuman jälkeen huojentuneina aurinkoa uimahallin ulkoaltaalla.
Tulimme Nebraskaan, jossa oli vain laajoja peltoja ja valtavia pyörillä liikkuvia kastelujärjestelmiä. Ainoa poikkeus oli Chimney Rock, eli savupiipun muotoinen pystykallio. Kävimme Chimney Rockin Infossa ja näimme laamat laitumella piipun ympärillä. Saavuimme sitten vuoristoiseen Coloradoon.
Menimme Denverissä kolmen vuoden tauon jälkeen North Jeffco Ice Arenan tarvikekauppaan, jossa oli myytävänä mm. ruotsalaisen maalivahtikuuluisuuden Tommy Salon käytetyt patjat. Emme voineet ostaa niitä, veivät liikaa tilaa. Kävimme Mc Nichols Sport Arenalla, joka on ollut Jari Kurrin ja sittemmin Teemu Selänteen kotihalli. Denverin downtown oli siisti ja korkeaksi rakennettu. Menimme yöksi BW Palmer Houseen Colorado Springsiin. Liimasin jääpala-automaatin kylkeen joulupukki-tarran.
Ajoimme Uuteen-Meksikoon. Tres Piedraksen jälkeen ylitimme Rio Granden, joka virtasi syvässä kanjonissa. Olin nähnyt joen aikaisemmin lentokoneesta. Seuraava paikkakunta oli pikkukaupunki Taos ja se olikin kiva paikka. Talot olivat punaruskeasta savitiilestä rakennettuja matalia asumuksia. Asetuimme hyvillä mielin Best Westerniin. Uimme hotellin altaalla ja illan pimennyttyä katselimme intiaanitanssia nuotion valossa saman altaan vierellä. Isä-intiaani joikusi ja pikkupojat tanssivat. Kerroin isälle tanssiesityksen jälkeen, että Suomen lappalaiset joikuavat samalla tavalla, kuin hän. Mies suuttui huomautuksestani, hänen mielestään vain he osaavat joikua, eivät muut. Aamulla olimme ajamassa viereiseen perinnekylä Taos Puebloon, kun meidät kiilattiin autolla tien poskeen. Sinne on turistien lupa ajaa vain niinä päivinä, kun se on auki ja siellä on perinne-esitys.
Lähdimme Taosista Santa Fe´hen, jossa oli kirpputori. Ostin Route 66-merkin. Jatkoimme yöksi Tucumcariin, jossa oli Historic Route 66. Nautimme ravintolassa hyvän ja edullisen lounaan. Sitten oli vuorossa Texas. Pysähdyimme Amarillossa pilvenpiirtäjien luona ja jatkoimme Oklahomaan.
Ajelimme ilmaista tietä maksullisen Highwayn vieressä ja saavuimme Kansasin ihanaan pääkaupunkiin Topekaan. Se oli aivan suomalaiskaupungin oloinen järvineen ja puistoineen. Nautimme pihvit Outback-ravintolassa, jossa tarjoilija laskeutui tasollemme polvilleen ottaessaan tilauksemme. Yöllä ukkosti ja salamoi niin kovasti, että oli helppo ottaa salamoista kuvia. Kävimme aamulla Capitol Buildingissa, jossa oli Eisenhoverin patsas, hän kun oli Topekan poikia. Jäimme kahdeksi yöksi Topekan BW Candellight Inniin.
Seuraava kaupunkimme oli Kansas City, joka oli mäellä. Kävelimme aamulla korkeiden pilvenpiirtäjien keskellä, jossa virkamiehet kävelivät töihin pahviset kahvimukit käsissään. Sitten jatkoimme Missourin Cameroniin yöksi, taas BW. Missoirista ajoimme Iowaan.
Des Moines (lausutaan demoiin) on Iowan pääkaupunki, jossa on Eliel Saarisen suunnittelema taidemuseo Art Center. Menimme sinne, pihalla oli musiikkisessio Jazz in July. Museon lipunmyynnin henkilökunta ojensi meille vieraskirjan kuultuaan, että olimme Suomesta. Eliel Saarinen oli "American, born Finnish" (1873-1950). Kirjoitimme nimet kirjaan ja kiersimme näyttelyn. Olimme ylpeitä suomalaisuudestamme. Kaupungille oli kerääntynyt museoautoja seuraavan päivän paraatia varten. Oli tulossa USA:n itsenäisyyspäivä. Hotellimme oli saksalaistyylinen BW Bavarian Inn.
Ajoimme Minnesotaan Winonan kaupunkiin. Oli 4.7 eli Independent Day. Poikamme valitti korvia. Menimme terveyskeskukseen, jossa mitattiin kuume suusta heti ovella. Odotimme puoli tuntia ja pääsimme lääkärille. Lääkäri pyysi anteeksi pitkää odotustamme, joka johtui siitä, että osalla henkilökuntaa oli vapaapäivä itsenäisyyspäivän johdosta. Pojalla todettiin uimarien tauti, sukeltaessa korvat ovat kipeytyneet. Odotimme tuloksia vartin verran kodinomaisessa odotushuoneessa katsellen telkkarista rodeota. Saimme reseptin. Apteekki oli samassa rakennuksessa. Ostimme lääkkeet. Olimme uineet ja sukellelleet joka päivä motellien uima-altailla.
Ajelimme Mississipin rantoja pitkin Lake Cityyn, jossa Mississippi oli leveä kuin järvi. Red Wingissä taukosimme hetken, jonka jälkeen ajoimme Minneapolisin lentokentälle luovuttamaan autoa. Ajoimme 7000 km ja auto toimi hienosti. Nukuimme kaikki 18 yötä motelleissa. Melkein kaikki motellit olivat Best Westerneitä. Kävimme 14 osavaltiossa.
Minneapolisin lentoterminaalin baarissa ihmettelin ääneen oluen kovaa hintaa. Baarimikko tokaisi, että teillä rikkailla eurooppalaisilla on kyllä varaa maksaa.
Koneen noustua illan hämärässä näimme juhlapäivän ilotulitukset ilmasta. Ilotulitusraketit näyttivät suurilta päivänkakkaroilta lentokoneesta alaspäin katsottuina. Todella kaunista, kun niitä ammuttiin useita samanaikaisesti.
Pojallamme kävi tuuri, hänen paikkansa oli Jumbo Jetissä käytävien keskellä yksin. Hän oikaisi itsensä neljälle penkille ja nukkui särkylääkkeiden vaikutuksesta sikeästi Amsterdamiin asti. Koneenvaihdon jälkeen lensimme Helsinkiin. Vanhempi poikamme oli meitä Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastassa. Toimme hänelle useita listan mukaisia tuliaisia. Vinonan terveyskeskuslasku tuli myöhemmin postissa, eikä se ollut suuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti