MATKA AZOREILLE 6-13.3.2006
(Matkareittimme kartta on jutun lopussa)
Matkamme Azoreille toteutui veljen aktiivisuuden ansiosta. Lähdimme reissuun neljään pekkaan. Meitä oli vaimo ja minä sekä velipoika ja tämän vaimo. Suomen talvi haluttiin vaihtaa kaukaisen saaren kesään.
Lentomme lähti Helsinki-Vantaalta maanantaina 6.3.2006 klo 8.00. Veljentytär kuskasi meidät kaikki neljä lentokentälle. Pakkasta oli kahdeksan astetta. Koneen siivet suihkutettiin jäätymisen estämiseksi.
Lensimme Azorien pääsaarella Sao Miguelilla olevaan Ponta Delgadan kaupunkiin. Lento kesti lähes kuusi tuntia.
Menimme bussilla kentältä hotelliimme. Olimme seuramatkalla. Aikaero Suomeen oli miinus 3 tuntia.
Kävimme tiedotustilaisuudessa, jonka anti oli luettelo Ponta Delgadan ravintoloista. Ponta Delgada on Azorien saariryhmän pääsaari. Se on itä-länsisuunnassa kooltaan 15 km x 90 km. Asukkaita on 140 000.
Lähdimme tilaisuuden jälkeen tallustelemaan kylille. Kävelimme linnoituksen ohi Ponta Delgadan keskusaukiolle ja satamaan. Katselimme laivoja, joista yksi oli tulipalossa kärsinyt kantosiipialus. Kävimme illallisella Baari 27:ssä, mikä oli luettelossamme. Ravintoloilla ei ollut minkäänlaisia valomainoksia. Tälläkin oli vain pieni ja vaatimaton kyltti ovessa. Kala ja viini olivat edullisia. Ravintola oli lähes täysi. Olimme tyytyväisiä ravintolaluetteloon.
Parkkeerasimme Lagoa Verden rantaan. Emme pystyneet kävelemään järven ympäri läpipääsemättömän viidakon takia, joten palasimme takaisin autolle. Ajoimme ylös vuorelle, jossa ihmettelimme autiota Hotel Ponte Palacea. Hotelli oli mennyt konkurssiin asiakaspulan johdosta. Ihmiset eivät halua yöpyä korkealla korvessa sumun keskellä. Irtokoirat vahtivat pihalla. Palasimme rannikolle Mosteirosiin.
Nautimme välikahvit pienessä kahvilassa Jaao Bomissa ja ajoimme saaren poikki Ponta Delgadaan. Huomasimme, miten pieni saaremme oli, olimme hetkessä hotellilla. Menimme Ravintola San Pedroon, jossa kuumat kivet olivat loppuneet. Emme voineet kypsyttää paistiamme omassa pöydässä. Varasimme pöydän ja kivet lauantaiksi.
Lähdimme aamulla kahden päivän kierrokselle saaren itäosiin. Ajoimme etelärannikkoa pitkin Vila Franca do Campoon, jossa etsimme meille suositellun leipomon. Ostimme paikallisia herkkuja nimeltään geisades. Ne olivat sokerissa pyöritettyjä pikkukakkusia. Kävelimme kylillä ja kävimme kahvilassa. Matkalla sisämaan Furnasiin näimme tiellä resuisia pyhiinvaeltajia. Heillä oli viitat selässä reppujen yli ja sauvat käsissä. Parrat olivat ajamatta. Vettä sateli.
Furnasissa on kuumia lähteitä, joissa vesi poreili 200 asteisena. Rikki haisi. Katselimme ruoan valmistumista kuumissa poteroissa. Liha kypsyy kuudessa tunnissa ja kala neljässä. Menimme Tony`s Restaurantiin nauttimaan juuri poterosta nostettua lihaa ja vihanneksia. Sitten lähdimme etsimään uimaluolaa, jonka pitäisi olla samaisessa Furnasissa.
Minulla oli Finnairin Blue Wings-lehdestä irrottamani sivu, jonka kuvaa näytin Furnasin turistitoimistossa. He tiesivät uimaluolan, antoivat meille paikkakunnan kartan ja merkkasivat siihen luolan paikan. Blue Wingsin kuvassa ihmisiä oleskeli vedessä pienessä vihertävässä luolassa. Ajoimme kartan mukaan kylän reunalle.
Paikotimme auton tien varteen ja lähdimme astelemaan betonikäytävää pitkin läheistä kukkulaa kohti pyyhkeet ja uimakassit käsissä. Mitään viitoitusta ei ollut. Talon pihasta huudettiin, että menkää toista polkua pitkin, kun valitsimme polkujen risteyksessä väärän polun. Siellä arvattiin, minne olimme menossa. Obrigado! vastasimme.
Vähän ajan kuluttua olimme luolan suulla. Luola oli kolmion muotoinen, jonka sivut ja korkeus olivat viitisen metriä, suuaukko oli iso. Asetuimme +40 asteiseen veteen, johon totuimme pian. Luola oli niin pieni, ettei siinä ollut mahdollista uida, mutta pohjassa seisten tai kelluen siellä saattoi olla. Syvyyttä oli napaan asti. Olimme kuin suuressa paljussa. Vesi oli kristallinkirkasta ja ihanan lämmintä. Tulovesi pulppusi kovalla paineella luolan periltä ja menovesi valui betonikäytävän urasta viereiseen ojaan. Seinämät olivat turkoosin ja vihreän sammalen peitossa, mistä johtuen siellä oli hyvin tunnelmallista. Muita ei ollut, kuin me. Paikallisia ihmisiä käveli betonikäytävää pitkin luolan suun ohi. Myöhemmin kuulin, että luola on suljettu seinän sortumisen takia.
Ajoimme aamulla Faial da Terran kylään jyrkkää tietä alas rannalle. Kylän kirkkoon oli menossa pyhiinvaeltajien ryhmä. Jututin yhtä miestä, joka kertoi olevansa kanadalainen ja että Pääsiäisen aikaan pyhiinvaeltajia tulee Azoreille kaikkialta maailmasta.
Nautimme päiväkahvit Nordesten kaupungissa saaren itärannikolla. Kävelimme vähän levadan reunaa. Saaren itäpuoli oli vaihtelevaa ja paikoitellen hyvin komeaa ja jylhää. Pysähdyimme Maian kylään ja söimme hiillostettua garoupa-kalaa Fim de Seculo-nimisessä ravintolassa. Garoupa muistutti ahventa näöltään ja maultaan.
Jatkoimme ajoa pohjoisrannikolla Ribeira Grandeen, joka on saaren toiseksi suurin kaupunki. Kävimme likööritehtaassa. Ribeira Grandesta oli enää luikaus Ponte Delgadaan. Saavuimme hotellillemme ja jätimme auton tankattuna alakerran autohalliin. Veimme avaimen resepsuuniin. Vuokraamon mies haki auton seuraavana päivänä. Ajoimme 340 km.
Jäljellä olevan ajan vietimme kuljeksimalla Ponta Delgadassa. Suuret atsaleapensaat olivat kukassa. Kävimme Palacio de Santana-puistossa, jossa oli saaren presidentin linna. Kuljeskelimme Borges-puistossa katsellen laaksoja ja mustista kivistä tehtyjä siltoja. Kävimme bussilla Lagoassa, jossa oli ihana ja lähes huomaamaton Borda D`Aqua-kalaravintola. Uiskentelimme hotellimme altaalla. Kävimme syömässä pihvit Restaurante San Pedrossa. Paistoimme pihvimme ja lisukkeet eteemme tuoduilla kivilevyillä, jotka olivat tulikuumat. Pohjaanpalamisen estimme suolalla. Loman loputtua lensimme Finnairin Boeing 757:llä Helsinkiin ja illaksi kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti