Liftireissu 1, Norja 1967

KESKI- JA ETELÄ-NORJA ELOKUUSSA 1967

HELSINGISTÄ JYVÄSKYLÄÄN

Liftasin loppukesästä 1967 Helsingistä Jyväskylään, jossa laitoin telttani Tuomiojärven leirintäalueelle. Liftiautot Helsingistä nelostien alusta Jyväskylään: Taunus 10 km, Austin paku 30 km, Anglia 60 km, Valiant 160 km ja Commer Cob 20 km. Kävin leikkaamassa sukulaisten omakotitalon pihanurmikot ruokaa vastaan. 

Katselin Jyväskylän Suurajojen mäkikokeen. Menin istuskelemaan Harjun rinteille ennen alueen eristämistä. Katselin autokilpailun ilmaiseksi. Näin Mossen kaatumisen kyljelleen jyrkässä mutkassa ennen viimeistä ylämäkeä vesitornille. Palasin yöksi leirintäalueelle pieneen keltaiseen harjatelttaani.

Odottelin seuraavana päivänä kaveriani Ollia, joka saapui iltapäivän aikana Jyväskylään myöskin liftaten. Olimme sopineet, että tapaamme sovittuna päivänä Tuomiojärvellä. Olin 18-vuotias. Kaverini oli vuotta vanhempi. Lähdimme tien päälle kohti pohjoista saman tien.

Olimme luokkakavereita Töölön Yhteislyseosta Helsingistä. Kaverini seurusteli, minä en. Tyttöystävä antoi hänelle pitkien suostuttelujen jälkeen luvan lähteä reissuun, jos tämä lähettää tytölle postikortin joka päivä. Reissun oli määrä kestää viikon. Tarkoitus oli mennä Pohjois-Suomen kautta Ruotsiin ja sitten Norjaan ja lopulta Osloon asti, josta Tukholmaan ja laivalla takaisin Suomeen. Meillä oli laivamatkaa varten Vikingin vapaaliput Kapellskäristä Naantaliin.

LINTULAHDEN ESSO

Lifti lähti hyvin käyntiin. Konginkankaan eteläpuolella Liimattalassa oli perunapelto nelostien varrella. Kaverini meni pellolle nostamaan meille perunaa, minä jäin tielle. Rouva tuli pyörällä viereeni ja huusi pellon keskelle, että perujako työ siellä? Ei tulis mieleenkään, huusi kaverini pudottaen samalla perunakassin vakojen väliin. No sitähän minäkin, tokaisi rouva ja polki pois. Saimme muovikassillisen uutta perunaa matkaevääksi.

Saavuimme Lintulahden Essolle Konginkankaan pohjoispuolelle. Esso oli rekkojen pysähdyspaikka, jossa Helsingin ja Oulun väliä ajavat rekkakuskit ja apumiehet joivat kahvit ja vaihtoivat ajajan paikkaa. Oli kuitenkin viikonloppu, eivätkä rekat liikkuneet. Siispä kyselimme Esson baarissa kaikilta siellä olevilta ja sinne tulleilta ihmisiltä kyytiä pohjoiseen, mutta kukaan ei luvannut ottaa meitä. Paikallinen sotaveteraani jutteli kanssamme ja tarjosi Esson kulman takana taskulämmintä Koskenkorvaa. Melkein oksensimme, emme olleet tottuneet sellaisiin aineisiin. Palasimme baariin.

MERSULLA RUOTSIIN

Kaksi ruotsalaista postimiestä sanoivat meille, että kyyti järjestyy. Heillä oli iso Mersu 220 D, jossa oli asuntovaunu perässä. Lähdimme kohti pohjoista. Miehetkin olivat vastanneet kieltävästi kyytikyselyihimme baarissa, mutta kertoivat seuranneensa tilannetta. Kun kukaan ei meitä ottanut, he päättivät ottaa. Olimme heidän kyydissään 560 km.

Pysähdyimme Pohjanmaan vaaleassa kesäyössä linja-autopysäkille. Miehet lonkottivat linja-auton pysäkkimerkin irti maasta ja laittoivat sen asuntovaunun lattialle. Pystytetään kotitalon pihalle Piteåån suomalainen linja-autopysäkki. Pudistelimme kaverini kanssa päitämme. Matka jatkui.

Miehet tulivat Kemin jälkeen katumapäälle, jos Suomen tulli kysyy merkistä! He jättivät sen seuraavalle linja-autopysäkille makaamaan ja nauroivat, että Suomen TVH saa siitä yhden pysäkkimerkin varalle. Ylitimme Ruotsin rajan pysähtymättä. Oli jo aamuyö.

Jäimme aamulla kyydistä Piteåssa ja miehet ajoivat kotiinsa. Meidät jätettiin leirintäalueen portille, olihan meillä teltta mukanamme. Emme kuitenkaan jaksaneet pystyttää sitä, vaan kävimme nukkumaan leirintä-alueen nurmikolle. Olimme valvoneet koko yön ja jutelleet miesten kanssa pitkin matkaa kouluruotsiamme. Aurinko herätti meidät aamupäivällä. Painuimme tien varteen.

TOYOTALLA NORJAAN

Pääsimme ensin 50 km Fiat 1300:n kyydissä ja heti perään Saab 99:n kyydissä toiset 50 km. Sitten kävi hyvä tuuri. Suomalainen pariskunta otti meidät kyytiin. Auto oli iso Toyota Crown farmari. Pääsimme kahdessa päivässä Norjan rannikolle Mo i Ranaan. Minä istuin etupenkille kolmanneksi, mutta kaverini pääsi makaamaan auton takatilaan pehmeän patjan päälle katonrajaan. Jouduin juttelemaan koko ajan, mutta kaveri jopa nukkui auton takaosassa, josta ei tarvinnut höpötellä koko ajan.

Yövyimme tunturijärven rannalla Ruotsin ja Norjan rajalla tien poskessa. Pariskunta nukkui autossaan ja me teltassa. Saavuttuamme Mo i Ranaan kuljettajapariskuntamme lähti pohjoiseen ja me etelään. He olivat kotoisin Pohjois-Suomesta. Olimme heidän kyydissään 540 km.

Meillä oli mukanamme sangallinen pieni matoämpäri. Olimme hankkineet madot Helsingin Kauppatorilta kaverimme Oskarin pikkubroidilta. Matoja saivat myydä alle 10-vuotiaat pikkupojat ja sotaveteraanit. Myyntipaikka oli  Kolera-altaan reunalla. 

Jäämeren vesi oli kuitenkin liian kirkas onkimiseen, eikä kala syönyt. Onneksi meillä oli perunaa. 

Liftasimme Mosjöeniin, jossa oli leirintäalue. Sen keittokatoksessa oli keittolevy ja kaapissa kattila. Keitimme perunaa ruoaksemme ja pystytimme teltan yöpymistä varten.

TRONDHEIM

Matka jatkui aamulla kohti etelää. Saavuimme Trondheimiin, joka oli mukava pikkukaupunki. Menimme asemalle kysymään veturinkuljettajilta kyytiä. Ei päästy veturiin. Kysyimme junan periltä postivaunun postimiehiltä samaa. Kerroimme, että olemme suomalaisia postimiehiä Helsingin Pääpostista. Ei päästy postivaunuun. Olemme molemmat todellakin olleet Helsingin Pääpostissa töissä useana vuonna kesä- ja joululomillamme. Viimeksi sinä kesänä.

Ilta saapui Trondheimiin palloillessamme kaupungilla. Näimme kirkon, jonka ympärillä oli muuri. Portti oli lukossa. Heitimme reppumme ja telttamme muurin yli ja palasimme kaupungille viettämään iltaa. Palasimme myöhällä takaisin.

Kiipesimme muurin yli kirkkomaalle ja pystytimme teltan hautojen viereen. Oli rauhallista, kukaan ei häirinnyt meitä.

Heräsimme aamulla ruohonleikkurin ääneen. Mies leikkasi nurmikkoa kovaäänisellä leikkurilla. Kasasimme teltan ja lähdimme pois avonaisesta portista. Mies ei ollut meistä moksiskaan, vaan jatkoi rennosti ruohonleikkuutaan. Kirkon nimi oli Nidaros Dom. 

Päätimme tehdä lyhyen junamatkan ja ostimme piletit tunnin matkan päähän kohti etelää. Hankimme matkaevääksi pullon Viking-olutta, jonka joimme puoliksi. Junamatka olikin hieno kokemus. Koko matka oli tunnelia ja siltaa vuorotellen jylhissä maisemissa. 

ONNETTOMUUS

Jatkomatkailussa jouduimme pieneen kolariin. Arvasin takapenkiltä jo paljon ennen onnettomuutta, että se tapahtuu. Vanha mies lähestyi mopolla pikkutietä pitkin kohti päätietä, jolla me olimme menossa. Kuskimme ei arvannut, että mopo tulee eteen, eikä mopovanhus nähnyt meidän autoamme. Pam! Vanhus rojahti törmäyksessä auton konepellille ja jäi siihen. Säikähdimme kovasti. Autoimme hänet varovasti alas, mutta mitään vakavaa ei hänelle tapahtunut eikä autoon tullut naarmuakaan. 

TELTTAILUA NORJAN SATEESSA

Matkamme jatkui koko ajan kohti etelää. Liftimatkat olivat pääasiassa lyhyitä, mutta matka joutui ja kyyteihin pääsi nopeasti. Jäätyämme taas kerran kyydistä, taivas tummeni ja alkoi sataa. Oli illansuu. Pystytimme teltan synkän metsän laitaan tunturin kupeeseen etäälle tiestä. Seutu oli asumatonta korpea. Asetuimme telttaan sateen pitoon ja sitä sadetta kesti koko yön.

Aamulla satoi edelleen, joten matkaan lähdöstä ei tullut mitään. Meillä molemmilla oli sadetakit, mutta housuina vain yhdet farkut. Sateella ei saa kyytiäkään, kukaan ei ota märkiä miehiä autoon. Päätimme siis jäädä telttaan makailemaan ja polttelemaan piippujamme. Sateen tauottua hetkeksi nousimme tunturiin ihailemaan maisemia. Kaikkialla oli sumua ja pilvet olivat matalalla. Se niistä maisemista ja sade alkoi taas. 

Kömmimme siis uudestaan telttaan, jossa vietimme sen illan ja vielä seuraavankin yön kuunnellen sateen ropinaa telttakangasta vasten. Teltta piti hyvin vettä, vaikka siinä oli vain yksinkertainen kangas.

OSLO

Seuraavana aamula sade oli lakannut ja me pääsimme tien päälle. Ollessamme Lillehammerin eteläpuolella saksalaisen miehen Kupla-Volkkarissa, puhkesi autosta vesisateessa rengas. Nousin kaverini kanssa ulos ja ukko jäi autoon. Varapyörä, tunkki ja pyöränpultin avain löytyivät helposti. Pyöränvaihto sujui muutamassa minuutissa. Istuuduttuamme kyytiin mies ei millään uskonut, että renkaanvaihto voi sujua niin nopeasti. Hän oli luullut, että me kävimme vain tarkastamassa tilanteen. Saimme kunnon kehut suomalaisesta ripeydestä! Perheellämme oli samanlainen Kupla-Volkkari, joten osasin renkaan nopean vaihdon. Mies oli saksalainen sotaveteraani, joka oli käynyt Suomen Lapissa katsomassa sodan aikaisia taistelupaikkojaan. Pääsimme hänen kyydissään Osloon asti.

Näimme Oslon keskustassa kruisailevan suomalaisilla rekisterikilvillä olevan ison, mustan Mersun, jonka kylkiin oli maalattu teksti HELSINKI-MADRID-HELSINKI. 

Kävimme Oslon rautatieasemalla, joka oli tupaten täynnä kaikenmaalaista nuorisoa. Monet olivat jo kääriytyneet lattialle makuupusseihin yötä varten. Emme jääneet sinne pidemmäksi aikaa. Kaverini osti aseman kioskista kuusi postikorttia, päiväsi ne peräkkäisille päiville ja lähetti tyttöystävälleen. Ripustimme matoämpärin polkupyörän ohjaustankoon aseman ulkopuolelle. Lähdimme kävelemään Tukholmaan päin.

Parin tunnin kävelyn jälkeen asutus oli vähentynyt. Taloja oli enää vain siellä täällä. Löysimme vuonon rannalta hyvän nurmikon teltalle. Oli jo myöhä kun kävimme maata.

ARBOGAN ESSO

Olimme heti aamusta taas tien poskessa peukalot pystyssä. Meidät otti kyytiin iso, musta Mersu, jonka kyljissä luki HELSINKI-MADRID-HELSINKI. Autossa oli kaksi nuorta miestä, jotka kertoivat, että eivät he missään Madridissa ole käyneet. Vain Köpiksessä. Pääsimme heidän kyydissään Ruotsin Örebrohon, jossa saimme tietää, että lähellä olevalla Arbogan Essolla olisi hyvä liftata, sillä Oslon ja Tukholman väliä ajavat rekkakuskit pysähtyvät siellä ja vaihtavat kuskia. Saimme kyydin Essolle.

Arbogan Essolla meille kävi kuten Lintulahden Essollakin. Oli taas viikonloppu, eivätkä rekat kulkeneet. Emme päässeet siis rekkaan, emmekä mihinkään muuhunkaan autoon. Ystävällinen kaveri vei meidät Örebron rautatiasemalle upouudella Volvollaan, jonka nopeusmittarissa vaakasuoraan liikkuva nauha ilmoitti auton nopeuden. Sellaista nopeusmittaria ei ollut muissa autoissa.

KOTIINTULO

Ostimme lähes viimeisillä rahoillamme piletit yöjunaan Tukholmaan, jossa saimme seuraavana aamuna kyselemällä selville, että Kapellskärin bussit lähtevät Jarlaplanilta. Löysimme pysäkin, josta posottelimme Kapellskäriin Viking Linen terminaaliin. Seilasimme päivälaivalla Naantaliin. 

Liftasimme vielä illan mittaan Naantalista Helsinkiin. Ennestäänkin laihat pojat laihtuivat reissussa vielä laihemmiksi. Kaverini tyttöystävä ihmetteli myöhemmin, miksi kaikki postikortit olivat tulleet hänelle samana päivänä.