PITKÄ LIFTIAUS KESKI-EUROOPASSA KESÄLLÄ 1970
JOHDANTO
Olin alkanut seurustella syksyllä 1969. Kerroin tyttöystävälle, miten hienoa on liftata pitkin Eurooppaa ja nähdä uusia paikkoja. Hän oli itsekin liftannut asuinpaikaltaan Pohjois-Karjalassa monille lähiseudun tanssipaikoille ja myös Helsinkiin.
Hän innostui matkasuunnitelmasta ja niin me lähdimme liftireissulle 17.7.1970. Interrailia ei vielä ollut. Jouduin ottamaan Helsingin Pääpostin kesätöistä lopputilin, kun pyysin heinäkuuta kesälomaksi. Kesälomatuuraajille ei lomaa anneta, sanoi esimies.
OSNABRÜCK
Seilasimme Effoa:n ms Finlandialla Helsingistä Lyypekkiin. Matka kesti kaksi yötä. Lähtö oli illalla, seuraava päivä kului merellä ja perille tulimme kolmannen päivän aamuna. Meillä oli kansipaikat, nukuimme takakannella olevilla aurinkotuoleilla filttien alla. Otimme matkakuvia Coca-Cola-kameralla.
Saavuttuamme Lyypekkiin kävelimme moottoritien liittymään ja aloimme liftata. Minulla oli mukana isän sotareppu ja tytöllä oma kassi. Lisäksi kannoimme telttapussia. Olin ommellut äidin ompelukoneella ison Suomen lipun, jota pidimme liftatessa näkyvissä.
Pääsimme helposti Bremeniin ja edelleen Osnabrückiin. Alkoi sataa. Menimme bensa-aseman vieressä olleeseen kahvilaan lämpimälle kaakaolle. Aloin kysellä ihmisiltä kyytiä Hollantiin, mutta kaikki pyörittivät päitään. Aikaa kului ja sade jatkui. Kysyin kyytiä kahvilaan tulevilta ihmisiltä. Ei tulosta.
Kaksi miestä tuli pöytämme luo. He sanoivat, että pääsemme heidän autoonsa ja että he ovat matkalla Rotterdamiin. Hienoa!
Nousimme korkean kuorma-auton kyytiin. Ohjaamo oli iso, kuskin ja apumiehen takana oli kerrossängyt. Istuuduimme tytön kanssa kerrossängyn alapedille ja lähdimme. Miehet olivat tanskalaisia.
Hollannin rajalla meidän piti nousta autosta ja mennä jalkaisin tullin läpi. Tapasimme miehet tullin jälkeen ja nousimme taas kyytiin. Heillä oli kuormana vaatteita. Seurasi yksi liftireissujeni hienoimmista hetkistä.
Hämärtyvässä illassa oli ihana istua korkealla kuorma-auton kyydissä, katsella liikennettä ja valaistuja moottoriteiden liittymiä sekä kuunnella musiikkia. Radiossa alkoi soida Simon and Garfunkelin uunituore kappale "El Condor Pasa". Pidimme kaikki kappaleesta. Poltimme samalla paksuja sikareita. Tytöllekin tarjottiin, mutta hän ei polttanut. Tunnelma oli korkealla.
Saavuimme yöllä Rotterdamin satamaan. Nukuimme auton ohjaamossa siten, että kuski istui omalla penkillään kumartuen ratin päälle. Apumies nukkui yläpedillä ja minä tytön kanssa alapedillä vierekkäin.
Aamulla miehet keittivät kahvit kaasukeittimellä auton jalkatilassa. Kiitimme kahvista ja kyydistä ja lähdimme kävelemään pois satama-alueelta. Miehet alkoivat purkaa kuormaansa.
Autot Travemündestä Rotterdamiin: VW Kleinbus (D) 90 km, Taunus 12 (D) 20 km, VW 1200 (D) 56 km, Pienoisbussi (D) 100 km, MAN-rekka (DK) 300 km. Yhteensä 566 km.
Ajoimme joidenkin Hollannin kaupunkien välin pikaraitiovaunulla, muuten selvisimme Hollannista nopeasti ja saavuimme Belgiaan. Vietimme yö Bruggen leirintäalueella. Matka kulki Oostendeen ratikalla ja sieltä rannikon idylliseen pikkukylään De Panneen, jossa olimme kauan hiekkarannalla. Tyttöni tutustui puistossa paikallisiin pikkulapsiin, jotka ihastuivat hänen pitkiin, vaaleisiin hiuksiinsa. Hän oli ollut töissä lastentarhassa ja osasi olla lasten kanssa, jotka ovat kaikkialla samanlaisia. Yö De Pannen leirintäalueella ja sieltä bussilla Calaisin satamaan.
Kulkupelit Rotterdamista Calaisiin: NSU (NL) 50 km, Citroen Dyane (B) 50 km, Lancia (I) 100 km, Citroen ID 19 (B) 5 km, Mini (B) 45 km, Citroen 2 CV (F) 40 km, ratikka 10 km ja bussi 80 km. Yhteensä 380 km, josta liftaten 290 km
Seilasimme lautalla kanaalin yli Englannin Doveriin. Siinä maassa ei lifti oikein kulkenut ja vain vaivoin pääsimme Canterburyyn. Menimme yöksi metsään nukkumaan. Pystytimme teltan epämääräiseen pöpelikköön ja pelkäsimme. Vain toinen harjakeppi oli pystyssä, jalkopää teltasta oli matalana. Otin puukon vierelleni. Maassa teltan lähellä lojui hylättyjä vaatemyttyjä pitkin poikin.
Aamulla lifti ei onnistunut, joten ostimme junaliput Lontooseen. Juoksimme päivän kaupungilla. Näimme paikat, joista olimme lukeneet koulussa: Trafalgar Square, Piccadilly Circus, Wesnstmister Abbey, jossa astuin Livingstonen ja Stanleyn hautapaasien päälle, kun ne olivat kulkuväylällä kirkon sisällä. Näimme Churchillin kumaran patsaan ja Towerin sillan sekä Speaker's Cornerin ja Carnaby Streetin. Prinsessa Anne ratsasti ohitsemme Buckinghamin palatsin viereisessä puistossa. Matkustimme iltajunalla Doveriin ja sieltä myöhäislaivalla kanaalin yli takaisin Calaisiin.
Kulkupelit Englannissa: AEC-kuormuri (GB) 100 km, juna 30 km ja juna 130 km. Yhteensä 260 km, josta liftaten 100 km.
Englannin kanaalissa nousi kova myrsky. Kaikki myynti lopetettiin laivan ravintoloissa ja baareissa. Ihmiset istuivat lattialla ja moni oksensi. Lattiat haisivat ja olivat sottaisia. Vieressämme lattialla istui tanskalainen nuoripari. He kysyivät meiltä, olimmeko ostaneet alkoholia? Vastasimme, että emme. He kysyivät sitten, veisimmekö maihin heidän ylimääräiset juomansa ja me suostuimme. Vastapalveluksena he veisivät meidät autollaan satamasta Calaisin leirintäalueelle. Sovittu!
Niin siinä sitten kävi, että pääsimme Calaisin leirintäalueelle uusien ystäviemme kyydissä. Myrsky pauhasi edelleen, kun pystytimme telttaamme. Laitoimme sen isojen telttojen väliin mahdollisimman suojaiseen paikkaan myrskyltä suojaan. Kävimme hyvillä mielin nukkumaan, Lontoo on nähty!
Aamulla myrsky oli laantunut ja tarkastimme teltan vauriot. Yksi nurkka oli repeytynyt ja tappeja oli irronnut, muuten kaikki oli kunnossa. Hyvin on pieni, keltainen harjatelttamme toiminut. Se on ollut matkassa Oltsin kanssa liftireissulla Norjassa, edellisenä kesänä liftireissulla Keski-Euroopassa ja nyt täällä. Alkukesästä telttailimme siinä useasti Helsingin Pihlajasaaressa.
Lähdimme Calaisista kohti Rouenia, jossa asui enoni perhe. Pääsimme kaikkiin kyyteihin nopeasti. Kävelimme vanhan Boulognen keskustassa. Yksi kyyti oli hiekkaa kuljettavassa kuorma-autossa. Kirjoitin pölyiselle etuikkunan tasolle sanan Fin, ennen kuin kuski ymmärsi, että Fäänloond.
Saavuimme aurinkoiseen Roueniin. Soitin enolle, mutta sieltä ei vastattu. Jatkoimme matkaa Pariisiin.
Autot Calais-Pariisi: Renault (DK) 5 km, Citroen 2 CV (NL) 40 km, Berliet-kuormuri (F) 10 km, Taunus 12 RS (F/USA) 214 km, Peugeot 404 (F/Algeria) 130 km. Yhteensä 399 km.
Tie Rouenista Pariisiin oli kolmikaistainen, jossa oli vuorotellen molempiin suuntiin joko yksi tai kaksi kaistaa. Pääsimme algerialaisen miehen autoon, joka oli viininpunainen Peugeot 404. Hän ajoi mielipuolisesti koko ajan ohitellen. Kun ohituskaista oli loppumassa, hän jarrutti voimakkaasti pumppaamalla jarrupoljinta kolme kertaa pohjaan, kunnes vauhti hiljeni. Hän oli muuten mukava mies ja jutteli paljon.
Mies vei meidät asuinalueelleen, jossa hänen perheellään oli baari. Sain oluen ja tyttö teen, muuta emme halunneet, vaikka tarjottiin. Kysyttäessä, mihin haluamme Pariisin keskustassa, vastasin Etuaal, sillä olin nähnyt kartasta Riemukaaren kohdalla nimen Etoile.
Mies vei meidät illan sinisenä hetkenä Riemukaaren viereen liikenneympyrän laitaan. Kiitimme häntä sydämellisesti, otimme kantamuksemme ja lähdimme haltioissamme tallustelemaan Champs-Elyseetä pitkin. Olimme Pariisissa ja hyvältä tuntui!
Yöpaikasta ei ollut tietoakaan ja leirintäalueelle emme halunneet mennä. Aloimme kysellä hotelleista yösijaa. Vapaita huoneita oli paljon, mutta ne olivat aivan liian kalliita. Käännyimme Champs-Elyseen sivukaduille ja huomasimme hintojen halpenevan. Lopulta tärppäsi ja saimme huoneen aamupalalla Hotel George V:stä. Hinta oli 28 frangia.
Jätimme tavaramme huoneeseen ja lähdimme kaupungille. Olimme suuressa maailmassa. Ilma oli lämmin ja ihmisiä oli liikkeellä, me heidän joukossaan. Lopuksi painuimme hotelliin, jossa oli suihkukin. Nukahdimme onnellisina puhtaiden lakanoiden väliin.
Heräsimme aamulla puhelimen soittoon. Meiltä kysyttiin, haluaako mösjöö ja madmuasel aamiaisen huoneeseen vai alakerran ravintolaan? Vastasin, että huoneeseen. Huonepalvelija toi kahvit ja croisantit asentamalleen pienelle pöydälle vuoteeseemme.
Kävimme päivän mittaan Eiffel-tornissa, Concorde-aukiolla ja Notre Damessa. On se iso kaupunki kävellä! Mutta miten löydämme ulosmenotien varteen? Suuntamme oli Sveitsi.
Menimme junalla Gare de Lyon-asemalta 25 km päähän Juvisyyn, jossa aloimme liftata kohti Sveitsiä. Seisoimme tien poskessa kauan, mutta turhaan. Paikalle pysäytti mies, joka kertoi, että lähistöllä olisi pelto, jota paikallinen nuoriso käytti yöpymiseen. Hän vei meidät sinne, kun alkoi jo hämärtää. Leiripaikka oli pieni pelto, joka kasvoi leikkaamatonta nurmea. Roskaa oli kaikkialla, mutta teltan vain pystytimme pimeälle niitylle.
Liftasimme aamulla Meluniin, jossa alkoi tökkiä. Astelimme asemalle ja ostimme junaliput Geneveen. Saimme liput, hinta 152 frangia, mutta pikajunat eivät pysähtyneet Melunissa. Meidän piti matkustaa takaisin Pariisiin ja lähteä vasta sieltä Geneveen. Istuskelimme junanvaihdon välillä Notre Damen puistossa ja söimme patonkia. Menimme illalla Gare de Lyonin asemalle ja matkustimme yöjunalla Geneveen. Oli jännää. Olimme taas menossa jonnekin.
Kulkupelit Pariisi-Juvisy-Melun-Pariisi: Juna 25 km, Citroen ID 19 (F) 2 km, UNIC-kuormuri (F) 10 km, Renault 4 (F) 10 km, Citroen ID 21 (F) 8 km, juna 50 km. Yhteensä 105 km, josta liftaten 30 km.
GENEVE
Junissa oli vaununosastot toisin kuin Suomessa. Osastossamme oli alkumatkasta muitakin, mutta myöhemmin olimme kaksistamme. Osastoissa oli kuusi istumapaikkaa, kolme molemmilla puolilla. Tyttöystävä asettui makaamaan toiselle puolelle ja minä toiselle. Molemmilla oli kolmen ihmisen istumapaikat vuoteina.
Juna tuli varhain aamulla Sveitsin rajalle, passintarkastus oli liikkuvassa junassa. Sen jälkeen nukuimme vielä vähän. Saavuimme aamun valjettua Geneveen. Olipa siistiä Ranskaan verrattuna! Lähdimme kävelemään kaupungille. Söimme eväitä lasten leikkipuistossa ja keinuimme vähän. Näimme, kun Geneve-järvestä alkoi kohota vesipatsas. Se nousi lopulta 100 metrin korkuiseksi. Meille kerrottiin, että vesi tulee paineen voimalla Alpeilta. Kävelimme aikamme Geneven keskustassa ja huomioimme kalliit merkkiliikkeet. Kaupunki oli siisti ja steriili. Olimme silloin Suomesta katsottuna matkamme kauimmaisessa paikasta. Junamatka Pariisista-Geneveen oli 450 km.
Lähdimme matkustamaan. Lifti kävi hienosti ja maisemat olivat jylhät. Yövyimme pikkukylien leirintäalueilla. Saavuimme tuttuun Luzerniin, sillä tunsin kaupunkia edellisen vuoden liftimatkalta. Esittelin tytölleni ylpeänä kaunista kaupunkia. Kävimme kahvilla kukkulan päällä Gütschissä. Yövyumme Luzernin leirintäalueella.
Autot Genevestä Luzerniin: VW Kleinbus (CH) 60 km, VW Kleinbus (D/USA) 95 km, Austin Mailer (CH) 30 km, Volvo 144 (CH) 60 km, muu auto 90 km. Yhteensä 335 km
Matkalla Frankfurtiin sivuutimme Baselin ja Heidelbergin. Eräs ruotsalaiskuski kysyi meiltä, mistäpäin Ruotsia olimme kotoisin? Hän luuli, että siniristilippumme oli jonkun ruotsalaisen maakunnan lippu.
Liftaajia oli isoissa risteyksissä joskus kymmenittäin. Kun jäimme kyydistä ja kävelimme viimeiseksi odottamaan vuoroamme, pääsimmekin ensimmäisinä kyytiin. Kysyttyämme kuljettajalta, miksi hän ei ottanut liftaria heti risteyksen jälkeen, kun vauhtikin oli vielä hiljainen, oli vastaus yleensä se, että me olimme kaikkein siisteimpiä. Olin käynyt ennen matkaa parturissa ja tyttöystäväni oli kaunis vaaleassa, pitkässä tukassaan. Lisäksi tyttö-poikapari oli turvallisempi, kuin kaksi pitkätukkapoikaa. Jotkut kundit yrittivät liftata ilman paitaa tienpenkalla istuen, josta vilkuttivat laiskasti peukaloitaan. Sinne jäivät, kun me jatkoimme matkaa.
Tyttöystäväni nilkat turposivat pitkistä kävelyistä. Moni auto jätti meidät kaupunkien keskustoihin, joista kävelimme kaukana olleille leirintäalueille. Tytöllä oli jaloissaan muodikkaat nirunarukengät, joissa oli vain ohuet pohjat. Saavuimme Frankfurtin keskustaan, josta kävelimme leirintäalueelle kolme tuntia. Tulimme sinne yhdeksän aikaan illalla.
Autot Luzernista Frankfurtiin: Scania-kuormuri (CH) 97 km, VW 1500 Variant (D) 250 km, VW 1200 (S) 50 km, VW 1200 (D) 30 km, Opel Kadet Ralley (D) 100 km. Yhteensä 527 km.
Ollessamme Frankfurtin leirintäalueella, tyttö jäi telttaan lepäämään ja potemaan jalkaansa. Minä lähdin metrolla kaupungille. Keskusta oli laaja, enkä löytänyt sieltä mitään kiinnostavaa. Lähtiessäni takaisin en muistanut, millä metrolla olin tullut. En ollut katsonut tarkasti linjakarttaa. Onneksi osuin oikeaan metroon ja metron tullessa maan pinnalle, tunnistin maisemat. Toin tuliaisiksi suolattuja saksanpähkinöitä ja suolarinkeleitä. Jalan turvotus oli laskenut ja seuraavana päivänä matka jatkui.
Liftauksemme sujui yleisesti ottaen erittäin helposti, emmekä useinkaan joutuneet odottelemaan kyytejä kauaa lukuunottamatta muutamaa kertaa. Saavuimme Lyypekkiin ja tykästyimme kaupunkiin. Sen keskusta oli kooltaan sopiva ja lisäksi kaupunki oli vanha.
Laivamme oli sama ms Finlandia, jolla olimme tulleetkin. Odottelimme sen lähtöä hiekkarannan katetuissa rantatuoleissa. Sain vatsani ummelle syötyäni liikaa banaaneja. Ostin kotiin tuliaisiksi kuuden oluttuopin sarjan.
Autot Frankfurtista Lyypekkiin: VW1300 (D) 233 km, Opel Kadet L (D/I) 330 km, Opel Kadet L (D) 15 km, Fiat 850 Coupe (D) 24 km, VW 1200 (D) 35 km, bussi 15 km. Yhteensä 652 km, josta liftiä 637 km.
Laiva lähti Lyypekistä illalla ja pysähtyi Kööpenhaminassa seuraavana aamuna. Merimatka sujui mukavasti, oli kiva palata Suomeen. Saavuimme Helsingin Olympiaterminaaliin kolmantena päivänä lähdöstä klo 15.00. Kävelin seuraavina päivinä pitkin Helsingin katuja ja katselin kaunista kotikaupunkiani turistin silmin. Menin kesätöihin apumieheksi Töölön kirjastotalon rakennustyömaalle.
Interrailin tulo 1970-luvulla lopetti liftauksen kokonaan. Interrailissa oli meille liian alhainen ikäraja, ja kun Interrail-lipun ikärajaa nostettiin, me vanhenimme samaa tahtia, joten emme päässeet sen piiriin koskaan. Vuonna 1973 ostimme Austin Minin, joten reissasimme sen jälkeen sillä.
Olimme reissussa kolme viikkoa. Liftasimme 35:ssä autossa lähes 3000 km. Laiva- juna- bussi- ja ratikkamatkat tekivät lisäksi 2700 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti